Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

SDP:llä kerrankin rehellinen vaalimainos

Kunnia sille jolle kunnia kuuluu. Tällä kertaa kunnia kuuluu SDP:lle ja sen tv-mainokselle. Demarien mainoksessa kaksi duunaria, vaatteista päätellen rakennusalalta, istuvat kahvilla. Toinen kärvistelee hammassäryn parissa ja toinen on pakotettu töihin siitä huolimatta että saikku olisi paikallaan. Sen päättelen kaverin kainalossa olevista kyynärsauvoista. Kuvitelkaa raksaduunaria jonka pitäisi suoritua töistään kyynärsauvojen varassa.

Tämä on työväestön asema ja terveydenhoidon tila demarivetoisen hallituksen johtaessa maata.

Mainoshan on osin kierrätetty. Jo puoli vuotta sitten mainoksessa kaveri kärvisteli hammassäryn parissa mutta ei ole vieläkään saanut lääkärille aikaa. Tuolloin hahmo sanoi että pääsispä lääkäriin johon Marin vastaa eiköhän se järjesty. No eipä järjestynyt ainakaan puolessa vuodessa.

Sillä välin toinen on telonut jalkansa, mutta on pakotettu töihin. Näin krooninen hammassärky ja mainokseen nyt lisätyt kyynärsauvat symboloivat kuinka demarit ovat saaneet terveydenhoidon kuntavaalien jälkeen vielä pahempaan jamaan.

Mainoksen päättää jälleen uusi demarien katteeton lupaus. Niitähän puolueella riittää vappustatasesta siihen että ei ne polttiksen hinnat nouse ja jos nousee niin pankkitilille ilmestyy rahaa. Moniko uskoo että verotus ei nouse, moniko uskoo että täyttä päätä valmistelussa olevaa maakuntaveroa ei tule ja menee jälleen halpaan.

Eihän se demaripolitiikka veronmaksajalle halpaa ole. Miljarditolkulla on jälleen demarien johdolla lapioitu veronmaksajien rahoja EU:hun. Lähemmäksi kymmenen jos tarkempaa summaa haluatte.

Eilisessä maikkarin vaalitentissä Sanna Marin kovisteli Petteri Orpoa siitä että vanhustenhoitoa ei saatu kokoomuksen hallituksessaoloaikana 2007-2019 kuntoon. Ei saatu, mutta eipä sitä ole saatu demarienkaan hallituksessaoloaikana kuntoon. Demarit ovat olleet hallituksessa 1995-2007, 2011-2015 ja jälleen 2019 lähtien, joten eipä kannattaisi Marinin syyllistyä noin kevyisiin heittoihin. Vanhusten asemaan demarit saivat Lipposen johdolla muutoksen taitetulla indeksillä.

Toinen, samaa luokkaa oleva heitto, tuli Petteri Orpolta. Hän väitti että rahaa ei löytyisi kepun kaavaileman 150 terveyskeskuksen rakentamiseen. Löytyy, kyse on poliittisesta arvovalinnasta. Niitä löytyy niistä vajaasta kymmenestä miljardista eurosta joita kokoomus oli yhdessä lapioimassa kepun ja demarien kanssa EU:hun.

Muutenkin demarien arvopohja on muuttunut. He ovat olleet ansiokkaasti pelastamassa tukipaketein ranskalaisia ja saksalaisia pankkeja. mutta rahaa ei löydy suomalaisten vähäosaisten kallistuneisiin sähkölaskuihin jotka osin johtuvat EU:n ns. ilmastohumpasta ja sen seurauksista. Ja Suomessa tämä humppa soi kaikista kiihkeimmin.

Joku huutelee nyt että saako perussuomalaisetkaan vanhusten asioita kuntoon. Vastaan että ei saa. Ei niin kauan kuin eduskunnassa niillä puolueilla on enemmistö jotka laittavat EU:n suomalaisten edelle.

Muistakaa tämä kun käytte äänestämässä. Suomalainen ensin.

Ja vielä:

IS tänään: Husin sairaaloissa on yhä enemmän kaksi rokotetta saaneita – tämä rokotteiden tehosta tiedetään nyt. Niinpä niin Antti Lindtman, vaalit ja hyvä rokotesuoja oli jälleen totuusarvoltaan sossupuhetta, vai pitäisikö sitä kutsua sossotukseksi?

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Täytyy sanoa, että meidän ruhtinatar Sanna I Suurista Suurin osaa hyvin vaalikielen: eläkeläiset ovat 4 päivää vielä kunniakansalaisia. Mutta kyllä ykköspaikka kuuluu KEPUn tv-mainokselle. Tuo on hyvä ottaa talteen muistoksi kunnon vedätyksestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#2

Olen vain vilkaissut vaalikeskusteluja, saa kuvan, että hallituksen vaatimukset terveydenhuollon parantamisesta suunnataan oppositiolle, kieltää oman valtansa, politikoi populistisesti, mutta yrittää esittää vastuullista ja pätevää johtamista. Pelkkää teatteria.

Aamulla avasin tv:n ja siellä kansanedustaja Honkasalo esitti narkomaaneille piikityshuoneita. Pitäähän heille tarjota palveluja. Masentavaa, kuinka alas Vasemmistoliitto on vajonnut, korkeita veroja ”palveluihin” ja ilmastonmuutokseen, kunnon kansalaiset verotettavaksi ja rahat maailman tuuliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Vanhoja muistellen. Meillä oli 2013-2015 Peruspalveluministeri SDP:n Susanna Huovinen. (olisiko ollut Lipposen Hallitus?)
Hän ajoi silmät kiiluen alas vanhustenhoitomme. Slogan ”vanhuksen paras paikka on koti”. Tarvittavaa hoitoa piti järjestää koteihin. Arvatkaa järjestyikö? Takana oli bisneksen ”karvainen käsi”. Heittämällä osan vanhuksistamme lähes täysin heitteille, säästettiin merkittävä summa. En muista tekikö sama tyyppi myös mielenterveyspalveluille vastaavan kuprun?
Nyt virhettä sitten korjaillaan, suurella melulla ja samalla kiilusilmä asenteellla. Puikoissa taas SDP. Nyt Sanna Marinin johdolla. Avainsana on ”hyvinvoitialue” ja sen ihanuus.
Olemmeko ME jatkuvasti vedätettävissä tuon porukan toimesta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Vuosina 2005–2007 hän oli Vanhasen I hallituksen liikenne- ja viestintäministeri ja vuosina 2013–2015 Kataisen ja Stubbin hallitusten peruspalveluministeri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Iloinen
#4

Äänestetään me PerusSuomalaisia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Defund YLE
Iloinen
#5

Meillä on lakikirjassa 0,7. Asia on siis kunnossa. Ja rahat järjestyy. Nyt tulee rahaa. Paljon rahaa. Se on suuri summa. Tilille tulee rahaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000