Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Inhimillinen erehdys

Otsikon mukainen selitys on tuttu monesta uutisesta, jossa on kerrottu jonkun onnettomuuden syystä. Syy sinällään voi jäädä hämärän peittoon, mutta sanonnalla pyritään ilmaisemaan ihmisen tekemää virhettä.

Yhdysvalloissa on uutisten mukaan menossa erikoinen oikeusjuttu. Siinä onnettomuuden vainajan omaiset ovat haastaneet robotin tekijät oikeuteen ko. työntekijän kuolemasta. Robotti oli murskannut työntekijän pään siirtyessään toiminta-alueensa ulkopuolelle. Seurauksena tästä oli työntekijän kuolema. Menestyykö kanne niin se jää nähtäväksi.

Aihe ei ole uusi Suomessakaan, sillä Liikenneministeriössä on tiettävästi jo selvittetty älyliikenteeseen liittyviä ongelmia ja vastuukysymyksiä. Robottiauton aiheuttaessa onnettomuuden voidaan aiheellisesti kysyä kuka ohjasi autoa. Onko onnettomuudesta vastuussa ohjelmiston suunnittelija, infran ylläpitäjä vai autoa käyttävä henkilö?

Joka tapauksessa joudumme vastaamaan älytekniikan tuomiin uusiin haasteisiin ja luottamaan siihen, ettei virheitä satu. Sanonta, ettei kone tee virheitä vaan ihminen, joutuu tarkasteluun uudesta näkökulmasta. Vielä ei ole kukaan tiettävästi keksinyt itsenäistä entiteettiä, joten inhimillisen erehdyksen mahdollisuus on pidettävä mielessä.

Jarmo Nahkamäki

Kuntavaaliehdokas (Ps.)

Jyväskylä

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000