Perussuomalaiset

Janne Koskela

Kun ei eletä, kuten opettaa, vaan chillaillaan

Kaikkialla tunnutaan pyrittävän ”kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin”. Se vain alkaa olla kulunut sanapari, kun maailmalla sademetsiä kaadetaan ja hiilivoimaa rakennetaan edelleen. Sitten Suomessa heristellään sormea metsänomistajalle ja maanviljelijöille, kun he huolehtivat omaisuudestaan. Ja ei, minä en olen metsänomistaja. Ja kyllä, maatalousyrittäjien uupuminen on yhteiskunnan vika.

Se vain nyt näyttää siltä, ettei täällä maapallolla eletä, kuten opetetaan. Elokapinaa minä kyllä ymmärrän, olenhan vanhempi itsekin ja ollut nuori. Nuorena kuuluukin olla radikaali. Mutta oikeasti Elokapina näyttää elitisteltä kapinalta, eikä sellainen tee hyvää asialle. Puhumattakaan sitten suoranaisesta ilmastoahdistuksesta.

Ehkä ihmisen kuuluu jotenkin aina sukupolvittain ahdistua. Sotien jälkeistä jälleenrakennuksen aikaa tuskin aina hurraahuudot säestivät. Sitten tuli kylmä sota, öljykriisi, atomisotien ahdistukseltakaan tuskin aikanaan vältyttiin. Ihminen on lopulta aika haavoittuvainen, kuten koronavirus on meitä opettanut.

Meillä on taatusti vielä sukupolvi keskuudessamme, joka osaa kierrättää eikä chillaile. Entä jos ei vain ostettaisi sitä muovikassia? Ja laitettaisiin jätevirrat nollille. Eikä myydä meille höttöistä vihreää siirtymää, josta nyt ei vielä tavan tallaaja ota selvää mitenkään. Meillä on edelleen aivan luvan perästä lupa olla esimerkiksi kierrättämättä kotitalouden jätteitä, vaan voimme ne kuskauttaa jäteautolla pois. Pois silmistä ja pois mielestä. Boom boom boomerit olivat sentään sukupolvea, jotka elivät paljon lähempänä hiilineutraalia yhteiskuntaa kuin nykysukupolvi.

Janne Koskela

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Nimetön
#1

No jos katsoo suuren maailman liikenneongelmia, ruuhkia, suurkaupunkien väenpaljoutta, voi siinä tulla höperöksi vähemmälläkin. Väki maapallolla on lisääntynyt, ei toivoakaan vähenemisestä jollekin älykkäälle tasolle, mikä se sitten olisikaan. Pitää vaan uskoa, että populaation kasvu kyllä omalla tavallaan aikanaan tasoittaa kasvua, vaikka se olisi sitten joku tautiepidemia ym., toivottavasti ei asteroidi tai sota jne. Suomessa me ei asiaan oikein voida vaikuttaa, pidämme pään kylmänä ja omista asioistamme huolta, ei siis kiihdytetä mm. Afrikan kansainvaellusta pohjoiseen, joka luo rikolliset maahanmuuttajamarkkinat alalle. Ainoa keino rajoittaa maapallon väestöä on se, että liikakasvu luo ongelmat, joka on ratkaistava paikallisesti, vaikka me ei näitä ongelmia halutakaan sinne jonnekin. Ilmasto ei ole meidän eikä maapallon ongelma, vaan se on osa ratkaisua, jos olosuhteet paranevat ratkaisevasti, väestön kasvu lisääntyy, kuten hyvät sopulivuodet Lapissa ovat osoittaneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin, intialaisen suurkaupungin suurtorin iltapäivä ruuhka, muistuttaa lähinnä sekaisin menneestä suuresta herhiläispesästä vailla mitään järkeä tai järjestystä, meteli helvetinmoinen ja ne savut, kuin helvetistä, josta ei vielä kokemusta. Harva tuosta väenpaljoudesta on edes kuullut Suomesta, ja miten hyvin Suomessa asiat ovat sekä ympäristöllisesti että puhtaan ilman puolesta. Silti suomalaiset kommunistit koettavat laittaa tavallisetkin suomalaiset maksamaan maailman kaoottisuudesta. Suomalaisilta viedään autot pois, eli tehdään se niin helvetin kalliiksi, että liikkuminen on täysin varallisuudesta kiinni myös maaseudulla, vaikka pakkohan sitä olisi välillä käydä apteekissa ja ruokakaupassa. Helsinkiin on turha houkutella raitsikan varrelle, asuminen maksaa niin paljon, että ikä ei riitä maksamaan asuntoja..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

HEI. KIITOS NIMETÖNKIN. KYLLÄ. KYLLÄ SUOMENHALLITUS HOITELEE MAAILMAN ASIOITA: AIVAN VÄÄRÄSTÄ PÄÄSTÄ LÄHTIEN, JA PISTÄÄ ”NOKKANSA” SELLAISIIN ASIOIHIN, JOTKA EI SILLE KUULUISI KUULUA, EDES SENTIN VERTAA. YLPEÄ SYDÄN SE TUOTA TEETTÄÄ: NE ”HUUSHOLLAA”, ILMAN, ETTÄ NIILLÄ ON ❤️ PUHEYHTEYTTÄ OMAN ISÄNSÄ KANSSA: OVAT HYVIN VIHAMILISIÄ: OMAAN ISÄÄNSÄ, KOSKA LIAHAKOIVAT PERKELEEN KANSSA. KIITOS 😕

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Huomennahan 2.11.2021 on Helsingin eduskuntatalon edessä mielenosoitus eutanasialain puolesta jonka järjestäjä on Oikeus Arvokkaaseen Kuolemaan ry. Jos aktiivinen eutanasia saataisiin lailliseksi niin se ainakin hidastaisi Suomen väestönkasvua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#12

HEI. KIITOS NIMETÖNKIN. HÖPÖ, HÖPÖ, HÖPÖ: SUOMEN VÄESTÖNKASVU? PAKANA MUSLIMITHAN TÄÄLLÄ KASVAA JOILLA TAITAA OLLA, SEN PIPPELINSÄKANSSA: PALJONKIN ONGELMIA. EIHÄN VALIOYKSILÖ SUOMALAISTEN SYNTYVYYS LISÄÄNNY. PYÖVELIMÄISET LÄÄKÄRITHÄN, KUULEMMA: VIELÄ ELOSSAOLEVILTA SIKIÖILTÄ ”VARAOSIA” REPIVÄT IRTI, KUN OVAT PERKELEEN PALVELUKSESSA, JA OVAT RAHANAHNEITA. MUSLIMIPOJAT OVAT ILMEISESTI ORJAANTUNEET, PERKELEEN AVUSTUKSELLA: TUON SIITTIMENSÄ KANSSA, KUN HEILLÄ EI OLE JEESUKSEN ❤️ KRISTUKSEN PYHÄÄ HENKEÄ AUTTAMASSA, JOS’ OVAT JÄÄNEET KIINI ”PIPPELITYYDYTYSASIAAN”: SITTEN NE TUHRAA SITÄ MEIDÄN ❤️ IHANIIN, KAUNIISIIN: MYÖHEMMIN ÄIDEIKSI TULEVIIN TYTTÖIHIN, JOKA ON ❤️ SUUNNATON HÄPEÄ KOKO SUOMENKANSALLE, JOKA ON ❤️ OLLUT ENNEN: JEESUSUSKOINEN VALTAKUNTA. NYTHÄN TÄMÄ TUNTUU: RAIJAUSKOINEN. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#13

HEI. KIITOS NIMETÖNKIN TIEDOTUKSESTA: ”ARVOKKAASTA” KUOLEMASTA”, VOI SINUA RAKASTA RESSUKKAAKIN, KUN ET SINÄ TIEDÄ, MIKÄ ON ❤️ ARVOKKAIN KUOLEMA, JA MIKÄ ON ❤️, IHAN TAIVAASTA SAAKKA: TULTU MEILLE KAIKILLE MAHDOLLISTAMAAN: ”ISÄ LÄHETTI POIKANSA, ETTEI YKSIKÄÄN, JOKA HÄNEEN USKOO JOUDU HELVETTIIN, IKUISEEN EROON ISÄSTÄ JA POJASTA, VAAN PÄÄSEE HEIDÄN SEURAANSA: TAIVAAN 👼❤️❤️❤️ KIRKKAUTEEN, JA IKUISEEN ELÄMÄÄN ❤️, RAKKAIDEN OMAISTEMME LUOKSE, JEESUKSEN ❤️ TAIVAASEEN. SUOMEN SYNTYMISIIN, JA KUOLEMIIN, ON ❤️ OHJE RAAMATUSSA: MATT. 6:33,34. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Väestöräjähdys, kaupungistuminen ja globaalitalous. Siinä kolme syytä kasvaneille päästökuormille ja ekosysteemin köyhtymiselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Helpolla saataisiin säästöä aikaiseksi tinkimällä ylellisyystuotteista, mutta kuten vihreät itse osoittavat omasta mukavuudesta on kaikkein vaikein aloittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Maailmassa on satoja miljardeja ylellisyystuotteita liikkeellä ja kaatopaikoilla saman verran. Ilman ylellisyystuotteita työpaikkoja ei juuri maapallolla olisi, ja olisimme kokonaan uuden haasteen edessä, miten jaetaan työt, olisiko ne pakkotöitä, ja mitä tehtäisiin, kun ylellisyystuotteet eivät kävisi kaupaksi. Taitaisi käydä niin, että väestö pakotettaisiin jotenkin pelloille töihin kaalimaita kitkemään. On helppoa sanoa, että lopetetaan vaikka jääkaappien valmistus, tai vaikka kahvinkeittimien valmistus, nuohan ovat myös ylellisyystuotteita, riippuen miten laajasti tuota sanaa käytetään. Myös televisio ja tietokoneet ovat ylellisyystuotteita, kuten puhelin. Kun näitä alettaisiin karsimaan, niin siitä vasta hallituksen yhteistyö repeäisi, vihreät haluaa kaikki pois, ja kepu haluaa ainakin television, puhelimen, niittokoneen, puimakoneen ja vaikka traktorin jne. Lopulta vihreille riittää sovun saamiseksi, että autot pois, johon jyrähtää joku toinen ryhmä jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pena
#10

Paneutukaapa vähän syvällisemmin tähän ilmasto -propgandaan, niin taustalta rupeaa löytymään sen ideologinen tavoite: yleisen pelonlietsonnan avulla luodaan maailmanlaajuinen kommunistinen halllinto, joka huolehtii kuten tähän saakka sosialistit aina kansanmurhien kautta väestön vähentämisestä. YK:n Agenda 2020 piirtelee maailma väkiluvun alle miljardiin, kun se nyt on yli 8. Suomalaisiakin pitäisi vähentää alle viiden miljoonan. Afrikkalaiset huolehtivat itse perinteisesti liiallisesta väestön kasvusta sotimalla ja terrorismillä. Jo Islam opettaa, että vääräuskoiset saa tappaa kuten Muhamedkin omin käsin näytti. Jo raamattu kertoo, että sadonkorjuun jälkeen oli kuningasten sotaan lähdön aika ja lopunaikoina tulee suuria sotia. Älkää siis huolehtiko väestönkasvusta, luonttoon on sisäänrakennettu oma kontrolli.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Petteri Taalas Iltalehden "ilmastoasiantuntija"?
#14

Petteri Taalas, iltalehden kolumnisti, kertoo, kuinka biosfääri on huuhtoutunut pois Välimeren maista, vihjaten, kuinka ihminen tuhoaa elinalaansa, kertoo todellisuudessa väen jatkuvasta lisääntymisestä. Sama asia vedenkulutuksen suhteen, mitä enemmän väkeä, sen vähemmän sitä on pohjavesinä. Äkkiä Taalaksen vaikerrus siirtyy kivihiileen, jolla ei itse asiassa ole mitään tekemistä biosfäärin kulumisen kanssa. Kun katsotaan tällä hetkellä La Palman tulivuoren tuottamaa rikkidioksidin siirtymää, se kiertyy tarkalleen aurinkorannikon kautta Välimerelle, ja viilentää alueen ilmastoa, noin 2-3 C astetta ympäristöön suhteutettuna. Kun kivihiilen kulutus tai käyttö on vähentynyt rajusti viime vuosikymmeninä, voidaan todeta, että lämpötilat ovat nousseet samassa suhteessa. Saman teki Islannin taannoinen tulivuorenpurkauksen pysäyttämä lentoliikenne, USA:ssa lämpötilat nousivat noin 3-4 C astetta, kun rikin määrä ilmakehässä väheni (tieto peräisin USA:n tutkimuslaitoksilta).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#15

Taalas taitaa olla vielä tolkun mies, kun vertaa ilmastopaneelin puheenjohtajjan Ollikaiseen.
Tämän tyypin ahtaiden mielipiteiden perusteella, ”jakovarahallitus” tekee keväällä päätökset Suomen ilmastotoiminen jatkosta.
Ei tarvitse olla kummoinen ennustaja, kun arvelee, että kiristymistä tulee, ”maailman kunnian himoisimmalle ilmastopolitiikalle” ja rutkasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#9

Miettikääpä minne sähköautot kuuluvat? Afrikkaan!
Siellähän niitä saa ladattua ekologisesti, kun aurinko paistaa suoraan ylhäältä, ympäri vuoden, antaen paneeleista maksimitehon. Ei tarvitse tuhlata energiaa lämmitykseenkään.
Nyt sähköautoja haalitaan tänne ja vanhat dieselit kärrätään Afrikkaan. Eikö ilmasto olekaan globaali?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

HEI. KIITOS JANNEKIN. ALKUOHJE: MATT. 6:33.34. SUOMEEN HALLITUSMUOTO KRISTOKRATIA. TÄRKEÄÄ MEIDÄN ❤️ SUOMALAISTEN ON ❤️ ETSIÄ ITSELLEMME OIKEA ISÄ, ETTEMME LUURAA TUON PERKELEEN PERÄSSÄ: HÄN EI OLE OIKEA ISÄ. NYT MEILLÄ: SUOMELLA ON ❤️ NAISYLIVALLALLA VALITTU ”KULKUSUUNTA”: ARKISESSA TYÖELÄMÄSSÄ: KYSELEMÄTTÄ ISÄN JUMALAN MIELIPITEITÄ, JOHON ON ❤️ SAATAVA: EHDOTTOMASTI: PYSYVÄ, IANKAIKKINEN MUUTOS. TOISTAN VIELÄ: EMME OLE MENOSSA KUOLTUAMME HELVETTIIN, VAAN: LUOJAMME LUO TAIVAAN 👼❤️❤️❤️ KIRKKAUTEEN. NÄMÄ HALLITUKSEN AIHEUTTAMAT, MAANPÄÄLLISET KÄRSIMYKSET SAAVAT RIITTÄÄ, EMME ENÄÄN KUOLTUAMME TARVITSE HELVETIN KIIRASTULTA: SIKSI TURVAAMME: JERSUKSEEN KRISTUKSEEN. KIITOS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait hylänneet käskyt jne . Jesaja 24 : siis meilä on aivan väärät , torjunta keinot !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000