Perussuomalaiset

Strandén Juhani

Vihreiden oikeusvaltioperiaate Haavisto-Gatessa?

Pekka Haavisto on syyllistynyt virkavirheeseen ja laittomaan toimintaan toimiessaan ulkoministerinä ja käskiessään alaisensa konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toimimaan laittomasti al-holin leirin kotiuttamisissa.

Konsulipäällikkö ei painostusyrityksistä huolimatta suostunut laittomaan operaatioon, jossa konsulikyydillä tuotaisiin leiriltä olevia Suomeen.(osalla leirillä tuoduista lapsista ei edes ollut suomenkansalaisuutta) Tapauksesta suivaantuneena Haavisto ”hyllytti” konsulipäällikön, siirsi toisiin tehtäviin ja nimitti uuden erityisavustajan hoitamaan laitonta tehtävää.

Oheinen toiminta kuvaa, että kyse on ulkoministerin järjestelmällisestä toimintatavasta tehtävässä ja ulkoministeri on tietoisesti pyrkinyt toimimaan laittomasti, eikä ole hyväksynyt konsulipäällikön lainmukaista toimintatapaa, jossa hän on selkeästi tuonut esille, ettei ulkoministerin toimintapa ole mahdollinen.

Ministerillä on korkea syytekynnys tehtävästä erottamiseen. Ministerin pitää syyllistyä tahalliseen tai törkeään huolimattomuuteen, jotta syytekynnys ylittyy, lisäksi eduskunnan enemmistön täytyy puoltaa asian saattamista valtakunnanoikeuteen. Mikäli syyte on vain perusmuotoinen, syytekynnys ei ylity.

Nyt on ollut näkyvissä huolestuttavia toimintatapoja, joita vihreiden perustuslakivaliokunnan jäsen on sähköpostiviestittelyssään tuonut esille ja pyrkinyt muuttamaan perustuslakivaliokunnassa olevien hallituspuolueiden edustajien lausuntoja lievempään muotoon, jotta törkeä tekomuoto ei ylittyisi, tämäkö on vihreiden näkemys oikeusvaltioperiaatteesta?

Yllä olevilla toimillaan ulkoministeri on osoittanut, ettei kyse ole vahingosta tai tietämättömyydestä, vaan hän on edelleenkin jatkanut toimintaansa vaikka virkamies on toiminnan laittomuuden tuonut esille. Yhä edelleen hän on jatkanut toimintaansa, palkannut siihen erityisavustajan tehtävää hoitamaan, tällöin tulee kyse jatketusta toiminnasta, jolloin teon törkeämpi tekomuoto täyttyy. Näin ollen molemmat teon tahallisuus ja törkeä huolimattomuus täyttyvät ja perustuslakivaliokunnan tulisi yksimielisesti tuoda asia eduskunnalle äänestykseen ja mikäli oikeusvaltioperiaatetta noudatetaan, tulisi kansanedustajien yksimielisesti todeta tapauksen täyttävän ministerisyytealoitteen ja saattaa asia valtakunnan oikeuteen päätettäväksi.

Juhani Strandén

käräjäoikeuden lautamies

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Tämä kyllä vaikuttaa , aika vakavalta ! Kuinkahan asiantuntijat tämänkin , asian hoitaa ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Vihreet on tosi mätä puolue!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Juu, tämä oikeusvaltioperiaate onkin sitten ”hauska kumivinkulelu”: EU:ssa ja siis myös Suomessa näyttää olevan niin, että punavihreät globalistit käyttävät oikeusvaltioperiaatetta aina silloin, kun pitää saada raivattua esteitä globalismin tieltä. Mutta annas olla kun tätä propagandaa pikkuisenkin arvostellaan terveen järjen ja aikuisten oikeasti oikeusvaltioperiaatteella niin alkaa mittaamaton ulvonta muka demokratian puolesta 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Pääministeri Marin haluaisi kaikkien verotiedot julkisiksi – ”Avoimuus on yksi meidän yhteiskuntamme perusperiaatteista ja kivijaloista”
3.11.2020 Aamulehti

Koskeeko avoimuus myös ministerien toimia Marinin hallituksessa??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Kiitos Juhani että otit asian esille ettei minun tarvinnut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juhani Strandén
#6

Eipä kestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000