Perussuomalaiset

Jani Laaksonen

Seksuaalirikollisille pakollinen kemiallinen kastraatio

Seksuaalirikolliset, tämä ryhmä uusii tekonsa hyvin suurella todennäköisyydellä. Ensimmäisen vankilatuomion jälkeen kierre jatkuu ja uhreja saattaa olla taas kymmeniä ennen kiinni jäämistä. Aikuisten naisten lisäksi osa myös lapsia.

Lainsäädäntömme on poikkeuksellisen suvaitsevainen näiden saalistajien (predator) kanssa.

Ehdollisia tuomiota ja mitättömiä korvauksia uhrien jopa elinikäisistä traumoista.

Meillä on ollut lainsäädännössä reilu 10 vuotta joku erikoinen pykälä, jossa voisi saada linnatuomioon alennusta, jos suostuu vapaaehtoisesti ottamaan kemiallisen kastraation. Tämä on siis valinnainen ja haluaisin tehdä siitä pakollisen kaikille seksuaalirikollisille.

Siinä annetaan tälle raiskaajalle sukupuolihormonin inhibiittoria. Tämä vie pois seksuaalisen halun mutta ei poista ikäänkuin opittuja tapoja. Hän voi silti syyllistyä väkivaltarikoksiin erilaisin tavoin mutta raiskaamisrikollisuutta tämä vähentää. 

Pedofiilit näkevät siis edelleen lapset seksuaalisina objekteina. Suurimmat impulssit lääkitys vie kuitenkin pois… Lapsia suojellaaksemme myös vankilatuomioiden pitäisi olla reilusti suurempia.

Sivistysvaltiossa ei voida tehdä kirurgisia toimenpiteitä kastraation suorittamiseksi, joten lääkitys on ainoa vaihtoehto.

Seksuaalirikollisille tämä lääkitys pitäisi olla pakollinen ja sen kesto on ikuinen. 

Raiskaaminen ei ole ihmisoikeus.

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä ehdotus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Erittäin kannatettava ja tarpeellinen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Miksi ei kirurginen , tehdään niistä falsetti laulajia 🤣

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

HARKINTAA LAINSÄÄDÄNTÖÖN
Hämmentynyt
#2

Tahallisesti suojaikärajan (16v) nuoremman kanssa harjoittama seksi, raiskauksesta tai PEDOFILIASTA puhumattakaan on väärin ja kahden jälkimmäisen osalta teko on jopa kuvottava! On kuitenkin muistettava, että joku 15v voi näyttää itseään huomattavasti vanhemmalta ja ”paras iskurepliikki” aikuisille tarkoitetussa ravintolassa ei ole henkilöpaperien kysyminen. Laissa tulisi huomioida se, että ihmiset valehtelevat joskus ikänsä.
Toinen asia on katkerien kosto. Suostumusperusteisessa seksissä on aina sana sanaa vastaan, ellei ole niin epäromanttinen juristi, että pyytää kirjallisena suostumuksen ennen pidemmälle menoa.
En lainkaan vähättele seksuaalirikosten vakavuutta, mutta edellä esittämäni täytyy huomioida. Silläkin riskillä, että syyllinen jää tuomitsematta syyllisyyden osoittaminen tulee olla syyttävällä puolella. Sana sanaa vastaan tapauksissa mieluummin syyllinen vapaaksi, kuin syytön vankilaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

Olen ihmetellyt, miksi oikeastaan turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista ei puhuta pedofiliana, vaikka ne kohdistuvat usein lapsiin. Onko islam jossain erityisasemassa vain siksi, että monissa muslimimaissa voi aikuinen mies mennä naimisiin jopa kymmenvuotiaan kanssa. On aika nähdä asia sellaisena kuin se on, eikä uskonnon mahdollistamana hyväksyttävänä asiana. Miten me suvaitsimme sotakuntoisten miesten tulon ja annoimme heidän jäädä maahan, kuinka kauhea on ollut monen pikkutytön kärsimys sen jälkeen. Karkotettavaksi jokainen raiskaukseen syyllistynyt ulkomaalainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Tyytyväinen
#7

Aina kun rikosnimikkeenä törkeä- mikätahansa rikos niin karkotus ja ikuinen maahantulokielto, myös väärällä henkilöllisyydellä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Sitten pitää vihapuhuja Tynkkyseltä leikata kieli pois?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#8

Lantalan Lautamies on tänne tullut ”oikeutta” jakamaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Tehän siellä persuissa voisitte esimerkin omaisesti kastroida omat seksuaalirikollisenne, teillähän niitä piisaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vauhti kiihtyy ja vaalit lähestyy
Tyytyväinen
#9

Lantalan Lautamies on katsonut oikeudekseen tulla tänne oikein esiintymään ja jakamaan kyseenalaista ”oikeutta”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000