Päästökauppa, ilmastohysteria ja tuulimyllyt – nykypäivän suo, kuokka ja Jussi

Väinö Linna kuvasi aikoinaan, miten Jussi raatoi suolla kuokka kädessä, hikikarpaloita otsalla, kunnes suo muuttui pelloksi. Se oli sankarillista. Se oli kansakunnan rakentamista. Nyt meillä on uudet sankarit ja uudet työkalut.

Nykyajan Jussi ei enää kaiva ojaa. Hän ostaa päästöoikeuksia. Hän ei kuivaa suota, hän kompensoi. Hän ei nosta kantoja, hän nostaa tuulivoimaloita. Ja kun mylly ei pyöri (koska tuuli on niin epäreilu ja epäsäännöllinen), hän ostaa lisää oikeuksia. Näin suo kuivuu – digitaalisesti.

Päästökauppa on nykyajan kuokka. Se on nerokas työkalu: se ei poista päästöjä, se siirtää ne. Se ei vähennä hiiltä, se hinnoittelee sen. Se on kuin kuokka, joka ei pure maahan, vaan pörssikurssiin. Ja kun kurssi nousee, Jussi on onnellinen – hän on tehnyt osansa. Hän on ostanut anteeksiannon. Hän on osallistunut.

Ilmastohysteria? Älä nyt. Se on liian kova sana. Kutsutaan sitä mieluummin suureksi yhteisölliseksi tarinaksi. Tarinaksi, jossa me kaikki olemme syyllisiä, mutta syyllisyys on ostettavissa. Tarinaksi, jossa hiilidioksidi on paholainen, mutta paholainen voidaan kesyttää sertifikaateilla. Tarinaksi, jossa me pelastamme planeetan… ostamalla oikeuksia savuttavilta tehtailta, jotka jatkavat savuttamista jossain muualla. Tämä on edistystä. Tämä on modernia.

Ja tuulimyllyt. Ah, nuo nykyajan kirkontornit. Ne seisovat suolla (kirjaimellisesti, monesti) ja pyörivät kun tuulee. Kun ei tuule, ne seisovat siinä kuin muistomerkit. Ne tuottavat sähköä, kun tuottavat, ja sitten me tarvitsemme varavoimaa, joka on usein… hiiltä tai kaasua. Mutta se ei haittaa. Tärkeintä on, että mylly on olemassa. Se on symboli. Se on todiste siitä, että Jussi on tehnyt työnsä. Hän on rakentanut. Hän on uskonut.

Kivi kirjoitti: ”Suo, kuokka ja Jussi.” Nyt voimme päivittää:

Päästökauppa, ilmastohysteria ja tuulimyllyt.

Sama raataminen, sama hiki, sama usko parempaan huomiseen – vain työkalut ovat vaihtuneet. Ennen suo muuttui pelloksi. Nyt se muuttuu… päästöoikeudeksi. Ja kun oikeudet on ostettu, suo on kuivattu. Ainakin paperilla.

Jussi katsoisi nykyään Excel-taulukkoa, ei suota. Hän laskisi hiilijalanjälkeään. Hän hyvittelisi. Hän uskoisi. Ja illalla, kun tuuli tyyntyy ja myllyt seisovat, hän istuisi lämpimässä asunnossaan (joka lämpiää jollain muulla kuin tuulella) ja tuntisi tehneensä osansa.

Se on sankarillista.

Se on edistystä.

Se on nykypäivän Jussi.