Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Autoliikenne on ehto toimivalle logistiikalle

Keskisuomalaisen pääkirjoitus (2.4.) ottaa kantaa ydinkeskustan kehittämiseen. Siinä todetaan ykskantaan, että keskustan elinvoimaisuus tarvitsee autoja ja parkkeja. Tämä pitää täysin paikkansa, ja on hienoa, että lehti ottaa tähän asiaan kantaa tällä tavoin.

Valtion verotuotot tieliikenteeltä olivat viime vuonna noin 7,8 miljardia euroa. Siitä käytetään liikenneverkkoon 1,7 miljardia. Loput 6,1 miljardia menee valtion muihin menoluokkiin.

Yksityisautoilijat ovat siis merkittävässä roolissa verotulon keräämisessä. Siksi on myös oikeutettua, että heidän äänensä kuuluu ja toiveensa toteutuu päätöksenteossa.

Toimiva logistiikka on yhteiskunnille kuin veri ja verisuonisto: se on elämisen mahdollistava välttämättömyys. Turvallisuuden takaavat ambulanssit sekä palo- ja poliisiautot henkilökuntineen.

Lisäksi tarvitsemme monipuolisen posti-, huolto- ja tavaraliikenteen saadaksemme muun muassa sen jokapäiväisen leipämme lähikaupasta ja roska-astiamme tyhjiksi.

Liikkumisen mahdollistavat bussit, taksit ja yksityisautot. Ne täydentävät toinen toisiaan yhdessä jalankulun ja pyöräilyn kanssa. Eri elämänvaiheissa ja tilanteissa tarpeet ovat erilaisia, siksi myös kaikki liikkumismuodot on otettava huomioon päätöksenteossa.

Käsitys siitä, että autoliikenne tuo vain haittoja on väärä. Sen osoittavat nämä edellä kerrotut asiat. Nyt kuitenkin esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa on vallalla käsitys, että yksityisautoilua pitäisi jollain tapaa rajoittaa tai tehdä liikkuminen ainakin hankalammaksi. Tämä on väärä lähestymistapa.

Itse luotan ihmisen omaan järjen käyttöön ja vapaaseen liikkumiseen. Jokainen valitsee liikkumismuotonsa omien tarpeidensa ja tilanteensa mukaan.

Liikenneinfran tulee luoda edellytykset mahdollisimman joustavalle pääsylle haluttuun kohteeseen edullisesti, turvallisesti ja esteettömästi. Tämä koskee myös yksityisautoilua ja muistetaan, että siitä valtaosa on työ- ja asiointiliikennettä.

Jarmo Nahkamäki

kuljetuspäällikkö, eläkkeellä

kuntavaaliehdokas (ps.)

Jyväskylä

 

 

Kirjoitus on julkaistu 5.4.2017 Keskisuomalaisessa: http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitus/Autoliikenne-on-ehto-toimivalle-logistiikalle/961014#comments

Ps. Tässä puheeni kävelykadulla viime lauantaina samasta aiheesta: https://www.youtube.com/watch?v=tOmWJ2h6tOs

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000