Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen

Olemme eläneet yli varojemme liian pitkään.

Olemme jakaneet varojamme holtittomasti muihin maihin ja meillä on ollut holtiton maahanmuuttopolitiikka.

Mitä enemmän otetaan sosiaaliturvalla elämään, sitä vähemmän jää jaettavaa per nenä!

Mitä ennemmän jaetaan kehitysapua, sitä vähemmän jää suomalaisille jaettavaa!

Mitä enemmän leikitään ilmastohöperöä maailmalla ja nostetaan kustannuksia Suomessa, niin se ei ole Suomen etu, että maksamme energiasta enemmän joka nostaa inflaatiota ja suomalaiset kärsivät.

Inflaatio oli jo laskusuunnassa ja toimia pitää tehostaa ja painaa energian hintaa alas ja laskea ruoan hintaa.

Suosia suomalaista maataloutta: Liha ei ole pelkästään herrojen herkku! Kippis maidolla.

Näin joulunaikaan sopii: Kyllä kinkku on joulupöydän kunkku

Suomi on velkaantunut

Suomi on velkaantunut ja korkot ovat nousussa.

Tässä tilanteessa ei pidä jakaa varojamme ulkomaille.

Laitetaan suu säkkiä myöden.

Aiemmin oltiin huolissaan velasta ja kestävyysvajeesta.

Nyt ei todellakaan ole aika jakaa varojamme ulkomaille.

Kun on sopeutettava, niin sopeutetaan niin, että suomalaiset eivät kärsi leikkauksista!

Turvallisuus on menetetty

Mitä enemmän otetaan eli tehdään holtitonta maahanmuuttopolitiikkaa, sitä turvattomampaa tulee #Ruotsintie

Valekuolleen irakilaisen yhteydessä huudettiin oikeusvaltion kriisistä!

Meillähän on nyt siis oikeusvaltion kriisi:

Ulkomaalaiset on murhannut ja raiskannut suomalaisia.

Etno-jengit ovat riehuneet ja pahoinpidelleet ja nöyryyttäneet suomalaislapsia!

Liika on liikaa.

Katse suomalaisten ihmisoikeuteen!

Jokaisen elämä on arvokas, myös suomalaisten, joka on tupannut unohtumaan!

Valekuolleen irakilaisen turvapaikkahuijaus: Isänsä kuolemasta valehdelleelle naiselle ja tämän ex-miehelle vankeutta

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7df3e906-b09a-4a10-8f02-260e6658a470

Tehdään tilaa vankiloihin

Lähetetään kaikki ulkomaalaiset vangit kärsimään loppuvankeus kotimaahansa!

Näin säästetään.

Samalla maahantulokielto!

#oikeusvaltio

#maahanmuutto

#velkaantuminen

#ihmisarvo

Purra löi pöytään synkän kuvan: ”Olemme tottuneet elintasoon, jota emme ansaitse”

https://www.is.fi/politiikka/art-2000010062829.html

Osallistu keskusteluun!


16 kommenttia
Nimetön
#1

Ilmastohörhellyksen sijaan meidän on alettava keräämän romumetalleja aseteollisuuden hyväksi. Venäjän uhka alkaa olla käsin kosketettavaa koko EU:n alueella, joskin kukapa olisi uskonut aikoinaan Hitlerin uhkaan. Putin on yhtä vaarallinen, tosin nykyään itselleen ja Venäjän tulevaisuudelle. Pohjois-Korea ja Venäjä ovat aktivoitumassa sotaan, kuin maanjäristyksiä ennen tulivuoren purkauksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Suomen pitää tehdä päätös että Itätajan yli tulleet pakolaiset luovutetaan Ukrainan sotaan Ukrainan ja Eu :n puolelle.
Ja että mitän muuta (rahallista tai aseellista) tukea ei sotan enään anneta.
Näin pakoalaisten tulo loppuu välittömästi kun Venäjä ei puskisi niitä sen jälkeen rajan yli,eikä ne tulisi vapaehtoisesti.
Sama päätös pitäs tehdä muistakin ilmansuunnista tulleille pakoalisille,niin pakolais sosiaali pummaus loppuisi kuin seinään.
Tästä tulisi vuosittaiset Miljardi säästöt !
Koskurssihan tästä muuten tulee jos tällä menolla jatketaan että kaikki rahat Ukrainaan lähetetään ja koko maailman sosiaali pummit tänne elätettäviksi rikoksia tehtaileen houkutellaan.
Eihän mitkään säästöt ja leikkukset riitä korvaamaan tätä raha määrää eikä kenenkään Moraali kestä tätä hulluutta.

PERSUT NYT NYRKKI PÖYTÄÄN JA JÄRKI JA MORAALI PÄÄHÄN !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

Mistä vielä voitaisiin säästää ja leikata että saataisiin lisää rahaa Ukrainan sotaan ?

Suomen valtion virallisen sotapropakanda ilmoituksen mukaan Ukrainaan on lähetetty 1,6 Miljardia euroa maan ja ihmisten tuhoamiseksi.
MUTTA TODELLISUUDESSA RAHAA ON LÄHETETTY 30-60 MILJARDIA LASKENTA TAVASTA RIIPPUEN.
Osa on nyt valtion velkana ja osa on menetettynä omaisuutena.
Pelkästään valtion yhtiö Fortum lahjoitti sotaan noin 20-30 josta 5 Miljardia meni ryssille sotaan ja loput Natseille.
Siinä samalla meni sähköverkkojen myynnistö carunalle saadut 0,5 Miljardia kuin kankkulan kaivoon.
Katsokaa netistä mitä hävitystä siööä rahalla on Ukrainassa saatu aikaan.
MITÄ JÄRKEÄ TÄSSÄ TOUHUSSA OIKEIN ON ?
Mitä vittua Eu ja Suomi paska ryssä maaa Ukrainalla edes tekis?
Siitähän tulisi aivan vitusti lisää kuluja jos eu saisi sen tai edes osan siitä.
HULLUA HOMMAA MUUTAMAN POLITIKOT BRYSSELIN MILJOONIEN KALASTELUN TÄHDEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#12

Pitää muistaa tosiasia että nousevat korot ja energian hinta menee suurimmaksi osaksi suoraan Ukrainan sotaan ….
Näin rahoitamme kymenillä Miljardeilla sotaa haluamme tai ei !
Kaikki konkurssit ja leikkaukset johtuu tästä järjettömästä hommasta ja Politikkojen rahan (veren) himosta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Suuri virhe oli liberaalidemokraattisen lännen aloittama liehittely ukrainaa kohtaan. Nyt järjettömyydestä maksetaan kova hinta. Halu on ilmeisesti ’rikkaalla’ euroopalla maksaa tukia tulevaisuudessa moldovallekin aloittaessaan eu:n laajentumisen näihin ex-neukkumaihin. Asevarastot huutaa tyhjyyttään ja putin kiittää. Neukku on nyt Eukku, herää kysymys, kannattiko suuruudenhullu maailmanparantaminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Suurin virhe oli Venäjän hyökkäys Ukrainaan.
Venäjä ja Eurooppa yhteistyössä olisi ollut vahva toimija. Kumpikin olisi hyötynyt toisistaan. Eurooppa piti ja pitää itseään moraalipoliisina, täysin syytön tapahtumiin se ei ole. Mutta hyökkäys Ukrainaan on vain hyökkääjän vastuulla ja siihen ei voi reagoida kun yhdellä tavalla. Tavalla joka muutti maailmanjärjestyksen meillä kokonaan.
Se on todella ikävää ja kohtalokasta. Vaikea ymmärtää, miksi Venäjä hyökkäsi ja miten tilanne ratkaistaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Päivän erikoisuus; Hesarin etusivun ammattiliitto PROn mainos; Suomi nousee Pohjoismaiden kärkeen yhdessä sopimalla ei sanelemalla.
Eivät poikkeuksellisesti päässeet sanelemaan, lakkoilevat väärän äänestystuloksen takia opposition myötävaikutuksella, kuuluttavat yhteistä sopimista, tarkoittaen haluavat sanella itse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hesarissa kerrotaan nuorisorikollinen Ahmedista, joka sai apua. Syyttäjä on huolissaan hallituksen toimenpiteistä. Saako ahmedit tulevaisuudessa apua?
Olisipa joku joskus huolissaan uhreista. Paljonko Ahmedin apu on tullut maksamaan. Autetaanko uhreja asunnon saannissa ja tarjotaanko heille tukea viranomaisarmeijan taholta?
Miksi mikään ei ole riittävästi ahmedeille, mutta kaikki on liikaa heidän uhreilleen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

ahmed on ahne, kannattaa kiertää kaukaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Turvapaikkabisnes loppuu, kunhan tulijoille ei jaeta rahaa, estetään pimeäbisnes. Tehdään selväksi, että itse täytyy rehellisellä työllä tulla toimeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Poikkeustila, turvapaikkoja ei myönnetä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Täytyy muistaa ettei kysymys ole vain bisneksestä, vaan hyökkäyksestä sopimuksiin tuijottavaan haarat levällään olevaan maahan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

https://www.biobased-diesel.com/post/lithuanian-scientists-say-recycled-cigarette-butts-can-reduce-cost-of-biodiesel-production
Tupakan tumpeista olisi mahdollista tuottaa biodiesel polttoainetta. Tätä mahdollisuutta pitäisi hyödyntää Suomessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000