Perussuomalaiset

Matti Luostarinen

Demonisoivat väkivallan tuottajat

2 kommenttia

Vielä Homeroksen aikoihin demoni (daimon) esiintyi muodossa, jossa se vaikutti liki suojelusenkeliltä olkoonkin, että käsite enkeleistä oli toki tuolloin vielä vieras. Daimon antoi ihmisille neuvoja ja vasta antiikin loppupuolella länsimainen noituus lisäsi käsitteet riivaajista ja pahoista hengistä. Kristillysyys toi mukanaan luciferin ja langennet enkelit. Noituus ja sen uhriksi joutuneet olivat pääsääntöisesti naisia ja mielettömyydet olivat kulttuurisidonnaisia. Demonisointi oli psykososiaalinen ilmiö ja siinä oli massapsykoosille tyypillisiä piirteitä. Suljetussa yhteisössä ja ympäristössä nämä piirteet korostuivat ja olivat osa rituaalista ja joskus myös traumaaattista traditiota tai liki epigeneettistä perimää.

Tiede ja taide demonien kesyttäjänä

Toki läntisessä kulttuurissamme jo Platonin oppilas Ksenokrates kirjoitti pahoista henkiolennoista ja luonnonuskonnoissa niitä esiintyi hyvinä ja pahoina voimina niin esineissä kuin luontopaikoissakin. Kaikein hierarkisesti järjestelevä järki löysi lopulta saatanan alaisuudessa toimiville myös persoonallisuuden, arvojärjestyksen ja tehtävät. Syntyi demonologia, alan teologia ja okkultunismi. Juutalaisessa Talmudissa demoneita kirjattiin 7 405 926 kappaletta ja japanilaiset löysivät hekin suuren määrän muiden kulttuurien tapaan pelkoja, jotka tunnetan käsitteiden incubus, manaus, oni, piru, vampyyri ja etenkin nykyisin taiteen, kirjallisuuden ja luonnollisesti elokuviemme fiktiivisestä maailmasta.

Teknologia ja mieluvitus on siirretty omalta planeetaltamme vieraille tähdille ja mitä rujompi otus, sitä menestyvämpi Hollywood -tuote demoneineen. Omassa taiteessamme pirujen ja hallan sekä kuoleman kesyttäjinä toimivat mm. monet symbolistit ja maailmalla surrealismin edustajat. Hugo Simberg tuli heistä myös kirkkotaiteessa tunnetuksi ja aikanaan myös kiistellyksi henkilöksi. Se on kaukana oman aikamme Hollywood -tuotteistamme mutta aikanaan kauhisteltua. Se ketkä kauhistelivat ja miksi jää kuitenkin usein kertomatta.

Deduktiivisen tieteen ihanteen meille löytänyt Rene Descartes ei ollut hänkään vapaa enkeleistä ja paholaisista, demoneista ajattelussaan. Suuret ajatukset hän sai unessa enkelten antamina ja kolmekymmenvuotisen sodan rintamalla palellen, nälkiintyneenä. ”Genius malignus”, mahtava paha henki, ahdisteli myös filosofin mieltä. Se saattoi olla syynä niille epäilyille, joissa hän joutui epätoivosesti pohtimaan, oliko tuote aito ja enkelten tuoma vaiko vain demoninen harha. Joskus oli järkevämpää kertoa narratiivinen tarina kuin arkinen totuus. Tämä pätee myös omaan aikaamme.

Rationaalista totuuta hakiessaan Descartes joutui epätoivoon siitä, oliko tieto ja sen harhat demonien kieltä vai oliko kaikki lopulta harhaa. ”Ajattelen siis olen” /Cognito ergo sum, sai hänet kuitenkin vakuuttuneeksi olevansa muutakin kuin kuvitteellinen demonien leikki ajatuksineen ja harhoineen. Moni harhainen ajattelia lisäsi tätä käyttäen päihteitä ja huumaavia aineita, haki itselleen nirvanaa ja muistutti oman aikamme päihteitten tuomasta väkivallan ja demonisoidun yhteiskunnan yhteisistä pitkistä juuristamme. Päihteet ja demonisoitu yhteiskunta kulkevat käsi kädessä nekin.

Eksistentiaaliset harhat ja demonit

Pierre Simon de Laplacen oletti maailman olevan lopulta kellokoneiston tapainen osa universumia. Jos tuntisimme sen oikein ja kunnolla, kaikki osat täsmällisesti ja matemaatikon aivotusten avulla digimediaan siirtäen, tuloksena olisi mahdollisuus nähdä niin menneeseen kuin tulevaan ilman enkelten tai paholaisten apua. Syntyi determinismi ja Lapladen demonin nimeä kantava maailmankuva.

Tämä maailmankuva on saanut nykyisin yhä enemmän ymmärrystä. Jos tietoa olisi enemmän eksistentiaaliset harhat häipyisivät ja pelot muuttuisivat rationaaliseksi tiedoksi. Ernesto Sabaton kaltaiset eivät enää harhailisi ensin Lenin-koulussa Moskovassa ja siihen petyttyään jatkaisi kouluaan Argentiinassa fyysikoksi, pettyen myöhemmin siihenkin.

Kun eksitentiaalinen kriisi seuraa toistaan, demoisoiva ihminen, Ernesto Sabaton tapaan, hakee uutta pakotietä demoneitaan järjestellen. Syntyy kreikkalaista tarustoa ja joko oidipaalisia kertomuksia, miesten harharetkiä, tai Freudin koulukuntaa lähellä olevia myyttisiä, unimaailman avaajia. Ihmsen harharetket sukupuoltaan ja itseään etsien jatkuvat edellen ja hakien ratkaisua narratiivisen kerronnan välinein. Kaikkea ei ole vielä sanottu ja kirjoitettu likimainkaan.

Kun Sabata pettyi myös natsi-Saksan lboratorioissa fyysikkona kyseenalaisiin tieteen päämääriin, pettymykset veivät miehen lopulta kirjailijaksi. Syntyi esseeekokoelma ”Yksi ja maailmankaikkeus” ja myöhemmin pienoisromaani ”Tunneli”.

Kun Alberto Camus kääntä sen ranskaksi ja liittää mukaan ylistävän esipuheen, tulkittavana on monella tapa palkittu kirjallinen nero. Myös kuvataiteilijana työskennellyt Sabato alkoi johtaa kansallista kadonneiden komiteaa, joka tutki Argentiinan kadonneiden, kidutettujen ja tapettujen kohtaloita. ”Ihmiskunta ei voi elää ilman sankereita, marttyyreitä ja pyhimyksiä” kirjoitti Sabata ja siihen voisi lisätä enkelit ja perkeleet, paholaiset ja demonit, demonisoinnin pitkät juuret Etelä-Amerikassa.

Paholaisen teknologia

Ovatko älypuhelin ja tabletti, sosiaalisen median välineet, oman aikamme demonien välineitä? Kun jihadistit ja kritityt kohtaavat uskonsodassa toisensa, taustalla on jäljittelyn ja väkivallan sekä uskonnon pitkät demonisoivat traditiot. Mimeettisen teorian luojana tunnettu Rene Girard kuoli hetki takaperin. Demonisoiva ihminen on osa jäljittelevää kulttuuriamme, mimesistä. Me opimme kopioimalla, imitoimalla ja jäljitellen, emme niinkään oivaltaen. Oivaltaminen on lopulta harvojen herkkua.

Matkiminen ei ole taas niinkään esikuvan matkimista kuin tämän halun jäljittelyä. Nykyteknologia tarjoaa siihen valtavat mahdollisuudet kollektiivina. Vuoden 2011 arabi-islamilainen vallankumous oli näyttö tästä uudesta kollektiivisesta taipmuksestamme. Kun kirjoitin tästä kirjan, etukäteen, sitä ei saanut Suomessa edes julkaista. Niin vaikea tämä asia oli suomalaiselle kustantajalle ja mediallemme. Kirjani loukkasi suomalaista, arkaaista ja luontoon juurensa rakentanutta ikivanhaa kulttia ja sen mimeettistä jäljittelytaipumustamme, onomatopeettista kieltämme ja sen juuria, sanottiin.

Oikeammin se loukkasi vain yhtä toimittajaa ja kahta kirjailijaa. He kun halusivat tehdä samasta aiheesta viihdettä kopioimalla tekstin idea jäljittelytaipumuksenamme, mimesiksenä.

Onomatopoeettisen kultuurin taustalla ovat sadat tai tuhannet krisittyjen omintakeiset ja usein arkaaiseen, pakanalliseen ja uhraavaan, demoneja metsästävään, uskontoon alunperin liitetyt lahkot. Toki sama pätee mitä tahansa luontoon vahvasti sidottua kieltä ja kulttuuria myös Aasiassa ja Afrikassa, Etelä- Amerikassa. Tuloksena on demonisoituja rotuja, kansakuntia, heimoja, toisin ajattelevia, poliittisia liikkeitä, meistä (minusta) poikkeavia ja rajan takana asuvia, outoja ja torjuttavia.

Kun suuret massat alkavat demonisoida toisiaan, syntyy kansanmurhia ja keskitysleirejä. Demonisoinnin kohde voi olla myös toisen ihmisen sukupuoli, väri, kieli, melkein mikä tahansa vallankäytön välineeksi sopiva ja oman aikamme mediaan istuva psykopaatin käsiin sopiva väline. Sitä ruokki ajalle tyypillinen egoismi, narsismin häiriöt ja altruismille vieras hedonismimme.

Kollektiivinen ja arkaainen pakanauskon raivo

Kahden ihmisen välinen kilpailu kohteesta synnyttää riidan, jossa kilpailijat tuhoavat lopulta toisensa. Kyse on arvovaltakiistasta, joka on paljon enemmän kuin itse riidan demonisen syyn ruokkiva takaraivomme geneettinen apinaihmisen raivo edellyttäisi.

Kollektiivisella tasolla tämä raivo, demoninen kiihko, synnyttää terrorismin, Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin ja Syyrian ja Irakin kautta leviävän nykyisen arktisen Babylonin myös meillä Suomessa. Olemme poikkeuksellisen arkoja tälle ilmiölle ja reagoimme siihen voimakkaasti.

Ranskalainen, juuri kuollut akateemikko ja kirjallisuuden tutkija Rene Girard, havaitsin saman kuin niin monet internet -yhteisöjen tutkijat ja niiden kanssa operoivat tiedemiehet tänään. Kun siitä rohkenee kirjoittaa, se siirtyy vääriin käsiin ja sen saat mitä pakenet. Turvallista on toimia Rene Girardin tapaan palaten takaisin kirjojensa pariin niiden tutkijana.

Voit lainata Kunderaa ja Goetzeeta, Stendhalin, Flaubertin, Proustin tai Cervantesin ja Dostojevskin tuotteita. Lopputulos on sama kuin Rene Girardilla. Juutalaisuus ja kristinoppi käänsi kyllä arkaaisen uskonnon ja luonnonuskontojen uhraamisen päälaelleen mutta maallistuminen palautti meidät takaisin arkaaiseen uhraamiseen. Oman aikamme nomadit toivat taas pelon, jolla oli tilausta juuri tähän hetkeen. Pahimmillaan uuet pakanauskonnot ottavat paikan yhteisörauhan pönkittäjänä ja palaame 1930-luvun lopun tunnelmiin.

Väkivallan ja uskonnon yhteys

Jotta ongelma avautuisi Girardin oppi jäljittelystä on yhdistettävä toisen ranskalaisen neron havaintoon ihmiskunnan yhteisestä sinfoniasta ja antropologian strukturalismin oppiin osana Levi-Straussin neroutta. Tämäkään ei vielä riitä vaan sinfonia on myös sävellettävä ja vaihdettava kieli yhteiseen sähköiseen muistiimme ja digiaikamme teknologiaan, cluster art -kieleemme.

Profeettojen marttyyrikuolemat ja Jeesuksen ristinkuolema käänsivät huomion uhrattavan kärsimyksiin ja pois uhraajien tuskasta ja kollektiivisesta tilasta hakea demoneja. Siis demonisoida toisiaan, kansakuntia, heimoja, uskontoja, puolueita, naapuria rajan takana.

Kiusaava yhteisö, syntipukkeja hakeva työpaikka, sankareita palvova ihmisjoukko, on vailla sellaista johtajuutta, jossa olisi päästy ulos pakanauskontojen tavasta pitää yllä yhteisörauhaa uhraamalla omiaan tai vieraita.

Väkivallan ja anarkian annostelumekanimissa ja sen nyt pettäessä meillä on mahdollisuus joko hukkua vereen ja hyiseen mereen tai jäljitellä alkuperäisen väkivallattomuuden malliamme kollektiivisena yhteisönä, maakuntana, kansakuntana ja eurooppalaisina.

Se, että nobelisti Saul Bellow ei kelvannut nyt syntymänsä satavuotisjuhlaa viettävänä Frank Sinatran ja Edith Piafin rinnalle, on oire paljon suuremmasta, pahemmasta, kuin mistä Helsingin Sanomat ja Jukka Perälä ( HS 9.1) kulttuurisivulla muuten ansiokkaasti kirjoittaa.

Laplacen Demoni

Se, että Saul Bellow saavutti pääroolin kirjailijana, mutta ei ikinä saanut narrin rooleja elokuvissa, on oire Bellowin seksulaaisesta suhtautumisestaan ja suuntautumisestaan sekä kertoo paljon suuremmasta konfliktista lukjoihinsa kuin naisiin syntyneestä suhteesta.

Ei niitä, Bellowin ihmissuhteita, lukija seurannut eikä seuraa koskaan lukiessaan romaania. Kirja on kustantajan tuote ja vain aniharva kirja jää elämään, saati sitten pitää meitä hengissä. Bellowin käyttämät akkumulaattorit ja henkilökohtainen elämä ei vaikuttanut millään tavalla siihen tehtävään, johon hänen kirjansa ja ne julkaisseet mediat myöhemmin ajatuivat, sivuraiteelle.

Se, että nihkeästi Bellowiin suhtautuva akateemikko Ruotsissa kuolee, on toki merkittävää sille, saatko kirjailija myöhemmin Nobelin. Se ei kuitenkaan ole osa sitä aikamme ilmiötä, jossa Donald Trump on saamassa rock-tähden vastaanoton ja jossa köyhtyvä keskiluokka elää kohta myös Suomessa demoneita kollektiivisesti ruokkien.

Kollektiivinen käyttäytyminen ja sosiologian sekä antropologian strukturalismi kertoo, missä nyt mennään ja miksi se on niin käytettyä Googlen, Amazonin, Facebookin ja Applen sivustoilla ja robottien ohjelmien rakentelussa. Se on nyt osaamisessaan hyvin lähellä Pierre Simon de Laplacean mekaanista maailmankuvaa ja sähköisen digikielen matematiikkaa, Laplacen Demonia ja Cluster Art kieltämme mutta hakien vain taloudellista voittoa.

Rene Girard jätti, tai hänet painostettiin jättämään, pohdintansa koko maailman mallittamisesta universumin mittaisena mekanismina puolitiehen, siihen mihin myös aikanaan Levi-Strauss jätti omansa. He palasivat oman demoninsa ohjaamina aina samaan alkuruutuun ja tässä Rene Descartes oli oikeassa olkoonkin, että piti ajatustaan demonista vain hypoteettisena mallina. Se malli oli oikea

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
sekavaa on
#1

Maailma on niin sekaisin, että on vaikea nähdä metsää puilta.
Hämärien varjojen maassa kuljetaan, pimeässä on pelottavaa, mutta pystyy tarvittaessa piiloutumaan paremmin ja helpommin kuin valoisalla.

Elämme todella outoja aikoja. Nämä eivät ole hyviä aikoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Elämme todella demonien aikaa, jossa pelosta on tullut liki tärkein tuote ja demonisointi on tuotteistettu, se myy brändinä kaikkialla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000