Ateenan pörssissä vietettiin melko viimaista päivää tiistaina, ja aivan erityisesti pankkiosakkeet ottivat reilusti pakkia. Voisin mainita Attica Bankin, jonka kurssi rojahti päälle 26 prosenttia tiistain aikana. Pankin osakkeet olivat tosin ehtineet myös nousta samanlaisia prosentuaalisia määriä torstain ja perjantain aikana. Syy oli silloin se, että markkinoilla arveltiin Euroopan keskuspankin lähtevän ostoksille. Tämän katsottiin tuovan parempaa suojaa sijoitusten arvolle.

Vastaavasti Kreikan valtiolainojen korkotaso ponnahti ylös. Markkinat saivat myöhään maanantai-iltana uuden tiedon: Kreikan presidentinvaalit pidetään pari kuukautta etuajassa. Kreikan presidentin rooli on lähinnä seremoniallinen, toisin kuin esimerkiksi Ranskassa.

Presidentin valintatapa

Kreikan lakien mukaan presidentin valitsee maan parlamentti. Noin viikon välein käydään kaksi äänestystä, jossa presidenttiehdokkaan tulee saada 200 edustajan puolto 300-henkisestä parlamentista. Mikäli näin ei tapahdu, putoaa puoltoraja kolmannen viikon äänestyksessä 180 parlamentaarikkoon. Mikäli presidenttiä ei olla saatu valituksi tuolloinkaan, hallitus kaatuu, ja edessä on ennenaikaiset parlamenttivaalit.

Presidentin valintatavan mielekkyydestä voidaan olla toki montaa mieltä, mutta juuri tässä kohtaa lakia tuskin voidaan muuttaakaan. Se olisi vielä hankalampaa. Pääministeri Antonis Samaraksella on hallituksessaan 155 parlamentaarikon ”muskelit”. Hän tulee siis tarvitsemaan tukeaan oppositiolta välttääkseen aikaistetut parlamenttivaalit.

Tätä hän ei välttämättä saa. Jokaisen oppositiopuolueen puheenjohtaja on ilmoittanut, etteivät he tue Samaraksen ehdokasta – oli hän sitten kuka hyvänsä. Samaras tarvitsee siis odottamatonta tukea ”kapinahenkisiltä parlamentaarikoilta”. Ryhmäkuri punnitaan toden teolla.

Mitä uudet parlamenttivaalit tarkoittaisivat?

Parlamenttivaaleja silmällä pitäen mielipidemittausten kärjessä on sitkeästi jatkanut vasemmistolainen Syriza. Syrizan teemat vuoden 2012 vaaleissa oli kumota koko troikan (EKP, Euroopan komissio ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF) ja Kreikan neuvottelema rahoitustukiohjelma.

Puolueen puheenjohtaja Aleksis Tsipras on toki lieventänyt kannanottojaan. Nyt hän tyynnyttelee sijoittajia, että Kreikka kyllä kunnioittaa yksityisten sijoittajien kanssa tehtyjä velkasitoumuksia. Sen sijaan julkisille instituutioille tarjolla on velkaleikkauksia. Tämä tietäisi roisia luottotappioita euromaille, myös Suomelle.

Tämän lisäksi minimipalkkaa nostettaisiin reilusti, eläköitymisikä palautetaan ennen kriisivuosien tasoa – ja tämä kaikki rahoitettaisiin pääosin sillä rahalla, minkä Kreikka ”säästäisi” hoitaessaan velkojaan euromaille.

Tulonsiirtounioni vai euron pirstaloituminen?

Pitää ymmärtää yksi asia. Kreikka ei voi jatkaa eurojäsenenä tuollaisen Syrizan ohjelman kanssa. Ei millään. En usko sijoittajien haluavan maksaa omasta pussistaan tuollaista kulutushysteriaa. Näkemystäni puoltaa tiistain markkinadata.

Vaihtoehtoina on, että euromaat suostuvat alaskirjaamaan Kreikan saatavansa, jolloin lukemat realisoituisivat siten myös Suomen valtion kirjanpidossa. Kreikka voisi jatkaa julkisten menojen lisäämistä, ja tulla taas tarvittaessa euromailta kysymään luottoa, joka sitten myöhemmin taas alaskirjataan. Teknisesti tämä toimii samalla logiikalla kuin jos meillä olisi tulonsiirtounioni.

Tämä on tietyllä tapaa tervetullut valintatilaisuus myös Suomelle. Tätä valintaa olisi ollut toki hyvä pohtia jo aiemmin. Sitä olisi voitu pohtia vuonna 1998, kun Suomessa EMU-jäsenyydestä äänestettiin ja keskusteltiin. Sitä olisi voitu pohtia viimeistään vuonna 2010, kun eurokriisi leimahti liekkeihin, mutta ennen ensimmäistäkään tukipakettia.

Suomi on hölmöillyt itsensä tässä asiassa varsinaiseen kiipeliin. Se on ikävä asia. Mutta jos keskustelu vaihtoehdoista käydään nyt, niin tilanne ei pääse äitymään enää tämän huonommaksi. Tosiasillisesti euromailla ei ole muita vaihtoehtoja.

Saksalaistyylinen rahaliitto, missä on kuitenkin nippu erilaisia finanssipoliittisia toteutuksia, ei vain toimi. Sen yrittäminen on johtanut aivan tarpeettomaan kurjuuteen. Euroopassa on nyt 125 miljoonaa köyhää tai köyhyysriskissä olevaa kansalaista.

Miksi korjausliike aktualisoitui?

Palataan tiistain markkinakaaokseen. Kreikan presidentti oli määrä valita viimeistään ensi helmikuussa. Tällöin itse valintamekanismi olisi ollut tismalleen samanlainen. Uhka parlamentin kaatumisesta olisi ollut sekin aivan yhtälainen. Kaiken kukkuraksi Syriza on pitänyt sitkeästi kärkipaikkansa, ja suurimman puolueen 50 kansanedustajan lisä tarkoittaa mahdollisesti Syrizan yksin muodostamaa enemmistöhallitusta.

Markkinoilla oli tämä kaikki tiedossa. He ehkä tuudittautuivat ajatukseen, että siihen mennessä EKP on jo täyttä häkää ostamassa eurokriisimaiden valtiolainoja, yrityslainoja, katettuja velkakirjoja ja omaisuusvakuudellisia velkakirjoja. EKP:n pääjohtaja Mario Draghihan kertoi, että ainoastaan kulta on poissuljettu ostolistalta.

Toisin sanoen Kreikan poliittinen riski olisi saatu kipattua jo yhteisvastuulliseen EKP:n taseeseen ja sijoittajat olisivat käärineet edes jonkinlaiset tuotot muutoin varsin aneemisessa eurotaloudessa. Ei tuossa mitään pahaa ole: aivan luonnollista ahneutta. Hyvää tosin oli se, että riskin aktualisoituminen tapahtui samaisille sijoittajille. On tätä yhteistappiollista linjaa toteutettu euroalueella jo valitettavan pitkään lukuisissa eri vaiheissa.

Viimeisinhän on tämä ”investointipaketti”, jossa ensimmäiset tappiot katetaan veronmaksajien rahoilla, yksityisten vipusijoittajien vielä nauttiessa täysin tuotoistaan.

Kaiken kaikkiaan tämä käänne oli tervetullut, sillä se korostaa sitä keskustelun tarvetta, mitä Suomessa kaivataan maamme tulevaisuuteen. Toivon, että Suomen eduskuntavaalit muodostuvat ensisijaisesti äänestämiseksi tulonsiirtounionista, sillä tuskin mitään niin yksittäistä ja merkittävää asiaa Suomen itsemäärämisoikeuden kohdalla voidaan äänestää. Sodat ovat tietysti yhtä lailla merkittäviä tekijöitä itsemäärämisoikeudelle, mutta niistä harvemmin äänestetään.