Perussuomalaiset

Jani Laaksonen

Nyt leikataan ja kunnolla.

Mistä leikkaisit? Keskustelu ohjautuu aivan joka ikinen siihen, että meidän tavallisten suomalaisten palveluista tulisi leikata ja sitten annetaan vaihtoehdot. Maksat enemmän veroja tai huonommat palvelut. Mistä se johtuu, että menot lisääntyy eikä niitä edes veronkorotuksilla saada suitsittua?

Lafferin käyrä on malli, joka kuvaa valtion verokertymää veroasteen funktiona. Se ennustaa, että valtion verotulot kasvavat veroasteen mukana vain tiettyyn pisteeseen asti. Sen jälkeen verotulot alkavat laskea, jos verotusta edelleen nostetaan.

-Suomessa on 5.51 miljoonaa asukasta ja 723000 virkamiestä/viranhaltija. Sveitsissä vastaava luku on 8.57 miljoonaa ja 265000. Eli ensimmäisenä leikkuriin jää vuodessa 2-4% leikkaukset valtion hallintoon. Sieltä löytyy jatkossa ammattitaitoista työvoimaa yksityiselle puolelle, jolla on kova tarve siitä. Suuri virkamiesjoukko aiheuttaa myös asioiden pyörimisen jakkaroiden välissä koska vastuukysymykset on tällä tavalla helppo välttää.

-Puoluetuet, ne pitää kokonaan poistaa ja jokainen puolue rahoittakoon toimintansa itse.

-EU-tukipaketit, seuraava on lehtitietojen mukaan tulossa taas meidän maksettavaksi.

-Yleisradio, se pitää palauttaa juurilleen ja pois kilpailemasta maksukanavien kanssa meidän verorahoilla. Sieltä heti alkuun puolet pois.

-Kehitysapu, kymmeniä vuosia rahaa kankkulan kaivoon ilman näkyviä tuloksia. Velkarahalla. Se pitää lopettaa kokonaan.

-Projektirahoitukset ulkomaille pitää lopettaa kokonaan, jos niillä ei edistetä Suomen taloutta. Kirgisialaisten tupakoinnin vähentämishanke on yksi näistä kuuluisimmista mutta antaa osviittaa siitä, millaisista hankkeista puhun.

-Poliittinen monikulttuuri, se pitää valtion lopettaa kokonaan ja alkaa tukemaan Suomea ja suomalaista kulttuuria. Se tarvitsee arvonnoston. Kaikki palvelut pitäisi tuottaa Suomessa vain meidän äidinkielellä. Tulkkipalvelut omilla rahoilla. Mitään päivärahoja vastaanottokeskuksissa asuville ei tule maksaa. Samoin koordinaattorit, neuvonantajat, tukineuvojat ja erityispalvelut omalla rahalla. Ei meidän.

-Tutkimukset, kaikista niistä jotka tutkivat feminismiä, genderiä jne niin niistä pitää rahoitus ottaa pois ja tuoda takaisin Suomalainen tekniikantiede. Nythän siellä woke ja cancel määrävät tutkimuksen suunnan.

-Järjestöt, kaikki rahoitus pois ”somaliyhdistyksiltä” sekä ”Suomi-Venäjä” -seuroilta. Tuetaan ainoastaan suomalaista kulttuuria, suomalaista urheilua ja liikuntaa. Tämä on myös osa sitä poliittista monikulttuuria, jonka maksumiehenä olet sinä.

Nämä ovat vain pieni hipaisu siitä, mitä saat korkealla veroprosentilla. Valtion ei todellakaan tarvitse olla joka paikassa vaan leikkuri tulee ohjata sinne. Ei meidän tavallisten suomalaisten sotepalveluihin, puolustusvoimiin, kouluihin tai vaikkapa poliisiin.

Tienkäyttäjiltä kerätään 8 miljardia vuosittain erilaisina veroina ja tiestö on kuitenkin paikoin kuin Rukajärventiellä. Tämä johtuu siitä, että nekin rahat menevät samaan kankkulankaivoon.

Osallistu keskusteluun!


36 kommenttia
Nimetön
#1

Jokaisen veroeuron eteen olemme joutuneet tekemään töitä, toiset enemmän toiset vähemmän. Valtion on tunnoton verovarojen kuluttaja, vastuu on jaettu siten, että vihreille ei tee kipeää lähettää pienituloistenkaan maksamia verovaroja Afrikkaan mielin määrin. Siellä sitä on saleissa haudottu persuksia ja naukkailtu pullakahveja ja päätöksiä on tehty, miljardit ovat saaneet siivet selkäänsä. Rahat muuttaa etelään ja maahanmuuttajat pohjoiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Eduskunnan pitää hoitaa vain ja ainoastaan suomalaisten asioita. Ei ukrainalaisten, ei afgaanien, ei somalien, ei muiden eu-maiden, eikä koko maailman!!!

Pitää keskittyä Suomen asioihin ja VALVOA, että niin tapahtuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kävikö Juoppo Narsisti akka lupaamassa Honettien lisäksi Junatkin sinne ?
Keskittyis itseä myymään siellä ilmaiseksi, eikä jakais Suomen yhteistä omaisuutta !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#15

EU ero. Rahat säästyy.

ASUMINENASUMISARTIKKELIT
EU-parlamentti äänesti kyllä – Iso lasku voi kolahtaa yli miljoonaan suomalaiskotiin
Direktiivin mukaan asuinrakennusten olisi saavutettava vähintään energiatehokkuusluokka E vuoteen 2030 mennessä.
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/be1e477b-9b67-4b7b-85ab-16d26b846f50

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Miten Suomen mepit äänestivät?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Näin:
Suomalaismepeistä paikalla oli 11 äänestäjää. Kolme oli poissa äänestyksestä henkilökohtaisten syiden takia.

Kannan puolesta äänestivät seuraavat mepit:

Alviina Alametsä (vihr)

Heidi Hautala (vihr)

Ville Niinistö (vihr)

Miapetra Kumpula-Natri (sd)

Silvia Modig (vas)

Kantaa vastaan äänestivät seuraavat mepit:

Mauri Pekkarinen (kesk)

Elsi Katainen (kesk)

Teuvo Hakkarainen (ps)

Sirpa Pietikäinen (kok)

Henna Virkkunen (kok)

Tyhjää äänesti Nils Torvalds (r).
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009453279.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Eu tunkee nokkansa nyt joka asiaan.
Nyt on aloitettava ero koko pasquasta.
Maksamme jo keskieuroopan sähköstä, eu tunkeutuu meidän metsiimme ja nyt pakottavat meidät hintaviin pakkoremontteihin.
Entäs Kreikan, Italian, Romanian ym. asunnot? Ovatko ne kunnossa? EI todellakaan. Siellä se rotiskat seisovat puolivalmiina.
NÄPIT IRTI SUOMESTA EU.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Pitäähän Natsien rahaa saada että on vara Brysselissä Sikamaisella palkalla ryypätä. Kysykää vaikka Pietikäiseltä ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EU-Kaikkien Persläpien Äiti
Vihainen
#28

Sitä on EU!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Arvaa vaan maksaako italialaiset itse remonttinsa ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#27

Eikös ne jo tehneet niitä remontteja,niillä EU:n ensimmäisen”kertaluonteisen”ja tarkkarajaisen”tukipaketin rahoilla?Joita me Suomalaisetkin”Luigeille”maksoimme?!!! 🙁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

mallu
Hämmentynyt
#17

Eihän Suomi voi eristäytyä ny, kun natoonkin ollaan menossa ja se maksaa…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#18

Ukrainan taistelu on myös Suomen asia. Yksikään venäläisvainaa ei tule Suomen rajalle. Siksi on autettava Ukrainaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

👍

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PS Äänestäjä Uusimaa
Tyytyväinen
#3

Erittäin hyviä kohteita! Kannatan tätä blogitekstiä 100%.

Uskon myös, että kohteita löytyisi vielä lisää. Voisitko Jani tehdä vielä tarkemman analyysin mistä voisi leikata? Koska kohteita on aivan varmasti lisää. Miljoonakin on tässä taloustilanteessa iso raha!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

P. K.
Vihainen
#8

Miksi meidän pitäisi elättää muiden maiden kansalaisia? …
EI MIKSIKÄÄN!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Miljardi on 1000 Miljoonaa Euroa (Leikkaus varaa on kymmeniä Miljardeja vuodessa ) kun kaikki otetaan laskuihin mukaan.

Siinähän ne samalla leikkaantuu korko menotkin kun talous tulee kuntoon ja korko laskee sitä kautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#4

1. Suomesta ulkomaille jaettavan rahan määrä leikattava nollaan !
2.Pakolaisnbisnekseen jatettava raha nollaan
3.Sosiaali turvasta on leikattava niin paljon että työnteko kannattaa ja maistuu
4.Julkisen sektorin kuluista ainakin 50 % pois palkkojen alennuksilla ja virkojen vähennyksillä
5.Yritystuet lähes kokonaan pois ! (VIRON VEROMALLI) tilalle ,silloin niitä ei tarvita ,ainoa mihin voidaan tarvita on laivaliikeenteeseen koska asumme saaressa Ryssän kainalossa.
7.Homotukseen ja huumeistukseen rahan kylvö lopetetaan

Viron veromallin lisäksi pitää myös tehdä uudistus että kaikki pakolliset kulut ja maksut pienenee murtoosaan niin täällä on mahdollista pärjätä pienemmilläkin tuloilla niin ettei elintaso laske jotta kilpailu kyky paranee mm. ruuuan ,energian,autoilun,ruuan asumisen (kiinteistövero pois) Ruuan hinta alas jne…

Näin tämän maan talous ja moraali ja velkaantuminen laitetaan kuntoon. Aletaan tekeen töitä ja ostovoimaa eikä räkytetä hullulle Naapurille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Tämän Hallituksen aikana Suomi on velkaantunut +50 % siis n. 50 Miljardia lisää !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Iso osa tästä on mennyt Ukrainan sotaan ryssien tappamiseen
(Ukrainalaiset on samoja ryssiä)
Mitä järkeä on sekaantua asioihin jotka meille i kuulu tippaakaan ?
Ja kaivaa verta omasta nesästä samalla….
Hullua Politiikaa muutaman Eu-Trolli politikon Brysselin Miljoona viran tienaamisen takia !!!!

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ EU-TROLLI POLITIKOT PANNAAN HÄKKIIN MAAN PETOKSESTA !!! VENÄJÄN TROLLIT MYÖS !
(niitä ei montaa politikkoa tässä maassa olekkaa Lipponen,Aho,Kärnä ja Jallis ) Loput on suurin osa Eu-Trolleja Tietoja

Persujen pitäs ehdottaa että se paska maa jaetaan puoliksi Eu ja Venäjän kesken ettei siitä tarvitse sotia !!! siinähän on se raja joki valmiina !

Tulee vaan niin helvetin kalliiksi tuo Ryssien ja Natsien sotiminen Suomelle ,ei siihen kannataisi sekaantua ! Puolueeton pitäs olla !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#12

Oikeita töitähän sitä pitäs ihmisten tehdä ! heittää pois mielestä Sotahulluus ja homostelu ja huumehörhöily ja pakolaisbisnes hommat !!!

Tämähän menee koko maa sekaisin tällä politiikalla !!!

Se on luonnon laki joka takoo järkeä tyhmän maan päähän jos ei muuten usko ! Kannatais Suomen uskoa suosiolla !

Luonnon laki nostaa ensin korot jos ei se auta sitten Tulee Lama antamaan Kurin palautuksen ja jos sitäkään ei uskota vaan hiomostellaan ja hörhöillään ja velkaannutaan ja sotaa ihannoidaan niin sitten viimmeisenä tulee Sota ja antaa niin selkään niin saatanan kovasti että osataan olla ihmisten lailla seuraavat 50 v.

Kannattais laittaa maa järjestykseen suosiolla eikä ottaa selkään ja laittaaa !!!!

Katsokaa miten Ukraina saa selkään kun ei osannut ihmisten lailla olla ! Miettikää sitä !

Tämä on kaikkien puoluiden ongelma,ehkä persuissa on eniten järki ihmisiä jotka jotain tajuaa maailman menon päälle.

Nyt ollaan tienhaarassa ,enää ei ole paljon vara sekoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Parempi kaivaa verta nenästään kuin luovuttaa se vapaaehtoisesti. Vaihtoehtoja ei ole tarjolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#19

Älä ota enempää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#5

Yksi ainoa konsti miten tämän maan politiikka ja talous ja Moraali voitaisiin saada kuntoon ! ja Velkaantuminen lopetettua….

PERSUJEN PITÄS ENSINNÄKIN VOITTAA VAALIT !

1.Suomen puolueettomin politikko ja rehellisin Väyrynen pitäs ottaa Ulkominsiteriksi (Se loikkais persuihin jos Ministerin paikka olisi tarjolla)

2. Kok Elina Lepomäki ehdottomasti Valtiovarainministeriksi
se on ainoita politikkoja joilla on talous järkeä päässä ,eikö sillä
Ekonomin koulutus olekkin tietääkseni.

3. Riikka Purra Pääminsiteriksi

Kok otetaan sillä ehdolla Halitukseen että ne ei Eu-Trollaa ! (siis ettei ne jaa Suomen rahoja ja velkoja ympäriinsä omien Brysselin virkojen toivossa) ja että tehdään laki että Eu-Trollit voidaan tuomita maan petturuudesta elinkautiseen ! (se voi olla nykyistenkin lakejen perusteella mahdollista) Venäjän Troleja pitää tietenkin koskea samat lait ! Häkkiin vaan Lipponen ja Aho ensimmäisenä !
Vironveromalli heti voimaan ! ja muut uudistukset .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Väyrynen voi ehkäistä Sodan Venäjän kanssa !
Mutta Tarvitaan Trump Usa:n Presitentiksi jotta Maailmansota saadaan ehkäistyä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Järki persu , olisi minun silmissä viisaampi , jos lopettaisi tuon Värysen hehumisen !? Nimittäin väyrynen sai , arvotonta – arvon nousua , ollessaan Kekkosen kainalossa !? Väyrysen nuttu , kääntyi tämän tästä !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Väyrystä parempaa ulkoministeriä tässa maassa ei ole !
Se ois Mies paikallaan siihen virkaan ( Ja myös seuraavaksi Presitentiksi ) Näin Persut saisi oman Presitentinkin ! . Puoluettoon ,eikä mikään Eu:n perseen nuolija. Eikä Venäjän ! Mutta Suhtautuisi asillisesti molempiin suuntiin ilman sodan lietsontaa !
Pitää muistaa Eu:n perseen nuolennalla voi tienata Miljoonia !
Väyrynen ei ole siihen alentunut meppinäkään kun oli Brysselissä kuten lähes kaikki muut…
Soinistakin tuli heti Brysselin perseen nuolija ja alkoi taisteleen kaikkia äänestäjiään vastaan… kun Ministerin paikan sai voi helvetti mikä mies ! Onneksi se tuhosi samalla poliittisen uransa ja kukaan ei ota enään sitä ehdokkaaksi edes.Ei sitä kukaan olisi äänestänytkään..
Väyrysestä tulee Lapin ääniharava ! Osittain Persujen äänillä.
Tästä syystä Persujen kannatus tulee olemaan oikeaa kannatusta pienempi vaaleissa Lapin piirissä kun osa äänistä menee Paavolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

V: un V: nen
Iloinen
#20

Ja on kääntynyt sen jälkeen monen monituista kertaa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#24

Muistuupa tuossa mieleeni yksi jutska mennä vuosikymmeniltä.Mäntyniemessä oli saunailta,luottosaunottaja pesi”Urkkia”.Kun”Urkki”oli pesty,hän kysyi saunottajalta?=Entäs tuo Väyrynen?Saunottaja vastasi=Jokainen saa pestä Väyrysensä ihan itse.No siitä tuli makeat naurut,sillä”Urkki”oli huumori miehiä.Tosiasiassa”Urkki”kyllä tarkoitti Väyrysen Paavoa.Että peseekö saunottaja myös Väyrysen?Joka oli vielä löylyhuoneen puolella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000