Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Haittaverot eivät ole Suomelle eduksi

Me olemme tehneet paljon ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja yksin emme palloa pelasta.

Haittaveroista kärsivät vähätuloisimmat. Tämä on unohtunut, kun muut puolueet on haihatelleet ja luvanneet tiukempia päästövähennyksiä.

Muistetaan Suomen CO2 päästöt on alle 2 promillea ja Suomi on harvoja maita, jotka vähentäneet päästöjään.

Perussuomalaiset ovat aito vaihtoehto ilmastopolitiikassa.
Käytetään hiilivoimalat käyttöikänsä päähän
Autoilua verotetaan jo tarpeeksi: ei lisäkustannuksia.
Meidän pitää antaa teollisuudelle mahdollisuus toimia Suomessa, on parempi että valmistamme Suomessa
tavarat, jossa voimme valvoa tuotantoa, kuin siirtää tuotantoa kolmansiin maissa, joissa ei välitetä
saastuttamisesta.
Lähituotanto ei saastuta kuljetuksessakaan niin paljoa.

Sähköautoilu ei ole ekoteko.
Keskiverto sähköauto kuluttaa varovaisessa ajossa vajaat 14 kilowattia sadan kilometrin matkalla. Hävikin vuoksi se vastaa voimalassa kuitenkin 29 kilowattia.
T&T: Näitä sähköauton heikkouksia ei

T&T: Näitä sähköauton heikkouksia ei mainita

Suomen pitää ehdottomasti olla omavarainen myös sähköntuotannossa.

Kun tuotamme itse sähkömme voimme valvoa miten ja millä sähkö tuotetaan.

Lisää myös työtä Suomessa, kun itse tuotamme tarvitsemamme sähkön.
Tästä nähdään mikä on tilanne tällä hetkellä sähköntuotannossa:
https://www.fingrid.fi/-/custom/sahkojarjestelman-tila-169/

Me siis tuomme sähköä jo nyt miten sitten jos olisi paljon sähköautoja?
Sähköautoilun ongelmia on sähkökatkot ja pakkasella akut hyytyvät helposti ja akun valmistaminen.

Suomi on iso maa ja pitkät etäisyydet, annetaan mahdollisuus elää joka Suomen kolkassa.

Biovoimalat
Tutkija tyrmää Helsinkiin suunnitellut hiiltä korvaavat biolämpölaitokset – ”Ne jopa lisäisivät ilmastopäästöjä”
https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/728080-tutkija-tyrmaa-helsinkiin-suunnitellut-hiilta-korvaavat-biolampolaitokset-ne-jopa

Hesarin juttu:
Haittaverot iskevät kipeästi köyhimpiin, joten ilmastopolitiikan kylkeen tarvitaan myös tulonsiirtoja
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005998908.html

Löytyy myös puheenvuorosta:

http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269552-haittaverot-eivat-ole-suomelle-eduksi

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Päästiin perseen myyjistä
#1

Sähköauto villityksen kiimassa kukaan ei muista että Tarvittaisiin useita uusia ydinvoimalaoita Suomen autokannan muuttamiseksi sähköisiksi.
Niiden rakentamisesta pitäisi tehdä ensimäisenä päätös.

Toiseksi kukaan ei halua sanoa sitä ääneen että miten sähkö tuotetaan esim. Helsingin sähköautot on todellisuudessa Kivihiili käyttöisiä.

https://www.ksml.fi/paakirjoitus/Vihre%C3%A4-Helsinki-on-kivihiilen-tuhrima/1110494

Tuulivoima taas on aika pitkälle Dieselillä tuotettua sähköä !

Kun otetaan huomioon tulivoiman koko elinkaaren sähkön kulutus ja suhteutetaan siihen Dieselin kulutus rekennus, purku ja kunnossapito aikana niin huonon hyötysuhteen omaavilla tuulivoimaloila ei ole juuri eroa vaikka sama sähkö tehtäisiin Diesel voimaloilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#3

On uskomatonta että samaan aikaan kun Sähköauto kiina käy ylikierroksilla niin maassamme on uusien energiatehokkaiden vähän kuluttavien asuinrakennusten sähkölämitys lailla kieletty.
Samaan aikaan kehutaan Sähköautoja joiden pelkkä lämmitys talvella (eristämätön kori) vie sähköä enemmän kuin uuden nykyaikaisen pienen asunnon lämmitys veisi. Sitten kun otetaan huomioon se että se tehdään akuilla jolloin energiaa menee hukkaan kun akut vanhenee energiaa menee hukkaan paljon enemmän ja autoe pitä vielä liikuttaakin sähköllä…
Jokainen täysi järkinen tajuaa että ne ei sovellu Suomen talveen.

Nyt kun Diesel autot on saatu lähes päästöttömiksi niin olisi järkevää ajaa niillä ikä leikkiä tyhmää.

On aivan eriasia jossakin eteläeuroopan lämpimässä maassa jossa sähköauto toimii ja sähköä saa vaikka auringosta toisin kuin täällä.
Norjassakin sen ymmärtää kun siellä on ilmasta vesivoima sähköä tuhlattaviksi ylllin kyllin sähköautoihin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Persujen pitäisi vaatia lakia että Sähköautojen kulutus ilmoitetaan oikein koska se voi olla talvela 10 x ilmoitetuun nähden ja parin vuoden vahoilla akuilla jopa 20 kertainen !
Eihän Diesel autojakaan saa myydä väärennetyillä kulutus lukemilla !
(Vw jäi sitä kiinni ,ja joutui maksamaan kovat sakot Usa:ssa )
Mutta europassa sen ei tarvinnut maksaa korvauksia koska Merkkel piti sitä huolen koska koko merkki on sen esikuvan Aatun perustama autotehdas.

Ei ole oikein että kuluttajia harhautetaan ja veropetoksia tehdään sähköautoilla kun päästöiksi ilmoiteaan lähes 0 ! Silloin käyttömaksuverot ja autoverot on lähellä nollaa ja Diesel autoilijat joutuu hulluuden maksumiehiksi.
(Autoverohan pitäs tietenkin poistaa kaililta autoilta)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000