Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Irlanti - EU:n suurin käenpoika

En ole talousmies, mutta vuodesta 2010 lähtien olen pohtinut Irlantia, sen omintakeista talouspolitiikkaa ja ennen kaikkea Irlannin saamia jättimäisiä EU-tukia.

Irlanti oli todella köyhä ja takapajuinen maa, kunnes se liittyi v. 1973 Euroopan Unioniin yhdessä Iso-Britannian ja Tanskan kanssa. EU-tuet maalle olivat valtaisia.

Jossain vaiheessa Irlanti aloitti omintakeisen talouspolitiikan. Maa alkoi houkutella esim. IT-yrityksiä Yhdysvalloista puolet pienemmällä yritystysverolla kuin Suomella on. Palkat olivat korkealla.

Irlannin talous kuumeni, kunnes talous rojahti v. 2008. EU tuki maata 85 miljardin euron paketilla, jossa Suomen osuus oli noin puoli miljardia euroa. Myös Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) osallistui Irlannin pelastustalkoisiin.

Kun iso-Britannia lähti EU:sta, EU alkaa nyt jakaa jäsenmailleen sopeutumista varten Brexit-tukipaketteja. Irlanti on riippuvainen Iso-Britanniasta. Irlanti saa vajaan yhden miljardin euron kokoisen tukipaketin, kun taas Suomi saa vajaat 14 miljoonaa euroa.

1 miljardi = 1000 miljoonaa

Todennäköisesti Irlannin talous kuumenee taas, joten jossain vaiheessa EU joutuu tukemaan maata suurin summin.

Irlanti ei ole Schengen-maa. Irlannin ja Pohjois-Irlannin rajalle ei tullirajaa eikä tiukkaa raja-valvontaa.

http://kaiarilundell.blogspot.com/2021/01/irlanti-eun-suurin-kaenpoika.html

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä kirjoitus! EU:ssa on niin helppoa olla, jäsenmaiden ei tarvitse laittaa mitään omaa taloudenpitoa kuntoon, jos ei sellainen miellytä; tämähän on nähty jo etelän maiden kohdalla. EU:lla ei ole poliittisesti varaa menettää jäsenmaita, koska uudet brexitit estäisivät liittovaltiokehityksen. Tällähän voi tietysti sitten kiristää EU:lta taloudellista tukea vaikka miten. Euroopan talous on jo aivan kuralla, mutta sitä tekohengitetään elvytyksellä. EU luo digirahaa aivan tyhjästä ja lisäksi nyhtää maksukykyisiltä (ainakin vielä) jäsenmailta tähtitieteellisiä summia liittovaltiorahastoonsa. Loppupeleissä tässä on tietenkin surullinen loppu: jättimäinen taloudellinen romahdus, yksi Euroopan valtio, jossa meno on sitten aivan totalitarismia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Kai-Arikin. Tuo käenpoikavertaus olikin hyvä juttu: Kyllä tämä koko EU on, todellinen ”Käki”. Jeesukseen Kristukseen nähden: Ovat pudottaneet Hänet, omasta luomastaan ”Pesästä”. Maailman mieli on armoton. Vakka Hän Elää Sanassa, niitä ei paljoa käytetä EUssa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Kai-Arikin. Tuo käenpoikavertaus onkin hyvä juttu: Kyllä tämä koko EU on,todellinen ”Käki”: Jeesukseen Kristukseen nähden: Ovat pudottaneet Hänet, omasta, Luomastaan ”Pesästä”. Maailman mieli on armoton, aivan, rakaudeton. Vaikka Hän Elää Sanassa, niitä, ei paljoa, käytetä EU:ssa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Etkö pidä outona, että edustamasi puolue on rakentamassa ilmiantojärjestelmää koululaitoksen opetuksesta ? Mitä seuraamuksia ilmiannetuille ja miten he pystyvät puolustautumaan ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#6

Haluatko todella, että opetus tapahtuu vihervasemmistolaisen ideologian mukaisesti, ohjeet SETAlta ja ilmastonmuutosradikaaleilta, ja perussuomalaisten vastaisesti yhdenvertaisuutta halveksien. En kannata ilmiantokulttuuria, mutta kannatan tasapuolisuutta opetustyössä ja suomalaisten näkökulmien vahvistamista, koska ne ovat jääneet opetussuunnitelmissa huomiotta. Koulutustrendejä on seurattava, jotta polarisaatio ei syvenisi, siitä hallitus ja erityisesti opetusalan instituutiot kantavat vastuun. On yleisesti seurattava, miten yksipuolisesti kouluihin pyydetään puolueista esitelmien pitäjiä, ja myös opetusmateriaalin vinoutuminen on otettava tarkasteluun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Johan se OAJ sai langettavan päätöksen yhdenvertaisuusvaltuutetulta, kun OAJ – siis opettajien ammattijärjestö!! – oli yhdessä Suomen Messujen kanssa kieltänyt Aito avioliitto -yhdistystä osallistumasta opetusalan Educa2019-messuille. Lisäksihän OAJ:tä ja Suomen Messuja kielletään jatkamasta yhdistykseen ja sen jäseniin kohdistuvaa syrjintää mielipiteen perusteella. Niin että näin ideologisesti pöhöttynyt on opettajien ammattijärjestö – on todellakin syytä puuttua OAJ:n ja sen jäsenten syrjivään ideologiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

OAJ jäsenineen haluaa opettaa oppilaille AINOASTAAN SetaSexpon sairasta seksuaali-ideologiaa eikä se todellakaan SUVAITSE mitään muuta edes opetusalan messuille saati kouluhinkaan. OAJ:n perverssi suvaitsemattomuus on todellakin pöyristyttävää ja siihen on puututtava kovalla kädellä, mitkään kyselyt oppilailta ei riitä vaan lain nojalla OAJ:ta on VELVOITETTAVA olemaan puolueeton ja opetettava SetaSexpo-ideologian ohella MYÖS sitä, että sukupuolia on vain kaksi, mies ja nainen, ja että seksuaalisten kokemusten hankkiminen ei ole keskenkasvuisille lapsille ollenkaan suotavaa terveen kehityksen kannalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

No täällä Tampereella ainakin koululaisia kannustettiin tekemään poliittinen askartelutyö: ”Suomeen vai kuoleen”, joka slogan oli liitetty perussuomalaisiin. Edes äidinkielen oikeinkirjoitus ei ollut oikein, eikä tietenkään poliittinen kiihottaminen ja mustamaalaaminen yhtä puoluetta ja sen kannattajia kohtaan. Kyllä suomalaisissa kouluissa on valtava määrä punavihreää ideologiaa linkoavaa opetuksen henkilökuntaa. Meno on jo sen verran härskiä, että siihen on aivan pakko puuttua ja mahdollisimman monin keinoin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#9

Pysytään mieluummin blogikirjoituksen aiheessa. Nyt kirjoitin Irlannista ja EU:n tukirahoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomessa Ahvenanmaa on valtion käenpoikanen. Ja on yrittänyt hyötyä myös EU:sta ohi Manner-Suomen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000