Sebastian Tynkkynen teki tyylilleen uskollisesti hyvin rohkean liikkeen ja avasi puoluekokouksessa puheenvuorolla keskustelua siitä, kannattaako jo valmiiksi kiireisten kansanedustajien olla ehdolla jokaisessa kuviteltavissa olevassa vaalissa. Tulevien aluevaalien jälkeen tulemme näkemään tilanteen, jossa samat edustajat istuvat kolmella eri hallinnon tasolla. Ja mielestäni heidän ei olisi ollut syytä istua edes kahdella.

En toista Sebastianin hyviä argumentteja vaan toivon, että katsotte linkissä olevan videon ja tilaatte Sebastianin Youtube -kanavan.

Sen sijaan pohdin hieman vasta-argumentteja: kansanedustajien osallistumista usean hallinnon tason päätöksentekoon perustellaan usein sillä, että kansanedustajan on tärkeää olla tietoinen siitä, mitä kuntatasolla tapahtuu ja ymmärtää siellä käsiteltäviä asioita.

Perustelu on ontuva. Olen sitä mieltä, että kansanedustajille olisi tätäkin oleellisempaa ymmärtää yritysten toimintaa, vanhustenhoidon arkea, sotilasmaailman liikehdintää ja poliisin työtä.

Silti kukaan ei edes ehdota, että pidettäisiin hyvänä istuttaa kansanedustajat massoittain yritysten hallituksiin, lähihoitajien tehtäviin, sotilaan kenkiin tai osa-aikaisiksi poliiseiksi.

Miksi kuntapolitiikka on muka jotain sellaista, että juuri siitä on niin tärkeää olla laaja ymmärrys. Eikö sitä ymmärrystä tarttunut mukaan silloin, kun (tyypillisesti) kansanedustajaksi kuntapolitiikan kautta noustiin?

Perussuomalaisille tekisi valtavan hyvää kouluttaa ja valmentaa poliitikkojaan laajasti siten, että ”suurempi” ei aina kahmi kaikkia painavia tehtäviä isomman oikeudella. Ajattelu voimauttaisi jäsenistöä, leventäisi hartijoita ja kasvattaisi tulevaisuuden lupauksia.

Asiassa on kuitenkin kaksi mutkaa. Ensimmäinen liittyy juurikin tulevaisuuden lupauksiin.

Demokratia ei mittaa taitoja, vaan kansansuosiota. Kansanedustajalle yksinkertaisesti on järkevää mittauttaa suosiotaan ja pysyä mahtihenkilönä myös omalla paikkakunnallaan. Politiikka on kilpailua, ja jos paikallistasolle jätetään tilaa nouseville kyvyille, kansanedustajasta tulee seuraavissa eduskuntavaaleissa entinen kansanedustaja.

En minä sitä sormi pystyssä moralisoi. Se vain menee niin!

Toinen ilmeinen seikka liittyy siihen, että kansanedustajat ovat puolueilleen varmoja ääniharavia ja äänestäjien aktivoijia. Puolueen olisi vaalitaktisesti typerää olla ottamatta kansanedustajiaan ehdolle, koska niin tekevät kaikki muutkin. Jättämällä kansanedustajat Arkadianmäelle puolue antaisi muille puolueille mahdottomasti etua.

Ongelma täytyykin ratkaista siten, että joko kaikki tekevät – tai sitten kukaan ei tee.

Se tarkoittaa lakimuutosta, joka kieltää kansanedustajilta alue- tai paikallistason tehtävät. Kyllä se on tehtävissä, ja kyllä sellaisia on monessa maassa tehtykin.