Kesämökkiläinen kysyi pyyntivälineliikkeessä:”Tarttuvatko hauet näihin uistimiin?” Myyjä vastasi, ”En tiedä. Myyn niitä ihmisille.”

Kokenut ehdokas tietää, että vaalikoneisiin on vastattava siten, miten arvioi kohderyhmänsä äänestäjän gallupeissa niiden kysymyksiin reagoivan.Iskevän uistimeen.
Sopii pohtia, onko se populismia? Höynäytyksen vipuvoimaa?

Miten syvällistä mahtaakaan pystymetsästä revityn ehdokkaan puolueohjelman sisäistäminen olla? Suoltaako hän koneeseen puppua vai puolue-eliitin jo-tietämistä? Entä mikä on tällöin äänestäjän kuluttajansuoja?

Joillekin äänestäjille puoluekanta on kuin huuliherpes. Lapsuudessa saatu aatevirus, joka on jäänyt tuntohermosolmukkeisiin.
Se on kuin ”laissez-nous faire” valtakirja nomenklatuuralle. Jatkoa entiselle menolle. Mutta siihen poliittinen eliitti pyrkiikin. Tärkeissä äänestyksissä näet toimitaan ryhmänä. Jos susilaumassa ei ulvo susien tavoin, saattaa olla lampaan kohtalo?

Liikkuva äänestäjä puolestaan valitsee ehdokkaansa mielikuvan mukaan. Jos apparaattiin näppäilee millaiseksi kuvittelee itsensä tai unelmaedustajansa. Silloin pitäisi saada sitä, mitä tilaa. Bingon dilemma on kuitenkin siinä, ettei kukaan tiedä miten edustaja toimii parrasvaloissa?

Politiikka on viestintää. Sitä tehdään ajassa. Viestin kuljettaja on yhtä tärkeä kuin viesti. Vaikka ehdokas pakahtuisi substanssiosaamiseen, mutta ei saa asiaansa julki, niin valinta on ”suutari.”
Sellaista metatietoa vaalikoneilla ei ole, joka lajittelisi tapetista erottuvan ja massaedustajan. Kirjaa ei pidä arvioida kansien mukaan.

Jos vaalikoneen vastaukset ovat ääripäitä, ehdokas ärsyttää. Siinäkin on riskinsä. Mutta miksi esiintyä, ellei erotu?”
Skaalan keskiverto on kuin äänestäisi tyhjää. Joka ei ota riskejä, ei juo sampanjaa.

Googlaaminen on mutkaton tapa päivittää näyttöihin perustuva ehdokkaan ja puolueen tiedot? Sieltä selviää myös vaaliohjelma. Tiekartta yhteisiin päämääriin. Alustoilta löytyvät linkit myös erilaisiin siiloihin.
Halu saada suostuteltavien joukkojen hyväksyntä houkuttelee ehdokasta korostamaan viestinsä ääripuolta. Tällöin liioittelu toimii pääsylippuna keskusteluryhmiin. Rapatessa roiskuu.
Netissä kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiinsä, mutta ei omiin faktoihinsa.

Covid ja sen aikaansaama digiloikka kahmaisivat vaalimainonnan nettiin. Siellä äänestäjän pyydystäminen perustuu digimeluun. Tykkäysten, jakojen ja muun tunkion kokoon. Somedemokratiassa jotkut klikkaavat kerran ja toiset sata kertaa.

Tiedon laatu ja määrä heittävät häränpyllyä. Vakava info on epäsuosiossa.
Tutkimusten mukaan tämän sukupolven keskittymiskyky on vain yhdeksän sekuntia. Sen jälkeen aivomme katkaisevat yhteyden.
Luonnehdin vaalikoneen kristallipalloksi. Totesihan ex-ennustajakin: ”En osaa ennustaa – kerroin ihmisille mitä he halusivat kuulla”.

Mikael Miikkola (ps)
Turun perussuomalaisten pormestariehdokas