Perussuomalaiset

Janne Hartikainen

Koronarajoitukset tulee purkaa välittömästi

Vuoden 2020 alusta asti Suomessa on jouduttu elämään alati muuttuvien koronarajoitusten sääntelemässä yhteiskunnassa. Suomen hallitus ja THL ovat vuoron perään huudelleet omaa, usein ristiriitaista, viestiään ja asettaneet rajoituksiaan kansalaisten toiminnan rajoittamiseksi. Alussa lievä paniikki myös virallisilta tahoilta on ymmärrettävää, koska oltiin aivan uudenlaisen tilanteen edessä. Sittemmin uutta tietoa koronaviruksesta on kertynyt, eri yritykset ovat kilvan tuoneet rokotteitaan saataville ja myös rokotukset ovat edenneet nopeasti, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin tarkasteltuna. Seuraavaksi on edessä paluu normaaliin.

Pandemian alusta asti päivittäisiä tartuntalukuja on seurattu mediassa tarkasti. Tämä olikin lähtötilanteessa tarpeen ja auttoi ymmärtämään taudin leviämismekanismeja sekä levinneisyyttä yhteiskunnassa. Myös julkisen terveydenhuollon kantokyvyn varmistamisessa koronan leviämisen ymmärtäminen oli ensiarvoisen tärkeää. Kahden rokoteannoksen on kuitenkin todettu suojaavan yksilöä tehokkaasti taudin vakavalta muodolta, mikä selvästi helpottaa julkisen terveydenhuollon kuormitustilannetta. Myös tehohoitokapasiteetin sopeuttamiseen on ollut runsaasti aikaa. Tätä kirjoitettaessa käytännössä kaikki riskiryhmäläiset on rokotettu ja myös lähes kaikki halukkaat aikuisväestön edustajat ovat saaneet kaksi piikkiä. Siitä huolimatta media lietsoo paniikkia päivittäin tartuntamääriä julkaisemalla, vaikka todellinen uhka julkiselle terveydenhuollolle on käytännössä nähdäkseni poistunut.

Israel oli maailman ensimmäisiä valtioita, joka onnistui kattavasti rokottamaan koko aikuisväestönsä ja tästä syystä Israelin tilannetta onkin seurattu koko maailmassa suurella mielenkiinnolla. Tällä hetkellä koronatilanne on kuitenkin Israelissa yksi maailman huonoimmista. Tämä selittyy suurelta osin uusilla koronavarianteilla sekä sillä, että rokotteet suojaavat ainoastaan yksilöä taudin vakavalta muodolta eivätkä estä millään tavoin leviämistä. Tämä osoittaa hyvin, että rokotteet eivät ole ratkaisu laumasuojan hankkimiseksi.

Viime aikoina julkinen keskustelu on pyörinyt voimakkaasti koronapassin ympärillä. Mielestäni ajankohta on kuitenkin tälle jo auttamattomasti liian myöhäinen. Koronapassi olisi voinut auttaa välttämään merkittävät liikeyritysten sulkemiset ja auttaa tapahtuma-alaa, mutta nyt tämä mahdollisuus on jo menetetty. Rokotetun väestön keskuudessa tartuntamäärät kuvaavat huonosti sairaalahoitoa vaativien tapausten määrää, eikä paniikkiin uusien tartuntojen välttämiseksi ole enää syytä. Looginen ratkaisu olisi avata ravintolat, vapauttaa tapahtuma-ala keinotekoisista rajoituksista ja mahdollistaa harrastustoiminta.

Koronapandemian vaikutukset eivät ole olleet yksinomaan negatiivisia vaan se on edistänyt esimerkiksi työn digitalisaatiota ja etätyöskentelyn kehittymistä ehkä vuosikymmenen edestä. Vielä nykyisessä tilanteessa koronan inhimillinen hinta on kuitenkin korkea ja monille yrityksille on aiheutunut valtavia taloudellisia tappioita. Tämä heijastuu vääjäämättä myös tämän hetken työllisyyslukuihin. Esimerkit maailmalta ovat osoittaneet, että koronavirus ei ole katoamassa mihinkään ja ettei laumaimmuniteetin saavuttaminen ole luultavaa. Rokottamalla ei koronavirusta pyyhitä maailmasta vaan se tulee todennäköisesti jatkamaan olemassaoloaan kausi-influenssan kaltaisena sairautena. Pidän luultavana, että vuosittaiset vahvistusrokotteet tulevat olemaan pitkäaikainen ratkaisu tähän. Kaiken edellä kuvatun pohjalta, en näe muuta mahdollisuutta kuin palata välittömästi normaaliin ja luopua vahingollisista rajoituksista mahdollisimman nopeasti. Tilanteen pitkittäminen ei palvele kenenkään etua.

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Nimetön
#1

Mitä järkee siinä passissa on, kun tiedetään, että kaksikin rokotetta saanut henkilö voi sairastua ja levittää tautia ympäriinsä?

Passi antaa oikeuden vapaasti levittää sairautta? Siinä kai se perusidea on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ei siinä järkeä olekaan. Se on kontrollifriikkien ja psykopaattien vallan väline. Natsi-saksassa oli vastaavia passeja käytössä, kun kansaa jaettiin meihin ja heihin. Divide et impera.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#10

HEI. KIITOS. BELSEBUUSYDÄMISILLE IHMISILLE SILLÄ ON ❤️ ILMEISESTI SUURIARVOINEN MERKITYS, HE LOPULTA TIETÄVÄT, KUKA MEISTÄ LAITETAAN KAASUKAMMIOON, ELI VALHEELLISESTI, KUTEN SAKSASSAKIN SUIKUHUONEESEEN, JOHON LASKETTIIN TAPPAVA KAASU, JA KUKA JÄTETÄÄN PERKELEEN RIVEIHIN TAPPAMAAN MEITÄ TOISIA, KUN ITSE OVAT PAHANLAISIA LOISIA, KETKÄ OVAT OMISTAUTUNEET, TÄYSIN PALVELEMAAN SAATANAA, JA HÄNEN 👼❤️ ENKELEITÄÄN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Korona (jos se sitä nyt edes onkaan) on osoittanut, että tosiasioihin perustuva tiedon objektiivinen analysointi ja siihen perustuva päätöksenteko on nyky-yhteiskunnassa mahdotonta. Miksikö? Kriisi on osoittanut, että jokainen intressiryhmä vetää ns. kotiinpäin muokkaamalla totuutta oman etunsa ajamiseksi. Korona on tarjonnut poliitikoille uusia kontrollivallan välineitä, lääketeollisuudelle miljardivoittoja, samoin pankkiirieliitille, media myy hyvin revitellessään joka päivälle uusia kauhuotsikoita maailmanlopun koronasta. jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ainahan koronalääkepistoksen aiheuttama immuniteettipuutos ja sen seuraukset voidaan pistää koronan syyksi, koska tauti kehittää uusia ”variaatioita”. Jos et kuole ensimmäiseen koronaan, niin sitten toiseen, kolmanteen tai neljänteen. Rokotuksesi kun on aina yhden version jäljessä ja tekee uudesta versiosta vielä vaarallisemman kierteeseen joutuneelle uhrilleen, jonka vastustuskyky heikkenee koko ajan. Ero nerouden ja psykopatian välillä on hiuksen hieno.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Eikös jossain julkaistu tutkimus, että koronan sairastaminen antaa huomattavasti paremman immuniteetin uutta variaatiota vastaan kuin rokote?
Työkaveri ottaa säännöllisesti influenssarokotteen ja valittaa koko talven kun on vähän flunssanen olo. Itse sairastan rehellisen influenssan, olen viikon pari pois työstä ja se on siinä. Ei ole nuhaista oloa jatkuvasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Kyllähän maailmaan mielipiteitä mahtuu ja tuuleen huutelijoita löytyy, mutta millä kokemuksella ja näkemyksellä ja mistä lähtökohdista se tapahtuu onkin toinen juttu.
Paineet välinpitämättömyydelle ja väsyminen taudin hillintään ovat selvästi kasvaneet ja polittikot ovat taipumassa sen suhteen lievemmälle linjalle.
Tavallinen maallikko tai politiikko on tuskin paras asiantuntija miten pitäisi menetellä? Eikä tunnu tuo Hallituskaan, eikä monipolvinen ja laaja virkamieskuntakaan asioita hanskaavan. Tilanne on uusi ja vaikeasti hahmotettava.
Eräs tarkastelukulma on tuo taloudellinen. Eli paljonko meille maksaa hoidot sairaaloissa, taudin jälkihoidot, jäljitykset, sekä sairastumisista aiheutuneet kustannukset yrityksille ja sitä kautta kansantaloudelle? Kas siinäpä pohdittavaa!
Mielenkiintoista olisi tietää, paljonko maksoi yhteiskunnalle potkupallointoilijoiden Pietarin keikka?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Tuota suurta bisnestä , olen ajatellut , yhtenä asioitten vedätyksenä !?! Millainen lypsylehmä se onkaan , lääketehtaille , pankeille ja mitä muuta onnenonkijaa , niitä sen ympärillä , pyöriikään ?!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#8

Juu, pisnestä se on terveydenhuolto, pitää lopettaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#9

HEI. KIITOS HOHOIJAAKIN. VALHEESEEN PERUSTUVA KORONAROKOTUS, PITÄÄ KIIREESTI LOPETTAA: SIIHEN EI OLE JEESUKSEN KRISTUKSEN LUPAA: KYSYKÄÄ VAIKKA TEIDÄN TAIVAALLISELTA ISÄLTÄNNE SEURAAVASSA RUKOUKSESSANNE HÄNELTÄ. EI SE SENKUMMEMPI JUTTU OLE, HÄNELTÄ KAIKKI ASIAT SELVIÄVÄT, VAIKKA NE ON ❤️ PERKELEEN TEKEMIÄ, KUTEN TÄMÄ KORONAKIN, JOSSA ISÄLLÄ, EI OLE OSAA, EIKÄ ARPAA, MUTTA KÄYTTÄÄHÄN NÄITÄ PERKELEEN TEKOSIA
HYÖDYKSEEN, ETTÄ VETÄÄ NÄILLÄ JUMALATTOMIA IHMISIÄ PUOLEENSA, KUTEN NYTKIN, LAAJASTI, YLI MAANPIIRIN. KIITOS. SIUNATEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000