Perussuomalaiset

Henri Myllyniemi

Riskirahoittajat

Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker puolusti ankarasti 315 miljardin euron vipurahastomalliaan. Tämä hoidetaan niin, että Euroopan investointipankki EIB laskee liikkeelle yhteisvastuullisia velkakirjoja, mikä ilmeisesti ainakin miellytti kokoomusmeppejä.

Mikäli projektit eivät onnistu luomaan kasvua taikka rahaa katoaa johonkin, niin EIB:n takaa löytyvät sitten suomalaisetkin maksamaan sijoittajien kariutuneet saatavat. Mikäli ne onnistuvat, niin tilanne ei ole yhtään sen ihmeellisempi kuin se, että valtiot olisivat saaneet poikkeusluvan kasvattaa omia alijäämiään rahoittaakseen itse nämä projektit. Silloin vastuu olisi jäänyt jäsenmaalle itselleen – ainakin ennen tukipakettineuvotteluja.

Nyt tilanne on kuitenkin siinä mielessä kinkkisempi, ettei EIB:n velalla nostettuja varoja ole millään muotoa korvamerkitty. Voi olla, että joku maa saa useita projekteja, ja joku toinen jää vain kantamaan riskiä. Yhteistä riskiä.

Kun asia tuodaan kotimaan tasolle Juha Sipilän (kesk.) ehdottamalla tavalla, niin kokoomusministeri ei ymmärrä tilannetta alkuunkaan. Miten ihmeessä Suomesta voitaisiin tehdä riskirahoittaja?

Hyvä pääministeri Alexander Stubb: miten Euroopasta ollaan tekemässä riskirahoittaja? Eihän tällainen toimi teidän mielestänne Suomenkaan mittakaavassa. Miksi tällainen virhe pitäisi sitten toteuttaa koko Euroopan tasolla?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000