Perussuomalaiset

Jarmo Keto

Kansanedustajien ei tulisi osallistua aluevaaleihin

Sebastian Tynkkynen teki tyylilleen uskollisesti hyvin rohkean liikkeen ja avasi puoluekokouksessa puheenvuorolla keskustelua siitä, kannattaako jo valmiiksi kiireisten kansanedustajien olla ehdolla jokaisessa kuviteltavissa olevassa vaalissa. Tulevien aluevaalien jälkeen tulemme näkemään tilanteen, jossa samat edustajat istuvat kolmella eri hallinnon tasolla. Ja mielestäni heidän ei olisi ollut syytä istua edes kahdella.

En toista Sebastianin hyviä argumentteja vaan toivon, että katsotte linkissä olevan videon ja tilaatte Sebastianin Youtube -kanavan.

Sen sijaan pohdin hieman vasta-argumentteja: kansanedustajien osallistumista usean hallinnon tason päätöksentekoon perustellaan usein sillä, että kansanedustajan on tärkeää olla tietoinen siitä, mitä kuntatasolla tapahtuu ja ymmärtää siellä käsiteltäviä asioita.

Perustelu on ontuva. Olen sitä mieltä, että kansanedustajille olisi tätäkin oleellisempaa ymmärtää yritysten toimintaa, vanhustenhoidon arkea, sotilasmaailman liikehdintää ja poliisin työtä.

Silti kukaan ei edes ehdota, että pidettäisiin hyvänä istuttaa kansanedustajat massoittain yritysten hallituksiin, lähihoitajien tehtäviin, sotilaan kenkiin tai osa-aikaisiksi poliiseiksi.

Miksi kuntapolitiikka on muka jotain sellaista, että juuri siitä on niin tärkeää olla laaja ymmärrys. Eikö sitä ymmärrystä tarttunut mukaan silloin, kun (tyypillisesti) kansanedustajaksi kuntapolitiikan kautta noustiin?

Perussuomalaisille tekisi valtavan hyvää kouluttaa ja valmentaa poliitikkojaan laajasti siten, että ”suurempi” ei aina kahmi kaikkia painavia tehtäviä isomman oikeudella. Ajattelu voimauttaisi jäsenistöä, leventäisi hartijoita ja kasvattaisi tulevaisuuden lupauksia.

Asiassa on kuitenkin kaksi mutkaa. Ensimmäinen liittyy juurikin tulevaisuuden lupauksiin.

Demokratia ei mittaa taitoja, vaan kansansuosiota. Kansanedustajalle yksinkertaisesti on järkevää mittauttaa suosiotaan ja pysyä mahtihenkilönä myös omalla paikkakunnallaan. Politiikka on kilpailua, ja jos paikallistasolle jätetään tilaa nouseville kyvyille, kansanedustajasta tulee seuraavissa eduskuntavaaleissa entinen kansanedustaja.

En minä sitä sormi pystyssä moralisoi. Se vain menee niin!

Toinen ilmeinen seikka liittyy siihen, että kansanedustajat ovat puolueilleen varmoja ääniharavia ja äänestäjien aktivoijia. Puolueen olisi vaalitaktisesti typerää olla ottamatta kansanedustajiaan ehdolle, koska niin tekevät kaikki muutkin. Jättämällä kansanedustajat Arkadianmäelle puolue antaisi muille puolueille mahdottomasti etua.

Ongelma täytyykin ratkaista siten, että joko kaikki tekevät – tai sitten kukaan ei tee.

Se tarkoittaa lakimuutosta, joka kieltää kansanedustajilta alue- tai paikallistason tehtävät. Kyllä se on tehtävissä, ja kyllä sellaisia on monessa maassa tehtykin.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Jarmo en lähtisi , kieltämään osalistumasta / ehdokkuuksia !? Annetaa olla kaikilla , oma harkintavalta !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Kiitos huomiosta!

Katsoisin, että tässä on vähän sama juttu kuin puheissa työpäivän lyhentämistä kuuteen tuntiin.

Kaikkien pitää tehdä se kerralla. Muutoin se joka tekee, saa kohtuutonta haittaa muihin nähden. Ei se sillä tavalla tapahdu.

Edustaja on ehdolla kuntavaaleissa koska on pakko, vaikka ei itse asia edes kiinnostaisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Kyllä minun mielestäni. Marinista,Ohisalosta,Anderssonista,Henrikssonista,Saarikosta tulisi mitä mainioimpia naispoliiseja.Pääsisivät näkemään ihan omakohtaisesti sen poliisin arjen esim, pääkaupunkiseudulla maahanmuuttajalähiöissä.Mutta se tietenkin edellyttäisi sitä,että heidät laitettaisiin järjestyspoliisin kenttätyöhön.Eikä mihinkään korkeaan virkaan poliisiasemille tietokoneeen taakse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#6

Vihapuhepoliisin hommat kiinnostaisivat takuulla 😂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

No ihan varmaan! 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#3

Ainakin meillä Hyvinkäällä toimii loistavasti, kun kansanedustaja on mukana myös kuntatasolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Huomasin tosiaan tuolla somen puolella, että olen tässä asiassa aika yksinäisessä vähemmistössä. Tulkitsen sitä vähän niin, että Suomessa nähdään edelleen vähän mitään periaatteellista vikaa siinä, että sama ihminen istuu usealla eri pallilla.

Esimerkiksi valtion tasolla päättää kuntien rahoista ja kunnassa niiden käyttämisestä.

Kyllähän se tavallaan siis ”toimii” ja on käytännöllistä, mutta… Niin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#10

No päättäähän ne kansanedustajat omista palkkioistaankin,ja vähänväliä niitä korottelevat.Ei tavallinen duunari pysty itse palkkojaan korottamaan.Ja kun ehdolla oleva edustaja pyrkii Argadianmäelle,niin hänellä on siihen käytettävissä rahaa.Mutta kun tavan duunari hakee töitä,ei hänellä ole siihen rahaa käytettävissä.Työpaikan joko saa tai sitten ei!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Olisi tietysti tosi tyhmää puolueen tahallaan asettaa itsensä muita puolueita heikompaan asemaan vaaleissa, kieltämällä oman puolueen ehdokkailta kaksois-rooleihin hakeutuminen. Eikä se ole välttämättä puolueen kansanedustajien henkilökohtaisen edun mukaistakaan. Periaatteessa voisi ajatella pari erilaista käytäntöä, jotka eivät olisi täysi katastrofi vaalimenestyksen kannalta. 1) Sovitaan ja kerrotaan etukäteen, että kaksois-rooleja ei tulla käyttämään, ja valituksi kahteen (tai kolmeen) eri rooliin tuleva ottaa vastaan vain yhden paikoista. Tai sitten: 2) Sovitaan että kansanedustaja ei asetu ehdolle alemman tason vaaleissa, mutta sen sijaan näkyvästi asettuu valitsemansa yhden muun ehdokkaan tukijaksi, ja esiintyy vaikka yhteiskuvassa hänen vaalimainoksissaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Kiitos kommentista! Tätä tosiaan yritin vähän sanoa, että näiden on oltava systeemisiä muutoksia, eikä niitä voi tehdä mitenkään ”esimerkillä johtaen”.

Tuossa somen puolella tuli hieno esitys: yhdistetään alue- ja eduskuntavaalit yhdeksi vaaliksi. Ne, jotka jäävät pihalle eduskunnasta, tulisivat valituksi aluevaltuustoihin.

Ajatuksena vielä raakile, mutta minun mielestä siinä on hurjasti J:tä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000