Perussuomalaiset

Jaana Vesterinen-Prähky

Koronaennuste 11 000/pv - ovatko sairaalat jo valmiudessa?

8 kommenttia

Oikeusministeri Henriksson ilmoitti eilen 6.3.2021, että kuntavaalit siirretään pidettäväksi 13.6. koska koronatartuntojen määrä voi THL:n asiantuntijaryhmän ennustuksen mukaan olla huhtikuussa jopa yli 11 000 tartuntaa vuorokaudessa.

Kun tämä ilmoitus saatettiin lauantaina suuren yleisön tietoisuuteen, odotin samaan hengenvetoon kuulevani THL:n asiantuntijaryhmältä, kuinka sairaalamme ovat valmistautuneet hoitamaan tämän ennusteen mukaiset potilaat ja heidän koronatestauksensa sekä heidän tartuntojensa jäljittämisen?

Ei tullut infotilaisuutta tai uutista tämän aiheen tiimoilta.

Sen sijaan huomasin, että THL:n asiantuntijaryhmä (yksi epidemiologi ja viisi matemaatikkoa) ovat jo tismalleen lähes vuosi sitten antaneet hieman tähän suuntaan viittaavan arvion. Asiasta uutisoi Yle 1.4.2020.

Vuoden takaisessa uutisessa THL:n asiantuntijaryhmä arvioi 25.3.2020 julkaistussa ja ihka ensimmäisessä ennusteessaan, että neljän kuukauden epidemiajakson aikana Suomessa tartuntojen määrä tulisi olemaan yhteensä 11 300, joista tehohoitoa tarvitsisi 3 600 potilasta.

Näin ei kuitenkaan käynyt.

Palataan lauantaina 6.3.2021 annettuun tuoreeseen ennusteeseen tälle keväälle, joka oli siis pahimmassa tapauksessa jopa yli 11 000 tartuntaa/päivä.

Aikaisempien ennusteiden ja toteutuneiden tartuntamäärien perusteella voitaneen olettaa, että jos tartunnat nousevat merkittävästi, niin myös tehohoitoa tarvitsevien potilaiden määrä tulee kasvamaan samassa suhteessa.

Katsotaan siis hieman viime päivien potilastilastoja.

THL:n oman ilmoituksen mukaan sairaalahoidossa oli kaikkiaan covid-19-taudin vuoksi:

– keskiviikkona 3.3. yhteensä 258 potilasta, joista perusterveydenhuollon osastoilla 106 erikoissairaanhoidossa 115 ja teho-osastoilla 37 potilasta,

– perjantaina 5.3. yhteensä 239 potilasta, joista perusterveydenhuollon osastoilla 105 erikoissairaanhoidossa 96 ja teho-osastoilla 38 potilasta.

Oletin etukäteen, että potilaiden määrä olisi nouseva mutta em. päivien mukaan potilaiden määrä kuitenkin laski 7,5 % verran.

Tämä on hyvä uutinen ja joidenkin tahojen mukaan sitä voitaisiin pitää tilastollisena poikkeuksena jne. mutta potilaiden laskeva suunta ei kuitenkaan tue THL:n ja oikeusministerin tiedotteissaan maalaamaa kauhuskenaariota nousevista koronatartunnoista tai sairaalahoitoa tarvitsevista potilaista.

Koska hallitus on antanut näin kovan uhkakuvan tartunnoista, haluaisin todellakin tietää minkälainen varautumissuunnitelma hallituksella ja sairaaloillamme on olemassa pahimman mallinnuksen suhteen eli kuinka 11 000 tartuntaa vuorokaudessa todetaan ja miten sekä missä sairastuneet hoidetaan?

Riittääkö edes sairaaloidemme nykykapasiteetti tähän ja onko niissä jotenkin varauduttu edes puoleen määrään pahimmasta ennusteesta, sillä käytännössä tämä tarkoittaisi nykytilastojen pohjalta arvioitaessa, jopa noin 800 tehohoitoa tarvitsevaa covid-19-potilasta vuorokaudessa!?

Jos johtavan terveydenhoitoviranomaisen ja maamme hallituksen toimesta tällaisia ennusteita annetaan, niin soisin siis myös kansalaisille ja sairaaloiden johdolle sekä hoitohenkilöstölle kerrottavan miten niihin on käytännössä varauduttu!

Lopuksi:

Minusta kuntavaalien siirtämiseen mentiin aika lailla erikoisesti ja nopeutetussa tahdissa. Mielestäni olisi jo rokoteaikataulun selvitessä pitänyt olla myös hallituksella ja puolueilla tiedossa, ettei vaaleja kannata terveysturvallisista syistä johtuen järjestää 18.4. ja mitkä ovat faktat siirron taustalla.

Kuntavaalit kun eivät ole ”sillä lailla” niin tärkeät etteikö niitä voisi siirtää mutta siirto tai ne kuuluisat vaalien ”turvavaalisuunnitelmat” olisi pitänyt tehdä ja julkistaa jo kuukausia sitten.

Odotin koko ajan tietoa oikeusministeriön suunnitelmista siitä, kuinka vaalien turvajärjestelyt toteutetaan ja miten äänestäjien mobilisointi vaaliuurnille sekä vaalivirkailijoiden työ toteutetaan terveysturvallisesti. Mutta uutisia tai tiedotteita asiasta ei ole tullut, sen sijaan tuli vaalien siirto.

Tähän loppuun ajattelen, että äänestämisen turvallisuudestan ei tule tinkiä mutta en voi välttyä myöskään siltä ajatukselta, että syy vaalien siirtoon sekä päätöksen lobbaajien motivaatioon saattaa löytyä myös siitä pelosta, että vaaleissa voisi olla odotettavissa joillekin puolueille mahdollisesti ”rökäletappio”.

Yhdelle enemmän ja toiselle vähemmän, johon siirrolla ”yritetään pelata” lisää kampanjointi ja/tai ehdokashankinta-aikaa.

Miksi muuten siirtoon liittyviin perusteluihin olisi liitetty myös toteamus, että siirron myötä mahdollistuu paremmin myös vaalikampanjoinnin toteutttaminen perinteisellä tavalla eli äänestäjien tapaaminen turuilla ja toreilla kun tartuntatilanne helpottuu kesää kohti mentäessä?

Joka tapauksessa olisin odottanut niin hallitukselta kuin myös virkamiehiltä parempaa suunnittelua vaalien äänestäjäturvallisen toteutttamisen puolesta. Suomella olisi ollut tähän osaamista ja resursseja.

Linkissä lista vaaleista, jotka on siirretty/pidetty ajallaan korona-aikana.

Lykkääminen ei ole harvinaista, mutta samalla Suomen viranomaisilla on ollut vuosi aikaa ottaa oppia miten eri maissa vaalit on järjestetty turvallisesti.

Sumasummarrum.

Vaalien siirtämisen ”syinä” on nyt esitetty THL:n johtajan ja oikeusministeri Henrikssonin suulla samana päivänä tiettyjä samoja mallinnuslukuja, joiden perusteella voi käydä niin tai näin tai voi olla käymättäkin.

Ja sitten kun niin ei niin käykään, niin sanotaan taas yhdesä suusta; ”eihän tämä ollut se meidän arvio vaan asiantuntijaryhmän, josta oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja päätöksenteon pohjaksi.”

Tosiasia on, että ns. pimeällä keskiajallakin päättäjät turvautuivat ennustajien apuun, jos ihmisiä tuli vaikka hieman pelotella, jotta jokin asia saatiin toteutumaan vallanpitäjille mieleisellä tavalla.

Konsepti toimii hyvin myös tänäpäivänä ja moderniin viestintään rakennettuna. Tai sitten ei.

Korkeista tartuntamääristä puhuttaessa, niin käsittääkseni tuollaisiin yli 5000 tartuntatapausten päivälukemiin on päästy pahimmassa vaiheessa naapurimaassamme Ruotsissa, ja silloin siellä ei ollut käytännössä mitään rajoituksia voimassa, eikä rokotuksia käynnissä …

PS. Kun vaalit oli lauantaina ilmoitettu siirrettäväksi totesi THL:n edustaja M. Tervahauta HS:lle (6.3.), että ettei ole virallinen arvio, ja ”oikeusministeri on nyt sitten poiminut itse tällaisia lukuja nähtävästi” eli oikeusministeriö olisi tulkinnut lukuja omalla tavallaan. Tiedotusfarssi koronaan liittyen siis jatkunee.

PSS. Ai niin, sata päivää sitten tartuttavuusluvun ylälaita oli samalla tasolla kuin nyt ja päiväkohtaisia tartuntoja yli 600. Rokotteita ei ollut käytössä. Ennuste tuolloin lauantain mallinnuksilla olisi tuottanut yli 10 000 päiväkohtaisia tartuntamääriä tammikuulle 2021.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Tänään uutisissa kerrottiin, että Mika Salmisen (THL) mukaan kyseessä oli laskuharjoitus. Ja sitten näitä lukuja oikeusministeriö esittää faktoina päätöksenteon tueksi. Onko THL:stä tehty politiikanteon välikappale?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Jääme odottaan tähän asiaan totuutta, ja se selviää huhtikuussa. Virallisena vaalipäivänä joka nyt vaan siirrettiin kesäkuulle.
Minä veikkaan että luku on 678 tartuntaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Oikeusministeri Henriksson on vastustanut koko ajan koronarajoituksia, keväällä rajojen sulkemista ja syksyllä pakkotestejä rajoille vedoten oikeusvaltioon terveysturvallisuudesta välittämättä.
Oikeusministeri Henriksson siirsi vaalit vedoten yhtäkkiä terveysturvallisuuteen oikeusvaltiosta välittämättä. Ja näin kääntyy takki yhdessä yössä. Eroa ministeri Henriksson!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Eikös näitä , lasku harjoituksia / kokeita tehty jo koulussa ??! Välillä tuli 5 välillä 10 !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Tää on kyllä melkonen farssi.. Hallituksella on avustajia enemmän kuin ikinä ja tuntuu että kaikki mitä yrittävät menee täysin vihkoon..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#6

11000 tartuntaa päivässä on tuulesta temmattu luku. Jos perustuisi faktaan niin silloin hallitus on möhlinyt jälleen kerran

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TAYSsissa ei ruuhkaa
#7

Missä tämä vaarallinen, tappava korona oikein piileksii sairaineen?

Kävin TAYS sairaalassa parin viikon ajan.
Potilashuoneessa oli pari vapaata sänkyä, eikä käytävillä huoneiden tilanpuutteen vuoksi ollut ketään.

Eli tilanne oli TAYSsissa varmaakin aivan normaali

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Minun silmässäni THL menetti luotettavan asiantuntija arvonsa, tuolla huijaus skenaariolla.
Tähän asti on hölmöilyt maski/rokote asioissa hallitus,
Stm/ Avin näkemys erot kuka päättää rajoituksista.
Oikeusministeriön saamattomuus ja jälkijunassa asioiden hoito.
A-M Henrikssonin puheet/teot eivät kohtaa ja nyt täydellinen takin kääntö.
Eikö THL ssa kenenkään päässä välähtänyt ajatus, että aiheuttaa suurta ihmetystä ja joillekin jopa pelkoa.
11 000 sairastuu päivässä pahin skenaario.
Eihän meillä riittäisi sairaala paikat, kaikki urheilu-/messuhallit pitäisi ottaa käyttöön.
Eikä sillä merkitystä, koska ei ole tällaiselle porukalle hoitohenkilöstöä hoitoa antamaan.
Eli ihmiset jäävät kotiin sairastamaan/kuolemaan ja armeijan kuorma-autot kerää kuolleet, kuten Italiassa vuosi siten.
Virusmuunnos kuolleisuus 30-50%, mihin kylmiöön ne 4 000 kuollutta päivässä laitetaan,
joka päivä.
Pitää tehdä erillinen Korona hautausmaa, jne

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000