Perussuomalaiset

Jarmo Keto

Vaalijärjestelmän uskottavuutta tulee puolustaa raivokkaasti

Yhdysvaltain presidentinvaalit kääntyvät päivä päivältä likaisemmiksi. Tänään 6.1.2021 raportoitiin, että presidentivaalituloksen mitätöintiä vaativat mielenosoittajat ovat tunkeutuneet kongressirakennukseen. Laukauksistakin jo puhutaan.

Tästä kaikesta on helppo osoittaa syyttävää sormea Trumpin suuntaan, mutta tämän valtionpäämiehen retoriikka, syytökset ja epäilykset – jotka uppoavat ilmeisen helposti massoihin – ovat oire, eivätkä sairaus. Yhdysvaltain vaalijärjestelmä on ilmeisen hajanainen, käytännöiltään vaihteleva ja hyvin altis epäilyille.

Avainsana tässä kaikessa on alttius. Alttius epäilyille.

Suomalaisessa vaalijärjestelmässä äänestys tapahtuu valvotussa tilassa ja vaalitoimitusta valvovat puolueiden keskuudestaan valitsemat vaalivirkailijat. Näiden virkailijoiden tehtävä on valvoa toimitusta, mutta ennen muuta toisiaan. Kun samassa tilassa ovat niin Vihreiden, Perussuomalaisten kuin Kepunkin virkailijat, ylimääräisten äänien livauttaminen ääniuurnaan muuttuu haasteelliseksi.

Kun äänitulos lasketaan ja todetaan yhdessä näiden toisiaan kyttäävien virkailijoiden kesken, on yhdenkään poliittisen ryhmän erittäin vaikea esittää suorituksen rehellisyydestä uskottavaa epäilystä. Järjestelmä ei ole altis herättämään epäilyksiä.

Kuten Yhdysvalloista saimme nyt nähdä, on kovasti merkityksetöntä tapahtuiko vaalivilppiä vai ei. Jos järjestelmää kohtaan voidaan esittää epäilyksiä, järjestelmä menettää uskottavuutensa.

Tätä uskottavuutta meidän suomalaisten tulee raivokkaasti puolustaa. Sähköiset äänestysjärjestelmät sekä postiäänestys ovat omiaan luomaan alttiutta epäilyksille. Jopa nykyinen ennakkoäänestysjärjestelmä, jossa joku kukalie jossain laskee äänet jonkun valvonnassa, on aavistuksen altis epäilyksille. Minäkään en moninkertaisena vaalilautakunnan puheenjohtajana ole täysin varma, kuka ennakkoäänet laskee ja miten poliittinen valvonta näiden äänien kohdalla tapahtuu.

Kun nyt mietin Yhdysvaltain tapahtumia, niin kyllä minäkin olisin raivokkasti valmis puolustamaan demokratiaa jos kokisin, että järjestelmän uskottavuus on romutettu.

Se, että Yleisradio, päivystävät dosentit ja kilpailevat poliittiset puoleet epäilyttävän kovaäänisesti todistaisivat, että mitään vilppiä ei ole tapahtunut, pikemminkin vahvistaisi tätä uskomustani.

Pidetään tästä nyt huolta.

Osallistu keskusteluun!


49 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Jarmokin. Niiin, ja, kun se on vielä niinkin, että, rehellisyys, maan perii. Kyllä kannattaa, olla tarkkana. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#11

Ilmankos Trumpille näytettiin ovea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kaiken uskovat salaliittoteoreetikot, uskomatonta mutta totta ukot, Hallat, Laurat, muut persut, nyt näette lopputuloksen ! Halla, Ei siis ollut kyse vain siitä, että antaako Trumpin retoriikan mennä ihon alle. Halla, Laura, muut persut syvä katumuksen osoitus on nyt teiltä paikallaan ja aikaisempien Trumppia ylistävien puheiden peruminen on vähintä mitä voitte tehdä! Te olette demokratian vastustajia !

Keto, sulla ei ole mitään tilannetajua vaan lietsot samaa hommaa Suomeen kirjoituksellasi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#6

mmmitä?

Minä kun itse ajattelin, että pikemminkin torjun moista ilmiötä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eloveena
#7

Hyökkäys on paras puolustus vaikka väitteillä ei olisi millinkään totuuspohjaa, vai mitä. No, koita nyt kestää vaikka presidentti Trump onkin saanut paljon hyvää aikaiseksi. Vaalipetos näyttää ilmeiseltä.
Mitenkä lienee demokratian laita Suomessa? Miksi hallitus ei kerro edes kansanedustajille toimistaan? Eräskin ministeri väittää, että ei se suomalaisten etu ole tärkeä. Aivan hullua. Ei täällä mitään tarvitse lietsoa, kaikki on nähtävissä. Aina vaan selvempää on suhmurointi Suomessakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Väittääkö Eloveena Bideniä valehtelijaksi? Sittenhän Elovena liittyy samaan rintamaan suomalaisen median kanssa että vaalivilppiä ei tapahtunut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kulttuurimarxistit ovat läpeensä epärehellisiä, vai miten ihmeessä jo aikoja sitten kuolleet ovat voineet äänestää USA:n pres.vaaleissa, ja miten ihmeessä eräissä osalvaltioissa ne Dominionin vaalikoneet sekosi yön aikana vaikka ääniä ei silloin laskettu ja aamulla, uppistakeikkaa, oli pelkästään Bidenille satanut tuhansia ääniä, mutta tällainen meno ei tippaakaan hämää kulttuurimarxisteja. Ja miten kummassa valehteleva ja lainvastastaisesti toiminut/toimiva ministeri voi edelleen huseerata Suomen hallituksessa?! Kyllä Suomen keväisten kuntavaalien rehellisyys on vaakalaudalla näiden kulttuurimarxistien takia, niillä ei ole minkäänlaista omaatuntoa!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Hämmentynyt
#8

Samaa mieltä, demokraattiset vaalit pidettiin, todettiin niiden olleen rehelliset, todisteita vilpistä ei löydetty. Ei olisi mitään hässäkkää tullut, mutta kun Trump nimitti vaalit jo ennen äänestystä vilpillisiksi. Tulee mieleen, että oliko hänellä sisäpiirin tietoa, sillä ainoat jotka ovat edes yrittäneet vilppiä, ovat osoittautuneet Trumpin kannattajiksi! Kyllä nuo Trumpia kannattavat punaniskat toimivat nimenomaan demokratiaa vastaan, ei sen puolesta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kas vain ekat rehelliset vaalit pitkään aikaan. Charlie ja muut asioista hyvin perillä olevat voivat kertoa meille montako kertaa viime vuosikymmeninä demokraatit ovat väittäneet vaalivilppiä tapahtuneen. Ja nyt ei olisi. Mites se takki näin kääntyi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Demokraatit romahduttavat koko USA:n talouden ja moraalikato vain syvenee. Kulttuurimarxistit tuhoavat kaiken sen varauden ja hyvinvoinnin, jonka Trump sai aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Tyytyväinen
#22

Mitään muuta Trump ei juurikaan saanut aikaiseksi, kuin yhteiskunnan jakautumisen. Lapsen tasolle jäänyt narsisti, joka myös käyttäytyy kuten kiukkuinen pieni lapsi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Ja taas Charlie esittelee tietojaan, tai sitä ettei tiedä mitään. Montako kertaa Charlie demokraatit ovat haastaneet presidentinvaalien tuloksen viime vuosikymmeninä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Iloinen
#20

Charlie ei takkia käännä. Ei koskaan. Vaalivilppiä on aiemmin todettu tapahtuneen useissa vaaleissa, niistä löytyi todisteita. Nyt väitetystä vaalivilpistä ei ole todisteita löytynyt, et ilmeisesti tajua eroa todistetun ja todistamattoman välillä. Eihän sitä toki voi persuilta vaatiakaan, tehän olette samanlaisia kuin Trumpin kannattajat. Kaikki mitä ”mestari” sanoo, on totta, eikä sitä kyseenalaisteta, saati tarkisteta faktoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Jore! Jore!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Myös Biden tunnusti maahan luodun kattavan vaalivilppiorganisaation. Miksi Charlie ei usko Bideniä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Charlie Black
Iloinen
#19

Uskonhan minä Bidenia, se vaalivilppiorganisaatio on olemassa, mutta se on Trumpin puolueessa. Siitä on jopa selvää näyttöäkin, viimeksi muutama päivä sitten, kun tuon organisaation vetäjä yritti puhelimitse saada itselleen ääniä laittomasti. Siitä on nauhoitus kuultavissa, joten ei siitä sen enempää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Seli seli. Miksi Biden kehuu että he Obaman aikana loivat historian kattavimman vaalivilppiorganisaation? Trumpilleko he sen loivat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Jore! Jore!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Charlie ei takkia käännä eikä Charlie ota asioista selvää. Luottakaa Charlieen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Jore! Jore!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Jore! Jore!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#21

Minulla on jotenkin sellainen epäilys,että nimimerkin Charlie Black taakse kätkeytyy.Nyt jo eläkeellä oleva entinen ammattivalokuvaaja Jore Puusa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

On erittäin vanhakantaista ja vanhanaikaista valita presidenttiä valitsijamiehillä. Eikä tämä taida olla ainut usa;n vaalijärjestelmän vanhanaikaisuus.

Kun vaalijärjestelmä on kehitysmaan tasoa, niin käyttäytyminen on samaa tasoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vieläkö Jussi esittää Trumpille nobellia?.
taisi persujen idollilla karata ”mopo” käsistä, kun kehoitti menemään valkoiseen taloon.
Trumppi on vastuussa naisen kuolemasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#10

Huhtasaari esitti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Jarmo ja kumppanit nyt on parasta , antaa pölyn Rauhassa laskeutua !?! Ei tämä jupakka selviä , vaahtoamalla !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Parasta olisi jos osa kommentoisista olisi muunkin tiedon kuin pelkän suomalaisen median varassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000