Tarinat kertovat maasta, jonka virkamiehet ja viranomaisintituutio ovat nauttineet kansalaisten joukossa vuosikaudet syvää luottamusta.

Tuon maan viranomaisilla oli Neuvostoliiton aikaan vaikeuksia toimia kohtuuden tai lain pykälän mukaan, mutta eräs karvalakkinen TV-julkkis pani kiukkua herättäneissä ohjelmissaan tuulemaan siihen malliin, että kulttuurin oli pakko korjata itseään. Vihamiehiä tuli, ja monet olisivat mieluusti tunkeneet karvalakin suun tukkeeksi. Vuosikymmenten jälkeen harva oli maassa sitä mieltä, että paljastukset olivat kansakunnalle haitaksi.

Luottamuksen aikakauden jälkeen virkamiehet lähtivät taas lipsumaan lainkäytössään.

Kun maassa levisi virusepidemia, virkamiehet pelottelivat ulkorajoille pyrkiviä kansalaisiin kääntymään takaisin, vaikka tuon maan perustuslaki yksiselitteisesti sallii kansalaisten vapaan maasta poistumisen ja sinne saapumisen. Jälkikäteen viranomaiset kertoivat kansalaisten kääntyneen takaisin vapaaehtoisen keskustelun jälkeen, mutta yksikään käännytetyistä kansalaisista ei kokenut, että asiassa oli mitään vapaaehtoista.

Kun maassa kiellettiin liikkuminen pois eräältä alueelta, virkamiehet määräsivät sakkoja poistumista yrittäneille, vaikka yrittämistä ei missään vaiheessa oltu säädetty rangaistavaksi. Virkamiehet toteuttivat poliisitoimea, ja työnsä puolesta tiesivät vallan hyvin, että lainsäädännön vakiopykälistöä on se, onko jonkun teon yrittäminen säädetty rangaistavaksi vai ei.

Kun toinen viranomainen sitten määräsi ravintolatoimea harjoittavat elinkeinonharjoittajat sulkemaan tilojaan, viranomaiset pelottelivat leipäänsä suojelevat elinkeinonharjoittajat sulkemaan toimintansa. Kun määräykset oli aikanaan purettu, kävi ilmi, että määräysten noudattamatta jättämisestä ei oikeastaan seurannut mitään rangaistusta, koska mitään rikosta ei tapahtunut.

Jotkut elinkeinonharjoittajat yrittivät haastaa alkuperäiset sulkemispäätökset, mutta päätöksiä ei annettu alistaa normaaliin hallinto-oikeuden prosessiin. Kansalaisen ainoa tapa koetella viranomaisen lainkäytön kestävyyttä oli tietoisesti rikkoa lakia, asettua syytetyksi ja katsoa, toimiko viranomainen lain mukaan.

Samaan aikaan maan hallitus määrätietoisesti salasi tuon maan julkisuuslaissa julkiseksi määrätyt valmisteluasiakirjat ja muistiot.

Maan kansa oli myös mieltynyt nauttimaan alkoholipitoisia mallasjuomia. Maa kuului suurempaan kollektiiviin, jossa näiden juomien tilaaminen muilta kollektiivin jäsenvaltioilta oli säädetty sallituksi. Koska maan viranomainen ei pitänyt kotimaan valtionmonopolin kanssa kilpailevasta toiminnasta, se pelotteli tarkoituksella epäselväksi tekemällään laintulkinnalla sekä elinkeinonharjoittajat että kuluttajat olemaan tekemättä tilauksia.

Viranomainen tiesi itsekin, että niin elinkeinonharjoittajat kuin kansalaisetkaan eivät rikkoneet mitään lakeja, mutta suorat uhkailut oikeudellisista seuraamuksista ajoivat joukot ruotuun. Viranomainen pelotteli kansalaisia rikosseuraamuksilla asiassa, joka ei ensinkään ollut rikollista.

Viranomaiset olivat harjoittaneet samankaltaista toimintaa jo aiemmin, kun kansalaiset yrittivät hyödyntää kollektiivin suomia oikeuksia tuomalla maahan edullisempia ajoneuvoja.

Myöskin syyttäjä oli tuossa maassa aktiivinen ja vahvasti aatteellisesti värittynyt hahmo. Hän ajoi poliittista vastustajaansa vastaan syytettä, johon sepitti syytetylle tekoja, joita hän ei ollut koskaan tehnyt, ja jotka voitiin suoraan tutkinta-aineistosta todeta paikkansa pitämättömäksi. Koko syyte rakentui vain poliittisen vastustajan mielipiteiden ja kirjoitusten varaan.

Missä tahansa perinteisessä oikeusvaltiovertailussa nämä viranomaistoimet olisivat moitittavia. Ne toisivat sakkopisteitä vertailuissa, jossa arvioitaisiin viranomaisten lainsäädännön kunnioitusta ja vallankäytön kolmijako-opin periaatteita.

Maan virkamiehillä on nyt todellinen tehtävä ottaa tilanne tosissaan ja miettiä, mihin seurueeseen haluavat maansa liittyvän.