Euroopan Unioni on viime vuodet kulkenut epäonnistumisesta toiseen. Eurokriisi 2010-luvun alussa oli hajottaa koko alueen ja voi uusiutua jo seuraavan talouslaman myötä. Turvapaikanhakijoiden tulva myöhemmin johti vapaan liikkuvuuden romahdukseen, kun Schengen-maat rikkoivat kansainvälisiä sopimuksia ja sallivat kansainvaelluksen.

EU-jäsenyyttä perustellaan usein vuoden 1994 kansanäänestyksellä. Äänestystulos saatiin myönteiseksi hehkuttamalla valtamedian voimin vapaata kauppaa, edullisempaa ruokaa, työtä ja turvallisuutta. Todellisuus olikin kaikkea muuta; Suomi muuttui pian nettomaksajaksi ja unionin valtaa laajennettiin paljon uskoteltua enemmän. Suvereniteettimme viedään pienissä paloissa, päätös kerrallaan.

Pienen ja viennistä riippuvaisen Suomen etu ovat yhteismarkkinat ja vapaa kaupankäynti. Etumme ei missään tapauksessa ole luovuttaa päätösvaltaa omista asioistamme. Suomalaisten työllä rakennettua hyvinvointia ei saa käyttää muiden velkojen tai sosiaaliturvan maksamiseen. Haluamme itse päättää, keitä maamme rajojen yli kulkee.

Britannian eron säikyttämä EU käpertyy huolestuttavaan suuntaan. Saksan hallitusneuvotteluissa uhotaan Euroopan Yhdysvaltojen perustamisesta – Ranskan presidentti esittää unionin syventämistä liittovaltioksi. Tämän jatkuessa Suomi on valinnan edessä. Mitä tehdään, jos asiat eivät etene kuten maamme hallitus uskottelee? Olemmeko mukana liittovaltiossa vai valmistaudummeko eroon unionista? 

Tähän tarvitaan vastauksia hyvin pian – keskeisiä päätöksiä tehdään jo alkavana vuonna. Minun vastaukseni on selvä: Suomen kuuluu olla itsenäinen kansakunta vahvojen kansallisvaltioiden Euroopassa. Haluan, että juuri itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlaa viettänyt Suomi on itsenäinen vielä toisetkin sata vuotta.