Perussuomalaiset

Jarmo Keto

Uudenmaan sulun purkaminen on kypsyyskoe

Marinin hallitus ilmoitti tänään purkavansa Uudenmaan sulkutoimet. Hyvä näin. Tämän mittakaavan kansalaisoikeuksien rajaus ei nähdäkseni ollut missään suhteessa käsillä olevaan epidemiaan. 5,5 miljoonalta suomalaiselta vietiin 19 päiväksi vapaus liikkua omassa maassaan. Se oli 286 301 päivää menetettyä vapautta, 3 515 suomalaisen eliniän verran.

Suomalaisten perusoikeuksilla tuntuu olevan kaunopuheissa puolustelijoita, mutta joukkopaineen edessä niitä tuntui löytyvän aika vähän.

Keskustelu pyöri mökkiläisten ja pääsiäisen ympärillä. 5,5 miljoonassa suomalaisessa on kuitenkin 5,5 miljoonaa tarinaa. 

Nuoria vastarakastuneita, jotka eivät pääse kohtaamaan toisiaan. Lapsia, jotka eivät pääse auttamaan vanhempiaan kevättöissä. Koronan jo sairastaneita. Etuoikeutettuja, joita rajoitukset eivät koske. Sellaisia, jotka eivät välitä. Heitä, jotka eivät osaa selittää syytään tarpeeksi hyvin.

Haulikolla ammuttiin kaikkiin kerralla. 

Kun suomalaisen omassa maassa tapahtuvan liikkumisen ”asianmukaisuus” arvioidaan liikkujan verbaalisten taitojen ja virkamiehen hyväntahtoisuuden mukaan, ollaan melkoisen syvissä vesissä. Mitä virkaa on turvallisuudella, jos vaihtokaupassa joutuu antamaan vapautensa?

Rajoitusten purkaminen on meille nyt kypsyyskoe. Opetellaan käyttämään maskia. Jätetään kevään grillijuhlat tänä vuonna väliin. Ei mennä mökille, tai jos mennäänkin niin sitten kerralla pidemmäksi ajaksi. Hoidetaan viikon ostokset kerralla, eikä lähdetä koko perheen kanssa kauppaan.

En minäkään täältä kotoani nyt mihinkään lähde, vaikka minulla nyt onkin taas vapaus niin tehdä.

Osoitetaan, että suomalaiset kyllä suhtautuvat tähän asiaan vakavasti. Tähän ei enää tarvita tiesulkuja ja poliisia.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
#1

Uudenmaan raja jätti pysyvät jäljet kansakunnan muistiin. Suomalaisen oikeus olla olemassa Suomessa on vain poikkeuslain ja hallituksen hyväntahtoisuuden varassa. Mihinkään ei voi enää varmuudella luottaa, oikeus liikkumiseen voidaa kansallistaa vain säätämällä laki, joka kuomoaa oikeudet. Stalinismi piipahti kotomaassamme, rauhan aikana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

No, toivotaan että ihmiset ovat nyt kuitenkin varovaisia. Minun mielestäni nämä rajoitukset eivät ole olleet ylimitoitettuja, koska aluksi ei toimittu riittävän nopeasti ja asian vaatimalla tavalla eli lentokentille saapuneet matkustajat saivat lampsia Suomeen ilman mitään tarkistuksia tai karanteeneja tulivat sitten Italiasta tai Itävallasta tai mistä vaan. Suurin osa matkalta palaavia tuli juuri Uudenmaan alueelle ja siksi sitten oli pakko turvautua liikkumisrajoituksiin. Eli kyllä se juurisyy oli hallituksen hitaudessa ja ymmärtämättömyydessä, mutta se nyt onkin sosialistihallitus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Mökeilleen omalla autolla matkustavat ovat vähäisempi riski, kuin lentäen maahan saapuva, ja junalla tai bussilla maaseudulle matkustava. Miten joku edes voi kuvitella, että mökkikansa olisi talvella kuskannut taudin maakuntiin? Mökeille mennään, kun lumet ovat sulaneet, ensin eteläisen Suomen mökkiläiset ja sitten hitaasti pohjoisemmaksi. Maakuntien etelän lomamatkalaiset sen sijaan kulkevat suoraan maakuntiin ja vievät taudin mukanaan. Kyse ei siis ole siitä, että juuri helsinkiläiset olisivat vieneet taudin maakuntiin, vaan maakuntalaiset ovat tehneet sen itse. Helsinkiläinen mökkiläinen lähtee vähitellen lumien sulatessa mökeilleen keväisin, ei yhtenä ryntäyksenä, on huomattava, joka johtuu lumisista maisemista ta keleistä. On absoluuttista idiotismia kuvitella, että ihmiset nyt lähtisivät sankoin joukoin mökeilleen, jos ei ole vaikka pilkkihullu, joka tahtoo pudota avantoon ym. Toisaalta kesäisin muodostuu työssäkäyviltä viikonloppuliikennettä, siihen on viellä aikaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Täsmälleen näin, koko Uudenmaan rajoitus on lapsellista kosmetiikkaa, mökeille mennään vasta viikkojen kuluttua, kunhan talvi hellittää otteestaan. Eri asian on kesäkuukausien pumppausliike, jossa viikoloppuisin käy maanteillä kuhina. Jos hallitus olisi edes vähän ajtellut, kuinka paljon mökeille mennään talven keskellä, niin koko rajoitus olisi tajuttu tarpeettomaksi; kuka helvetti kesämökille talvella menee? Eri asia on talviasuttavat mökit, jossa jo vietetään aikaa talvellakin, tuo on sitä nykynormaalia, jossa ns. kesäasukkaat ovat liki vakiasukkaita. Se mikä tässä on opittu, maamme perustulailla voi pyyhkiä sitä itseään, siinä mikä tahansa pykälä voidaan muuttaa mielivaltaisesti, tuosta jäi pysyvä merkki aivolohkoihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Sitä jäi ihmettelemään, kuinkahan pitkään kepu olisi jatkanut Uudenmaan eristystä, viikon, kuukauden vai vuosia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Juuri näin Uudenmaan rajoitus sattui hankalaan kohtaan, talviaikaa, jolloin ei ole edes mökkiliikennettä. Kuka sitä nyt talvella kesämökilleen menee. Ne joilla on tapana olla maalla, talviasuttavissa mökeissään, ovat varmaan jo olleet siellä pidempään, jo ennen rajoituksia. Lumisena aikana mökeille on hankala mennä, koska usein teitä ei ole aurattu, ja usein mökit ovat kylmänä talvet. Jos kiusaa halutaan tehdä, sulun voi laittaa päälle tuossa juhannuksen aikoihin, juuri ennen juhannuksen menoliikennettä. Kepu voisi tehdä aloitteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

MInä olen jo opetellut käyttämään sitä ”eioo” maskia vielä pitää opetella ”loppu” maskin käyttö

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Onko tuo ”mökkiraivo” todella mietitty loppuun asti? Vai onko se fillarikommunistien hyökkäys mökkikansaa kohtaan, jolla on muutakin elämää kuin maailman prantaminen Kehä III:n sisäpuolella?
Perustelut kyseenalaistamiselle: Haen kerätyt tavarat kaupan takaovelta. Ajan 150km, en tapaa ketään. Tankkaan auton matkalla hanskat kädessä. Asetun Mökillä taloiksi. Naapuri on puolen kilsan etäisyydellä. Ei ilmene mitään oireita. Käyn kahden viikon sisään kerran kylillä, kaupoilla ja sitä rataa. Kohtaamme naapurin kanssa Mökkitiellä, autoissa.
Missä kohtaa olen riski yleiselle turvallisuudelle? Mielestäni isompi riski on kohdata kerrostalon hississä, käytävässä tai jalkakäytävällä vaikka oireeton kantaja. Pelkästään hissin nappien painaminen tai sinne, ahtaaseen tilaan leijumaan jääneet virukset ovat suurempi uhka?
Sairastuminen on tietysti mahdollista, mutta parin tunnin ajomatka on hoitoon esim. Lapissa sama kuin naapurissa käynti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Jos tauti on levitäkseen, se tekee sen. Emme voi sulkea maata täydellisesti tai lopullisesti. Kyse on siitä, millä aikavälillä tauti leviää. Korona tapauksen siirtyessä maalle, se on poissa Helsingin kapasiteetista, ja maaseudun tapauksetkin voidaan siirtää tarvittaessa keskusairaaloihin hoitoon. Maaseudun ja kaupunkien välillä on maayhteys, joten maaseutu ei koskaan voi olla täysin suojassa. Toisaalta maaseudulla tapahtunut taudin puhkeaminen ja tartunnat ovat helpommin jäljitettävissä, kun maaseudulta kaupunkiin lähtenyt tartuttaja, joka siis on hakenut tai tartuntaketjun alku on haettu ulkomailta, levittää taudin tiheämpään väestöön, jolloin se maaseutulainen tartuttaja kaupungissa aiheuttaa jäljittämättömän tartuntaketjun. Näin on todennäköisesti tapahtunutkin, maalainen kaupungissa riehuu yleensä kaikki kaupungin kapakat läpi, suorittaa tartuntoja, ja lopuksi vie taudin maaseudulle. Jokainen tartuntatapaus on oman laisensa, yhteistä näissä on karaokeharrastukset päissään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin, ihmiset on helppo saada inhoamaan toisiaa, kuten poliittiset päättäjät vahingossa tekivät. Nykyisen kaltaisessa pandemiassa ja sodissa kansakunnan odottaisi tulevan toisiaan, mutta nyt on vedetty punainen viiva, ikään kuin eri kulttuureja, kansan keskelle, jossa fyysinen raja oli Uudenmaan syytön raja. Rajan ylitti päivittäin ns. syytön työssäkänti ryhmä ja muu aiheellinen liikenne, ja mökkiläiset puuttuivat, ne jotka itse asiassa odottelevat vasta kesää. Kuka hullu nyt kesämökeilleen talvella menevät, ja kepulaiset maakuntien edustaja väittävät, että jo ongenkoukkujen irroittelu mökkiläisistä heikentää paikkakunnan terveydenhuollon kapasiteettia. No, voihan ne pilkkijät pudota avantoon, ja paikkakunnan sukeltajat eivä ennätä sukellelle noita ylimääräisiä kaupunkilaisia. Kolera-altaaseen pudonneet känniläiset maalaiset on joka tapauksessa sukeltajien etsittävä, vaikka se kuormittaa Helsingin kapasiteettia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Oikeassa olet. Maapallon korona on levinnyt hvuituksien kautta, jossa karaoke on absoluuttisen varmasti tärkein. Tuossa jokainen hengittää mikrofoniin äsken virusaerosolinsa hengittäneen höyryjä, ja laukaus suoraan henkitorven limakalvoille. Maapallolla on muka viisaita terveysalan tai tartuntatautien tietäviä ammattilaisia, mutta ei tajua edes tärkein taudin levittäjä. Karaoke on muodissa joka puolelle maapallon, alkaen aasialaisesta kulttuurista new yorkilaiseen katukulttuuriin. Nyt, luojan kiitos, tuo perkele on rajoitettu, tämä aalto on toistaiseksi pysäytetty. Sen sijaan täysin viaton ruokaravintola, pöytiin tarjoilu, on myös pysäytetty. Jos ravintolan noutopydät ovatkin syntisiä, pöytiin tarjoilussa asiakkaat eivät koske toisiaan, ja rajoitus pitäisi poistaa välittömästi. Tuon rajoituksen tarkoitus tuskin oli kaataa kaikki ravintola-ala. Sadat tuhannet työttömät tulevat kuomittamaan maan talouden henkihieveriin. Alkoholin myyntiä sen sijaan voidaan rajoittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Ruokalijoiden etäisyyksiä toisiinsa on helppo säädellä siirtämällä pöytiä. Etenkin huoltamoiden pöytiin tarjoilu ruokapaikat ovat yhtä turvallisia, kuin sekin, että ruokaa voi ostaa mukaan. Jokainen huoltamo on kuitenkin itse vastuussa omasta terveydestään, joss flexit kassojen edessä suojaavat käyntejä. Samalla tavalla voi ruoan tarjota flexin alta myös ruokailijoille, joten jäljelle jää syönnin vaarallisuus. Eipä tuo vaarallisuus juuri poikkea kaupassa käynnistä, tosin kelläpä maantiellä olisi keittiö mukana, on pakko ruokailla, jotta ei mene metsään. Huoltamoille tulisi antaa mahdollisuus toimia harkintansa mukaan, jossa itsensä suojaus olisi oma etu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Näin se on, joko huoltamolla on keittiöväki tai ei, kyse on myös työllisyydestä. Tällä hetkellä huoltamon omistajat tekevät pitsaa mukaan ja kahvia kertakäyttömukeissa mukaan, päivästä toiseen, ei vapaapäivää. Henkilökuntaa ei kannata pitää pelkän kahvin voimalla, omistajat ajetaan nurkkaan, ja terveys menee. Ruokaa olisi myytävä, jotta väkeä voisi pitää töissä, joka auttaisi näitä yksinyrittäjiä. Suurten rakennuksien kulut ovat valtavia, kun elinkeinoa ei voi pitää toiminassa tuottamassa menojen sijaan myös tuloja. Maan työttömyys lähtee kasvuun kuutionkäyrässä vain lyhyen ajan sisällä, nyt vain venytään. Järkeviä löysiä kannattaa antaa, kun tartuntasysteemi jo tunnetaan. Yhden tartunnan välttäminen voi ajaa kymmenet tuhannet köyden jatkoksi, ylilyönneille tulee myös hintaa. Jokaisen on otettava vastuuta itsekin, vaikka vahinkoja sattuu. Sitä varten meillä on terveyshuoltosysteemi, joka auttaa näitä onnettomia, joilla se huono tuuri käy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000