Perussuomalaiset

Jaana Vesterinen-Prähky

Hki heittämässä oman taiteen ulos apurahatoiminnan tieltä?

Eri puolilta tihkuneiden tietojen perusteella vaikuttaa entistä vankemmin siltä, että toimeksiantoa Suomenkielisen Työväenopiston tilojen irtisanomisesta on viety ja viedään edelleen eteenpäin ohi johtokunnan, eikä opiston johtosäännön mukaisesti.

Kirjoitin asiasta blogiini jo aiemmin 7.12.2016 eli huhutaan siitä, että Helsingin kaupungin Sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen olisi heittämässä Suomenkielisen Työväenopiston taidetoiminnan ulos kaupungin omistamasta Kaapelin kiinteistöyhtiöstä. Opiston Kaapelilla oleviin opetustiloihin kaavaillaan yllättäen tiloja uudelle Tanssin Talolle.

On ihmeteltävä entisen työväenliike SDP:n keskeisten johtohenkilöiden kuntapäättämisen tasoa. Istuvan apulaiskaupunginjohdon luulisi tietävän, että opistolla johtokunta yhteistyössä operatiivisen organisaation kanssa on se elin, joka päättää mitkä tilat otetaan vuokralle ja mitkä irtisanotaan.

Suomenkielinen Työväenopiston johtokunta kokousti joulukuussa mutta ei ole edelleenkään saanut kaupungin Sivistystoimelta yhteydenottoa opiston Kaapelin taidetilojen irtisanomiseen liittyen.

Myöskään muut hankkeeseen liittyvät tahot, kuten Kaapelin kiinteistöyhtiö, Tanssin Talo tai Tilakeskuksen edustajat, eivät ole olleet asian tiimoilta johtokuntaan yhteydessä.

Sen sijaan vaikuttaa siltä, että edellä mainituilla toimijoilla on jo valmiina hyvin pitkälle menevät suunnitelmat opiston tilojen irtisanomisen suhteen. Johtokunnalla tästä ei sen sijaan ole edelleenkään tullut mitään tietoa.

Ainoastaan huhuja siitä, ettei asiasta saisi keskustella julkisesti.

Olisi luullut Helsingin poliittisen virkakoneiston oppineen viimeaikaisista Guggenheim ja Yle-Sipilä tapauksista sen, että politiikassa julkisten asioiden avointa käsittelyä tai mielipiteenilmaisuja ei tule pyrkiä estämään.

Jos Helsingin apulaiskaupunginjohdosta on näin pyritty tekemään, on se vakava hyökkäys sananvapautta ja demokratiaa kohtaan.

Näin ei voi menetellä.

Helsingin Suomenkielinen Työväenopisto

varapuheenjohtaja

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Onko järkee vai ei
Utelias
#1

Piiri pieni hämärässä häärii, fyrkat parempiin taskuihin käärii?
Fukkenheimin kosto on kauhea…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000