Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Oikeusvaltio kuuluu kaikille!

Oikeusvaltiota huudetaan apuun, kun halutaan edistää omia näkemyksiä – yritetään poliittisia vastustajia kampittaa termeillä ja katsotaan asioita kummallisesta vinkkelistä.

Oikeusvaltion periaate on yleiset ja vapaat vaalit.

Jokainen saa äänestää mieleistään puoluetta ja ehdokasta.

Demokratiassa äänestetään oikein, vaikka vaalitulos ei aina olekaan mieluinen.

Ihmisoikeustuomioistuimen tuomarien pitää ymmärtää, että demokratiassa saa äänestää ja eikä tarvitse äänestää heidän mielen mukaan. Vapaat vaalit tarkoittavat, että saa äänestää mieleistä ja kansa päättää.

Suomessa ei ole rasismia. Holtiton maahanmuuttopolitiikka on aiheuttanut ongelmia ympäri Eurooppaa.

Kun liikaa otetaan, niin ongelmissa ollaan. Suomessakin on turvallisuus huonontunut.

Ongelmia on kouluissa, kun ei osata paikallista kieltä ja häiriökäyttäytyminen lisääntyy, ei siis ole ihme, että kantasuomalaiset yrittävät löytää lapselleen paremman oppimisympäristön, missä kaikki osaa paikallista kieltä.

Lukutaito ja muukin oppiminen vaikeutuu kun samalla luokalle laitetaan kieltä osaamatonta ainesta.

Tämän takia lapsi perheet ovat muuttanee alueille missä ei ole paljon vieraskielisiä.

Liika on liikaa

Jo vuonna 2014 tunnistettiin ongelma Helsingissä

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002772586.html

#Ruotsintie

Rasismia on erilaista. Maahanmuuttajat helposti turvautuvat rasismikorttiin, koska sen avulla luulevat että pääsevät maksamasta matkalippua tai jotain muuta etua haluavat itselleen.

Tämäkin kaveri koki rasismia mielestään, mutta ei se sitä ollut.

Kaiken väristen ihmisten pitää maksaa matkansa. Ihonvärillä ei saa vapautusta!

Onko tämä tuomittu jyrkästi? Rasismi-kortilla yritetään etuja?

Poliisi: Ei viitteitä rasismista – lipuntarkastajat toimivat oikein 17-vuotiaan matkustajan kiinniotossa

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006643580.html

Viime hallituksen sisäministeri Ohisalo kirkui oikeusvaltion perään ja aiheutti maalleen häpeää valekuolleen Irakilaisen tapauksessa. Suomessa on kuollut ulkomaalaisten toimesta suomalaisia ja raiskattu, mutta silloin ei ole huudettu oikeusvaltion perään? Miksi näin kaksinaismoralismia?

Miten Suomi voisi olla vastuussa kuolemasta, jossain toisessa maassa? Suomi ei pysty takaamaan turvallisuutta edes Suomessa ja suomalaisille?

Miten helposti EU:n ihmisoikeustuomioistuin on vietävissä? Miksi Suomessa tapahtuneet kuolemat ulkomaalaisten taholta aiheuta tuomioita? Pyysikö anteeksi?

EIT kumosi Suomen langettavan päätöksen kuolleeksi lavastetun irakilaismiehen tapauksessa

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f96f320c-0907-4039-80a9-e873bc6dbef0

#Ruotsintie

On todellakin vaaralista, että EU:n ihmisoikeustuomioistuin lähti näin politikoimaan.

Vaaran merkit

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010198642.html

Osallistu keskusteluun!


58 kommenttia
Nimetön
#1

Suomessa myös suomalaiset ovat raiskanneet maahanmuuttajia. Jos mainitaan vain nuo ulkomaalaisten tekemät raiskaukset, lipsutaan myös kaksinaismoralismiin. Ylipäätään mielestäni nämä rikokset ovat niin kammottavia ja kaikkien tuomitsemia poliittisesta puolueesta riippumatta, että Halla-ahon toiveet joidenkin tulla raiskatuiksi ovat jo pelkästään siksi iljettäviä, mutta erityisesti siksi, että näillä rikoksilla kalastellaan äänestäjiä rikosten uhrien kustannuksella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

rikostilastoista nähtäisiin tilanne, esille ne

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Sellaisia tapauksia ei ole. Ihan putinistien puhetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#8

Kysymys on turvallisuudesta. Oikeusvaltio ei turvaa suomalaisille turvaa
Vuonna 2019 kerrottiin:
Yli puolet Helsingin raiskauksista oli ulkomaalaisten tekemiä – poliisi: ”Tilastot puhuvat karua kieltä”
Tässä nähdään holtiton maahanmuuttopolitiikka ja sen haittavaikutukset:
Juttu 2019
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1079c522-d061-4c7c-bdad-6c8420f5550d

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Rikollisuus ja siihen liittyvä turvattomuus ei suinkaan ole ollenkaan sellainen asia, joka poistetaan jatkuvasti korostamalla ja alleviivaamalla, että ulkomaalaiset, maahanmuuttajat tai ulkomaalaistaustaiset tekevät osuuteensa verrattuna niin ja niin monikertaisesti rikoksia Suomessa, Ruotsissa tai muualla maailmassa. Minulla ei ratkaisua asiaan ole, mutta aloittaisin, jos osaisin ja valtaa olisi, soveltamalla kriminologiaa, jolla pyritään vähentämään Suomessa syntyneiden rikollisuutta ja siten siinä samalla kaikkien muidenkin täällä asuvien rikollisuutta. Näin tekisin erityisesti siksi, koska – kuten kaikki tiedämme puolueesta riippumatta – maahanmuutto joka tapauksessa kasvaa Suomeenkin räjähdysmäisesti niin lähi- ja kuin kaukotulevaisuudessakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Rikollisuus, raiskaaminen ym. on paljolti kulttuurinen ominaisuus ja ympäristön muokkaamaa moraalinen tila. Moraali riippuu siitä, mistä kulttuurista ne ulkolaiset ovat maahamme saapuneet, joten myös rikollisuus ei suoraan liity ulkolaisuuteen. Suomessa ulkolaisia ei sen paremmin erotella, kunhan ovat sosialistien vaalikarjaa, ja köyhät afrikkalaiset ovat jättipotti mm. demareiden ja vihreiden kannatukselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Noin laskemalla toivoa ei ole: esim. Suomessa rikollisuudella on pitkät ’kulttuuriset’ perinteet. Itse toivoisin, että rikollisuuteen voitaisiin vaikuttaa ja vähentää tämän mukamas kulttuuriimme kuuluvan ilmiön haittavaikutuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Suomalaisista monet ovat raiskaaja ja rikollisia. Sysipaska suomalainen kulttuuri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Miksi maahanmuuton Suomeen pitäisi kasvaa räjähdysmäisesti? Päinvastoin, maapallon ilmasto pelastuu, mitä vähemmän väkeä pohjoisessa on. Kiinakin on saanut väestönkasvunsa hallintaan. Samaa voi odottaa Afrikan ja lähi-idän mailtakin. Ei harvalukuisten suomalaisten tule haalia ja elättää yhtään muualta tullutta.

Rikollisuutta ehkäisee tuntuvat rangaistukset ja ulkomaalaisten kohdalla karkotukset. Jos nuo eivät olisi koskaan maahan tulleet, ei olisi tehtyjä rikoksiakaan. Rikollisuus voi periytyä ja olla ylisukupolvista. On tehty tutkimuksia, että 2.sukupolven maahanmuuttajat syyllistyvät enemmän rikoksiin kuin vanhempansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Kun esität: ’Rikollisuutta ehkäisee tuntuvat rangaistukset ja ulkomaalaisten kohdalla karkotukset. ’ niin tutkimusten mukaan latelet väärää tietoa. Ja maalaisjärkeen tietysti sopii, että jos toinen polvi tekee enemmän rikoksia kuin ensimmäinen, kotouttamista on ehdottomasti kehitettävä kiihtyvän maahanmuuton vuoksi. Esim. -23 lienee maahanmuuton ennätysvuosi maahanmuuttoa kaikin keinoin vastustavasta hallituksesta huolimatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Mikään määrä ”kotoutusta” ei riitä, eikä auta, jos henkilön toimintaa ohjaavat oman sukunsa, uskontonsa, kulttuuritaustansa arvokäsitykset ja opittu moraali. Integroituminen ympäröivään yhteiskuntaan on aina loppujen lopuksi subjektiivinen prosessi.

Eivät kaikki ihmiset ajattele samoin kuin yltiöliberaali maailmaa halaileva, suomalainen vihervasemmistolainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Kirjoitat: ’jos henkilön toimintaa ohjaavat oman sukunsa, uskontonsa, kulttuuritaustansa arvokäsitykset ja opittu moraali.’ En tiedä lienetkö sama kuin se, joka kertoo toisen polven maahanmuuttajien tekevän enemmän rikoksia kuin vanhempansa. Ps kannattaja kuitenkin ilmeisesti hänkin. Monien muidenkin, mutta myös näiden kahden väitteen ristiriidasta voi päätellä, että maahanmuuton ongelmat ovat moninaiset eivätkä ainakaan ps-kenttäväkeä kuuntelemalla ratkea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Mitä sitten esität ratkaisuksi maahanmuuttaja rikollisuuden ehkäisyksi, kun kotoutus ei toimi, kuten olemme länsinaapurista havainneet. Vai onko siellä väärin kotoutettu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Itse en tiedä ratkaisua ja valitettavasti sitä ei tiedä kukaan muukaan. Mutta sen tiedän, että Suomessakin on asiantuntemusta sekä tasavertaisuuden että ihmisarvon ja hyväksymisen tuottamisessa. Nämä ovat tehneet hyvää oloa ihmisille Suomessa vuosikymmenet. Ja tuottavat tietysti edelleenkin. Toivottavasti tästä aidon suomalaisesta ja syvälle suomalaisuuteen kuuluvasta perinteestä ei luovuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

”Suomessakin on asiantuntemusta sekä tasavertaisuuden että ihmisarvon ja hyväksymisen tuottamisessa. Nämä ovat tehneet hyvää oloa ihmisille Suomessa vuosikymmenet. Ja tuottavat tietysti edelleenkin. Toivottavasti tästä aidon suomalaisesta ja syvälle suomalaisuuteen kuuluvasta perinteestä ei luovuta.”
Hyvin sanottu. Kiitos. Tästä voimme olla samaa mieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Miksi tänäkin vuonna tulee arviolta 45 000 ulkomaista Suomeen vaikka Persut on hallituksessa. Kokoomuksen apupuolue.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Eli eri rangaistukset, riippuen taustasta. No, senhän se edellinen oikeusministeri osittain jo sai aikaiseksi.
Jos suomalaisetkin, niin silloin on kaksin verroin tärkeämpää, ettei uusia raiskareita päästetä maahan sisään. Maahanmuutto kasvaa ja etenkin vahingollinen sellainen, ongelmat sen myötä. Ei tule menemään montaa vuotta, kun nykyiset suvakit saavat historian tuomion.
Toivottavasti ei yhdessä meidän realistien kanssa, vaan meiltä realisteilta. Me jotka näemme mitä tuleman pitää, olemme valitettavasti oikeassa. Siksi ei tulevien sukupolvien vuoksi ole muuta mahdollisuutta kun yrittää vaikuttaa kehityksen suuntaan tai muuttaa maihin, jossa järki on voitolla. Ruotsissa järki on kautta linjan voittanut, sikäläinen meno on sen verran hulvatonta. Sama meno on meilläkin, ei yhtä räikeänä vielä. Siinä ei hesarin ylistävät kirjoitukset auta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Idealismi törmää aina lopulta voimaan. Röyhkein ja äänekkäin tuppaa voittamaan, aluksi. Sisällissota Euroopassa on enää ajan kysymys. Meillä on ehkä vielä muutama vuosikymmen rauhan aikaa. Yhä kasvava kantaväestöjen joukko haluaa sivistymättömät ja sopeutumattomat barbaarit ulos Euroopasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#40

On ennustettu,että islamia vastaan joudutaan käymään todella raaka sota.Ja siinä tapetaan enemmän ihmisiä kuin toisessa maailomansodassa.Länsivallat/kristinuskoiset voittavat,mutta ihmisiä kuolee todella paljon!En muista kuka on ennustuksen tehnyt?Mutta näyttää hyvinkin todelliselta jo nyt,että tuo sota toteutuu ennenpitkää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#42

Joo ja sen tietää, että vihervasemmisto sammakot eivät ole ainakaan MEIDÄN puolellamme!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

On ennustettu myös lottonumeroita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Ja ilmastonmuutos katastrofia 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Taas tahallinen väärintulkinta. H-a ei toivonut kenenkään raiskaamista, tiedät sen itsekin, mutta vääristynyt totuus sopii agendaan, joten siitä pitää pitää tiukasti kiinni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Ei valitettavasti ole väärintulkinta vaan yleinen ja hyväksytty tieto asiasta. Se, että ps-puolue kalastelee hyväksyntää puolueelleen raiskausten uhrien kustannuksella, ei ole yleinen tieto. Se on oma tulkintani asiasta ja pidän sitä alhaisena politiikantekotapana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

En tiedä onko se nyt niin yleistä?Mutta muistaakseni Halla-aho toivoi,että Eva Biaudet olisi joutunut raiskauksen uhriksi,kun niin kovin puolusteli maahanmuuttoa mm.islamistisista maista.En hyväksy tietenkään kenenkään raiskatauksi tulemista.Mutta ymmärrän kyllä Halla-ahon turhautumisen.Sillä omana mielipiteenäni voin sanoa.=Biaudet on todella ärsyttävä”suvakki/turhake”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Ei toivonut, että ketään raiskattaisi. Sanoi, että jos raiskataan, toivottavasti kohteena olisi unelmoija ei viaton.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sivistymättömät komukat!
Vihainen
#31

Ei valitettavasti ole väärin tulkittu, vaan ihan omilla aisteilla havaittu, että vihervasemmistovähemmistö kalastelee hyväksyntää ja ääniä raiskaajien ja kiduttajien kustannuksella! Hyväksyen ja puolustellen näiden tekoja!! Tämä on jo Oulun ajoilta tiedossa ja tavan kansakin pitää sitä alhaisistakin alhaisimpana vihervasemmiston tapana tehdä verenpunaista politiikkaanssa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Kai nyt sentään Jussin asemassa oleva aikuinen ihminen saa halutessaan fantasioida muiden raiskaamisella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hävetkää komukat!
Vihainen
#13

Joo ja te vihervasemmistovähemmistövässykät vielä kehtaatte kalastella noiden TEKIJÖIDEN ääniä suojelemalla heitä kantaväestön ansaitulta moitteelta!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Onko pelkästään natsit kantaväestöä? Heil Hitler, meil Kosola (kantaväestön uljas jäsen😜).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Mutta että oikeusvaltio??? Heh, heh.
Eihän täällä ole oikeuksia kuin ahtaajilla, asylum-mamuilla ja hurreilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Jos suomalaiset alkaisivat vainota täällä esim. somaleja, niin eikö silloin systeemin mukaan somaleiden pitäisi paeta vainoa Suomesta Somaliaan?
Me suomalaiset olemme vaan niin sivistyneitä ja lammasmaisia, että hyväksymme mukisematta kaiken.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Kyllä se raja vastaan tulee ja kamelin selkä katkeaa. Suomalainen sietää paljon ja puristaa nyrkkiään taskussa, mutta jälki on rumaa kun sietokyky ylittyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Saat oikeutes takas kun pääset linnasta, pelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Neula ja laakeri
#3

Oikeusvaltio saattaa kuulua kaikille, mutta sen jakama oikeus ei kuulu kaikille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Naula ja neekeri
#7

Suomi kuuluu vain suomalaisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Täsmälleen näin, Suomi on suomalaisten maa. Viherkommunistien mukaan maan väestön määrä alenee eikä hyvinvoinnin maksajat pian enää riitä, jos ei afrikkalaisia päästetä vapaasti maahan. Määrän kasvattamisen sijaan pitäisi miettiä, miksi suomalaiset eivät halua lisää lapsia tähän kommuuniin. Selitys on varsin yksinkertainen, kukaan ei halua tehdä lapsia tähän punikkien valtaamaan valtioon, se kun on pelkkää kidutusta ja lasten tulevaisuus on karmea orjan osa. Tulevaisuus on täällä pelkkää ilmastosaarnaa ja veroja, alistamista, ulkolaisten elättämistä. Normaali ihminen näkee lastensa kohtalon pelkäksi sosialistien palvelijana, ei ihmisen elämää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Näin on, normaali ihminen näkee lastensa tulevaisuuden, kun maahan saapuu joukoittain roistoja ja raiskaajia, syntymätön lapsi säästyy tulevaisuuden harmeilta ja pakkolaeilta, nälältä ja sodilta. Suomesta on tulossa vauhdilla yksi Afrikan siirtomaa, jonne pursuaa joukoittain väkeä Afrikan maista ja paperittomia ympäri maapallon, valtiosta tulee nopeasti yksi kehitysmaa, joka tukkii Itämeren sonnalla ja roskalla, kulttuurit eivät tunne ympäristöongelmia, moraali on jostain suurkaupungin viemäristä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Turvataan Suomen olemassa olo
#32

Näin se on, afrikkalaisten asuttamana kaupunki Suomen rannikolla kasvaa aikanaan, siis kasvaisi, luultavasti kymmenien miljoonien asukkaan kaupungeiksi, joka siirtää suomalaiset reservaatteihin arvottomille alueille, ja tuhoaisivat lopulta koko pohjolan metsät ja pohjavedet. Sama on tapahtunut läntisessä Afrikassa, jossa muinaiset sademetsät ovat jo kauan sitten tuhottu, joka tapahtuu tällä hetkellä myös Amazonin alueella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Laulaja neekeri
Iloinen
#19

Ja Norja kuuluu vain norjalaisille!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Juuri näin.
Somalia luuluu sompuille,
Afganistan afgaaneille,
Irak irakiinoille,
Venäjä venäisille ym.
Koko ”turvapaikka systeemi” on puppua.
Suomen pitää erota Geneven ym. pakolaissopimuksista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kielen ja maan tavat oppii kyllä, jos omaa sopivat arvot, tahtoa ja halua integroitua. Ulkomaalaistausta tai etnisyys ei itsessään ole se ongelma.

Sen sijaan merkitystä on sillä taustalla, uskonnolla, kasvatuksella, arvoilla, tavoilla ja kulttuurilla mistä tullaan. Puhutaan kulttuurisesta etäisyydestä.

Kuten jokainen silmänsä auki pitänyt on havainnut, niin Suomessa ja muissa Euroopan maissa tietyn taustan ja arvot omaavat ovat aiheuttaneet eniten ongelmia, koska heidän käsityksensä oikeasta ja väärästä on ristiriidassa omiemme kanssa.

Heitä ei voi sopeuttaa arvoihimme, saati ”kotouttaa”, koska kasvatuksessa sisään rakennettua moraalikäsitystä on vaikea muuttaa. Edes kiinalaiset eivät ole siinä pakollakaan onnistuneet. Siksi kaikki kotoutukseen heitetty raha menee hukkaan ja on täysin turhaa työtä.

Tosiasiat pitää tunnustaa ja lähteä siltä pohjalta hakemaan ratkaisuja. Se on ainoa ja oikea tie.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Missään maassa ei suhtauduta positiivisesti yhteiskunnan lakien rikkomiseen. Lait voivat olla erilaisia eri maissa, mutta kadulla kauhua levittäviä muita nöyryyttäviä jengejä ei suvaita missään. Ne pidetään kurissa.
Kun kuriin tottunut tulee tänne ja huomaa, että rötöstelystä seuraa pelkästään positiivisia asioita, niin sitä käytetään hyväksi. Kun hyväksikäyttäjiä tulee tarpeeksi, voimantunnossaan he käyttäytyvät entistä huonommin ja vaativat lisää. Vaatimuksiin suostutaan, koska meillä on suvakkiarmeja, joka on vuosia tolkuttanut, kuinka syy tekoihin on yhteiskunnan rasistisuuden , tai että kyllä suomalaisetkin. Virsi, jonka jokainen lisää hamuava ryhmä laulaa aina.
Ilman satoja rasismia kiven koloista etsiviä ja tulijoita viattomina, aivottomina lapsukaisina pitäviä, tilanne saattaisi olla parempi. Jos ei pysty käyttäytymään ihmisiksi, menköön muualle ja pian.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Kekkosen aikana, kun oli vietnamilaisia ja Eila Kännö, maaseudulla pystyi jättämään oven lukitsematta. Nykyään missä uskonto, jonka nimeä ei saa sanoa, siellä ongelma. Maa, jossa on uskonto, jonka nimeä ei saa sanoa, selviää, kun oikeus on mitoitettu uskonnon mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Jos tänä päivänä joku kehittelisi täysin saman sisältöisen uskonnoksi naamioidun hallinto- ja uskomusjärjestelmän omine kirjoitettuine kontrollilakeineen, niin tuon kehittäjä joutuisi hyvin nopeasti telkien taakse ja koko ”uskonnollinen” liike tiloineen sekä symboleineen kiellettäisiin lailla vihaa ja väkivaltaa lietsovana.

Kommunismi, natsit ja natsismi saatiin kyllä kuriin, mutta paljon pahempi ismi ja ideologia saa sivistysmaissa edelleen jostain kumman syystä vapaasti rehottaa ja levitä jatkuvaa vahinkoa aiheuttaen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Ja vielä sovitellaan kanta-asukkaiden elämä tulijoiden mukaan. Mistä olemme saaneet lukea useita artikkeleita hesarista ramadanin alettua.
Kertoo ohuesta sivistyksestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Tarkoitatko islamin uskoa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000