Perussuomalaiset

Janne Koskela

Mahdollisuus vaikuttaa Oulussa

1 kommenttia

Oulun kaupunki houkuttelee asukkaita yhteistoimintaan, jossa voi vaikuttaa oman alueensa asioihin ja päätöksen tekoon. Näitä ryhmiä on eri puolella kaupunkia. Itse toimin aikoinaan Maikkulan suuralueen yhteistyöryhmän puheenjohtajana eli Mytyn. Kokoukset olivat pieniä, jossa kokoustivat aina samat osallistujat. Vaihtelua kokouksiin toivat alueen toimintarahahakemukset, jotka käsiteltiin ns. rahanjakokokousessa, josta ne lähetetään lähidemokratialautakunnalle edelleen päätettäväksi ja hyväksyttäväksi. Nämä rahanjakokokoukset eivät olleet sopuisia, ja väkeä oli paljon. Jokainen puolusti omaa tapahtumaansa, johon voisi saada kaupungilta ilmaista rahaa. Sinänsä se on lähidemokratian kannalta hyvä asia.

 

Testasin itsekin voiko tämän yhteistoiminnan kautta saada jotain asioita kaupungilta läpi, esim koulun yhteydessä olevien tyhjien tilojen hyötykäyttö, alikulkutunneli yms. Eipä onnistunut. Kokemukseni perusteella yhteistoiminta on aivan turha kuluerä Oululle. Yhden asian sain sentään menemään eteenpäin koskien Oulujoen vesiliikenteen nopeusrajoituksen alentamista. Esitys meni ensin Oulun kaupungille yhteistyöryhmän esityksenä, josta se oli siirtynyt ELY-keskukselle. ELY-keskuksesta oli oltu yhteydessä Oulun kaupunkiin ja kysytty menisikö asia kuntalaisaloitteena, ja vastaus tähän oli, että ei mene. Mitähän varten ovat nämä yhteistoiminnat? Tämäkään asia kun ei kelvannut. Oulun kaupunki omistaa suurimman osan vesialueesta ja on hakenut aikoinaan nykyisen voimassaolevan nopeusrajoituksen alueelle, joka on nykyään 25km/h aiheuttaen mm melu- ja aaltoiluhaittaa rannan asukkaille. Nopeutta olisi siis hyvä alentaa.

 

Tämä asia käsiteltiin vuonna 2015 ja silloin kokouksessa sovittiin asia eteenpäin vietäväksi, ja nyt syksyllä 2019 ELY-keskus lähestyi minua asian tiimoilta koska olin ollut kokouksen puheenjohtajana, kysellen olenko halukas jatkamaan asian käsittelyä. Mikäli olen, niin ELY perisi hinnaston mukaisen maksun nopeusrajoituksen alentamisesta. Myönteinen päätös 570€ tai kielteinen päätös 285€, ja lisäksi tulevat Traficomin omat maksut koskien veneväylää. ELY haluaisi maksajan tämän asian käsittelyä varten. Minä en ole valmis laskua maksamaan, joten puolestani asian voi unohtaa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Kyllä se Janne , välillä näyttää olevan vaikeeta korjata asioita !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000