Suomen evankelisluterilainen kirkko on viime aikoina kunnostautunut ulostuloilla sanan- ja uskonnonvapauteen liittyen. Erikoista kyllä, kirkko ei ole pyrkinyt puolustamaan näistä arvoista kumpaakaan vaan päinvastoin tuominnut erilaiset Raamattuun pohjautuvat mielipiteet loukkaavina ja kehottanut kirkon jäseniä ”uskonvastuuseen”. En itse kuulu mihinkään uskontokuntaan, mutta konservatiiviset arvot ovat silti minulle tärkeitä. Pyrin seuraavassa pohtimaan, mitä ihmettä kirkolle on oikein tapahtunut.

Suomi on perinteisesti ollut tapakristillinen yhteiskunta, jossa ylivoimainen enemmistö asukkaista on kuulunut kansankirkkoon. Sittemmin kirkosta vuosittain eroavien määrä on noussut nopeasti. Vaikka elämmekin niin sanottua jälkikristillistä aikaa, suurin syypää on nähdäkseni kuitenkin kirkon oma toiminta. Kirkon tulisi edustaa ihmisille muuttumattomia arvoja, jotka pysyvät samoina yhteiskunnan muutoksista ja muotivirtauksista huolimatta. Kirkon opetuksen tulee pohjata Raamattuun eikä alati vaihtuviin yhteiskunnallisiin mielipiteisiin. Tässä on epäonnistuttu surkeasti.

On mielestäni surullista, miten kirkko pyrkii mielistelemään sateenkaariväkeä ja kirkkoa halveksivia ateisteja unohtaen täysin oman kannattajakuntansa ja edustamansa perinteiset arvot. Vuodesta toiseen kirkko liputtaa pride-hullutuksen puolesta, vaikka on vaikea kuvitella minkään olevaan kauempana perinteisistä kristillisistä arvoista. Ajatuskin sukupuolten tai suuntaumisten moninaisuudesta on kirkkoperinteessä täysin vieras. Mikäli Raamattua onnistuu pitämään jotenkin erityisen suvaitsevaisena tai homomyönteisenä kirjana, kehotan lukijaa lämpimästi tutustumaan lähdeaineistoon paremmin.

Päivi Räsäsen tapaus on täysin oma lukunsa. Räsänen on vuosia puhunut yhteiskunnassa kristillisten arvojen ja perinteiden puolesta. Näin tehdessään hän on kuitenkin Raamattua siteeraamalla ajautunut valtakunnansyyttäjän täysin mielivaltaisen ajojahdin kohteeksi, kuten olemme saaneet tiedotusvälineistä kuulla. Miten kirkko sitten suhtautuu tällaiseen vainoamiseen, joka kohdistuu suoraan henkilön kristilliseen vakaumukseen? Tuomitsee Räsäsen ulostulot ja kehottaa vastuulliseen puheeseen, kun olisi pitänyt nousta voimakkaasti tukemaan konservatiivisia arvoja ja uskonnonvapautta. On vaikeaa välttyä mielleyhtymältä ensimmäisten vuosisatojen marttyyreihin, vaikka tällä kertaa kirkko onkin pysynyt visusti vainoajien puolella. Sananvapauden pitäisi olla kirkolle itsestäänselvyys, varsinkin kun sitä käytetään näin selkeästi kristillisen sanoman ja konservatiivisten arvojen puolesta.

Näillä pohdinnoilla on helppoa ennustaa, että evankelisluterilaisen kirkon jäsenkato jatkuu ja kiihtyy entisestään. Minkäänlaista muutosta ei ole näkyvissä ja uskonasioihin intohimoisemmin suhtautuvat ovat jo hyvän aikaa sitten siirtyneet muihin kirkkokuntiin. Tarvittaisiin totaalinen täyskäännös konservatiivisempaan suuntaan, mitä ei ikävä kyllä ole näköpiirissä.