Jotkut poliitikot, kuten vihreiden Ville Niinistö ovat kertoneet, että heidän kantansa Natoon liittymisen suhteen muuttui päivässä, Venäjän hyökkäyksen seurauksena. Kuinka näin mutkikkaassa asiassa voi muodostaa uuden kannan päivässä ilman perusteellista riskianalyysiä? Kantaa muodostaessa täytyy yrittää olla sekä mahdollisimman hyvä psykologi että shakkimestari. Venäjän ydinasevaltahan on uhannut meitä sotilaallisilla toimilla johdonmukaisesti jo ainakin vuodesta 2008 saakka, jos liitymme Natoon, joten kanta tulee muodostaa äärimmäisen huolella. Tämä edellyttää kaikkien mahdollisuuksien ennakointia ennen ja jälkeen jokaisen siirron. Lisäksi tulee kyetä eläytymään mahdollisimman hyvin Venäjän diktatuurin ajatuksenjuoksuun. Koska Natoon vai ei -arviointi edellyttää erittäin paljon tietoa ja älykästä analysointikykyä samalla, kun kyseessä on äärimmäisen kovat panokset, kansanäänestys ei tule kyseeseen. Ilmeisesti esimerkiksi punavihreät naiset elävät paljolti omassa kuplassaan tunteiden vietävinä, eivätkä oikein jaksa seurata uutisia. Ihmiset jaksavat ja ehtivät yleensäkin perehtyä kiireisessä elämänmenossa hyvin vaihtelevasti tilannetta koskeviin uutisiin ja problematiikkaan. Toki ymmärrän, että jotkut poliitikot vierittäisivät mielellään kansalle sen painavan vastuun, joka päätöksestä seuraa, koska panokset ovat kovat ja riskit omaa luokkaansa.

Itseäni on harmittanut Nato-jäsenyyden mustavalkoinen pyörittely mediassa – vastaan vai ei. Ensinnäkin on välimuotoja ja olemme etenemässä tässä suhteessa. Toisaalta vasta eilen mediassa pohdiskeltiin Venäjän Ukrainankin kohdalla käyttämää jäätynyttä konfliktia, joka estää Nato-jäsenyyden. Vaikka Natoa sinänsä pitäisi kannatettavana vaihtoehtona, niin seuraammeko jääräpäisesti Ukrainan ottamia askelia siten, että laitamme Nato-hakemuksen tulille, minkä Putin kokee haasteena sotaan ja saamme tämän seurauksena toisaalta sodan, mutta emme Nato-jäsenyyttä? Mielestäni näyttää lähes varmalta, että Nato-jäsenyytemme ei tule etenemään, vaan saamme hakemisesta vähintään suurta harmia, koska Natossa nähdään jopa kyber-hyökkäys eilen uutisoidun asiantuntijalausunnon mukaan helposti sellaisena konfliktina, joka torppaa jäsenyyspyrkimykset. Herääkin kysymys, että kuinka todennäköistä on, ettei Putin – pitkäjänteisistä uhkauksistaan huolimatta – toteuttaisi edes helposti toteutettavia interventioita, jotka Nato näkee jäsenyyden torppaavina konflikteina? En itse näe oikeastaan mitään mahdollisuutta tällaiselle skenaariolle, jos Putin jatkaa vallassa, sillä tämä eläjä menettäisi naamansa kansansa edessä, jos ei toteuttaisi selkeitä, vuosien varrella usein toistamiaan uhkauksia, jos Suomi hakee Nato-jäsenyyttä.

Paljon on puhuttu Ukrainan sodan myötä avautuneesta aikaikkunasta, joka mahdollistaisi Nato-jäsenyyden suht turvallisesti. Venäjän kalusto ja miehistö ovat siirtyneet etäämmälle Ukrainaan. Samalla Venäjän voima heikkenee päivä päivältä Ukrainan taistellessa koko Euroopan puolesta. Natoon liittymisen aikaikkuna on kapea, joten liittymisen tulisi olla nopea prosessi. Kuten presidentti Niinistökin on kommentoinut, emme kuitenkaan voi puuttua Naton 30 jäsenmaan parlamentaarisiin prosesseihin yrittämällä ripeyttää niitä. Maiden joukosta löytyy epäilemättä myös hyvin hitaita ja toisaalta Suomea kohtaan melko välinpitämättömiäkin maita. Mitään takeita aikatauluista tuskin voimme vaatia jäsenmailta. Lisäksi on epävarmaa, hyväksyvätkö kaikki jäsenmaat ylipäätään Suomea jäseneksi huomioiden Suomen geopoliittinen sijainti tulenarassa tilanteessa. Jos Venäjä huomaa, ettei Suomea hyväksytäkään, Suomella ei ole enää Paasikiven linjan mukaista valttikorttia käytettävänä Venäjän suhteen. On hyvin suuri todennäköisyys, että päädymme näin ojasta allikkoon yrittäessämme parantaa Suomen turvallisuustilannetta.

Toisaalta luin eilen asiantuntijanäkemyksen, että olisimme jo nyt menettäneet Venäjän silmissä puolueettomuutemme lähennyttyämme Yhdysvaltojen suuntaan ja tuettuamme Ukrainaa muiden EU-maiden kanssa – myös aseellisesti. No näin on. Olemmehan olleet EU:n jäsenenä jo EU:n puolustusyhteistyössä ja meillä on ollut pidempään – vuodesta 2014 saakka – myös isäntämaasopimus Naton kanssa. Ulkopoliittisen instituutin Mika Aaltolan mukaan Putinilla kriittinen raja Suomen puolueettomuudesta karkaamisessa saattaa kuitenkin tulla vastaan vasta hakiessamme varsinaista Nato-jäsenyyttä. Näin ainakin silloin, jos Suomen Nato-veljeily ei todella konkreettisesti pelottaisi Putinia, vaan kysymys Suomen Nato-jäsenyydessä olisi lähinnä periaatteellinen sekä myös kasvojenmenetykseen liittyvä.

Suomen turvallisuustilanne puolueettomanakin on toki heikentynyt Venäjän suhteen myös siinä, kun suomalaiset yritykset ovat päättäneet lähteä Venäjältä. Jo ennestään romahtaneen idänkaupan myötä typistynyt molemminpuolinen hyöty on supistunut hyvin vähäiseksi.

Kannattaako siis Natosta hakea turvaa, koska olemme kenties jo ylittäneet Venäjän sietokyvyn Naton ja Yhdysvaltojen kanssa kaveeraamisessa? Venäjällä voidaan ajatella, että Suomi on jo käytännössä liian paljon kuin Nato-maa aivan, kuten Ukrainan kohdalla: ”Venäjän delegaatiota johtava varaulkoministeri Sergei Rjabkov toisti The Wall Street Journalin haastattelussa perjantaina Putinin heinäkuiset näkemykset Ukrainan aseistamisesta ja väitti, että ”tässä mielessä Ukraina on jo Naton jäsen”. Toisaalta Suomi ei voi varustautumalla kasvaa Venäjää edes teoriassa uhkaavaksi maaksi, kuten 44 miljoonan asukkaan Ukraina.

Meistä tuntuu toki naurettavalta, että voisimme mitenkään pieniväestöisenä maana uhata Venäjää samalla, kun kaikki muutkin Nato-maat ovat varsin rauhantahtoisia, elleivät koe, että sotilaallisiin konflikteihin on pakko reagoida. Putin ja suuri osa venäläisistä elää kuitenkin aivan toisenlaisessa todellisuudessa kuin me. Putin elää selvästi menneessä maailmassa ja se merkitsee todella jämähtäneitä asenteita, jotka ovat enemmän tunnepohjaisia pinttymiä kuin objektiivista rationaalisuutta.

Toisinaan esitetään, että mitä muuta syytä Venäjällä olisi vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä kuin se, että Putin haluaa ehkä hyökätä Suomeen tai pitää option Suomen ottamisesta etupiiriinsä. Selittävät syyt liittyvät todennäköisesti ainakin osittain edellä mainitsemiini tunnepohjaisiin pinttymiin toisessa todellisuudessa. Putinin porukalla lienee irrationaalisia antipatioita, pelkoja ja kateutta Yhdysvaltoja kohtaan historiallisena kylmän sodan voittajana, kun sodan päättyessä Venäjä kutistui merkitykseltään vähäiseksi. Toisaalta Putin haluaa selvästi säilyttää liikkumavaraa uhkailla ja tarvittaessa toteuttaa uhkauksiaan maissa, jotka kuuluivat Neuvostoliittoon ja kammoksuu siksi lisääntyviä yhteisiä rajoja Naton kanssa ja Naton laajenemista itään. Tämä käy ilmi Hesarin artikkelista: ”Putin vaati joulukuun alussa Yhdysvalloilta ja sen liittolaisilta takuita siitä, ettei sotilasliitto Nato enää laajene itään. Venäjän ulkoministeriö julkaisi tämän jälkeen vaatimuslistan sekä Yhdysvalloille että kaikille Naton jäsenmaille.”

Toisaalta merkittävä painoarvo Venäjään liittyvässä riskianalyysissä tulee antaa Venäjän johdosta kuuluneille lipsautuksille, vihjailuille ja toisen käden tiedolle Suomeen kohdistuvien valloitushalujen suhteen. Näitä on ollut, mutta on merkityksellistä, kuka niitä on esittänyt ja onko ne tulkittu oikein. Itse en ole seurannut tilannetta tältä kannalta, joten minun on mahdotonta ottaa vahvaa Nato-kantaa järkevin perustein. Valheita kylvävän Venäjän vakuutteluille, ettei sillä ole aikomuksia hyökätä Suomeen ei tietenkään voi antaa minkäänlaista painoarvoa. Itse Putiniin eläytyen veikkaisin kuitenkin, että Putin ei havittele Suomea monestakin syystä. Ensinnäkin Putin haikailee todennäköisesti ensisijaisesti niitä Neuvostoliiton aikoja, jotka olivat tälle kulta-aikaa. Siinä Suomen rooli oli olla puolueeton, itsenäinen rajanaapuri. Jos Putin kuitenkin on haikaillut laajempia tsaarin vallan aikaisia rajoja, Venäjän heikentyminen Ukrainan sodan myötä sekä sodan että talouspakotteiden seurauksena on todennäköisesti muuttanut ajatukset, huomioiden myös Putinin ikärajoitus. Toisaalta, jos hulluus olisi todella iskenyt, voisi Suomi olla edelleen haaveissa. Ihan tältä ei kuitenkaan ainakaan vielä vaikuta.

Sodan edetessä opimme vielä tuntemaan naapuriamme paremmin ja sitä myöten voimme arvioida paremmin myös niitä reaktioita, joita Suomen mahdollinen Natoon hakeminen herättäisi Venäjällä. Toivoa sopii, ettei Putinista tässä kuoriudu pahojen ihmisten kategoriassa se kaikkein pahin vaihtoehto, jossa sekä pidäkkeetön pahuus että hulluus yhdistyvät.

Naton puolesta on sekä hyviä että huonoja perusteluita. Ehkä huonoin, mutta pelottavasti jopa kansanedustajien suusta kuultu on se, että Venäjä ei ole koskaan hyökännyt yhteenkään Nato-maahan. Tämä tuntuu eräänlaiselta hokemalta, eikä näitä taideta yleensä kovin syvällisesti miettiä, mutta ne tempaistaan avuksi ainakin silloin, kun ei jakseta pohdiskella asiaa. Hyökkäykset tapahtuvat tietenkin yleensä naapurimaihin, joten kuinkahan monta Nato-naapurimaata Venäjällä on, joihin se olisi voinut hyökätä? Pieni Baltian maiden kolmikko. Ne eivät ole rinnastettavissa Suomeen. Näin vähäisestä määrästä maita ei voida muodostaa lainalaisuuksia. Venäjältä on ilmeisesti kuitenkin lausuttu, ettei se hyökkää Nato-maahan. En tiedä, missä yhteydessä tämä on haluttu lausua ja millaisin tarkoitusperin – tuskin ihan hyvää hyvyyttä kuitenkaan. Tämäntyyppisiin lausuntoihin ei ole itsessään luottaminen. Varmasti kuitenkin Naton sotilaallinen ylivoima korottaa huomattavasti kynnystä hyökätä, kun kummallakaan puolella ei tiedetä, kuinka yhtenäisenä Nato lopulta puolustaa jäsenmaitaan.

Suomen Nato-jäsenyys sinällään on varmasti kannatettava ajatus, mutta oleellista on miettiä, kuinka todennäköistä Suomen pääseminen Naton jäseneksi on, huomioiden Venäjän mahdollisuudet ja intressit estää jäsenyys. Jos haemme, emmekä pääse, päädymme pysyvästi kaikkein vaarallisimpaan turvallisuustilanteeseen, joka tulee asemoimaan Suomen entistäkin perifeerisempään asemaan myös sijoittajien ja suotuisan väestökehityksen suhteen.

Jos haemme Natoon, Venäjän kyberhyökkäysten ohella toteutuu todennäköisesti myös sotilaallinen hyökkäys uhkausten mukaisesti, mutta kuinka suurimuotoisena ja millaiset ovat sen tavoitteet? Kun katsoo karttaa, muistuu taas mieleen, mitä Suomen ja Venäjän pitkä yhteinen raja merkitsee käytännössä. Raja on kyllä Suomelle pitkä, mutta Venäjän rajoista se on hyvin pieni osuus. Lisäksi Natoon sisältyvä Tallinna on suunnilleen yhtä lähellä Venäjälle erityisen tärkeää Pietaria kuin Helsinki. Sitä helposti kuvittelee Suomesta käsin maansa merkityksen suuremmaksi kuin mitä se oikeasti on. Ehkä tässä valossa hyökkäys ei olisi kova, eivätkä tavoitteet suuret. Ehkä Venäjän hyökkäykset riittäisi lopettamaan se, että vetäisimme jäsenyyshakemuksen takaisin, kuten Ukrainan presidentti on väläyttänyt alkuperäisestä tinkimättömyydestä joustaen. Maa, joka kunnioittaa ihmisarvoa joutuu helposti joustamaan tyrannian edessä, jolle ihmishenki on halpa. Pohjois-Korean edellinen diktaattori tuumaili strategioissaan, että Pohjois-Korealla on hyvin varaa menettää kolmannes väestöstään.

Voimme myös ajatella, ettei hyökkäys toteutuisi kovana myöskään siksi, että Venäjä käy Ukrainan sodan jäljiltä ja talouspakotteiden kurimuksessa niin heikoksi. Toisaalta on erittäin kiinnostavaa ja tärkeää huomata, kuinka Venäjä reagoi sen jälkeen, kun Ukraina oli laittanut vetämään jäsenhakemuksen Natoon. Ukraina laittoi hakemuksen sisään v. 2008. Putin reagoi tilanteeseen seuraavin sanoin: ”Jos Ukraina menee Natoon, se menee ilman Krimiä ja itää”. Venäjä ei siten vastustanut koko Ukrainan liittymistä Natoon, vaan piti tärkeänä, ettei Neuvostoliiton historiallisesti tärkeää sotilastukikohtaa ja venäjänkielisiä alueita liitetä Natoon. Tämä kuulostaisi siltä, ettei Venäjä olisi lopultakaan jyrkästi Natoa vastaan. Toisaalta sanat oli aseteltu varmasti taktisesti tässä siten, että Venäjän vaatimus kuulostaisi länsimaissa jotenkin ymmärrettävämmältä ja hyväksyttävämmältä, kun Venäjä esittäisi huolehtivansa vain alueen valtaosin venäläisestä väestöstä.

Ukrainan Nato-jäsenyyden vireille laittamisen jälkeen on huomionarvoista, kuinka pitkään kesti, kunnes Venäjä järjesti tunnetut vihreät miehet Ukrainan Donbassiin ja käynnisti Nato-jäsenyyden estävän jäätyneen konfliktin. Konflikti puhkesi Venäjän ja Ukrainan välille vasta vuonna 2014 – kuusi vuotta Nato-hakemuksen jättämisen jälkeen. Vaikuttaa myös muuten siltä, ettei Ukrainan Nato-jäsenyyden hakemisella lopultakaan ollut suurta roolia jäätyneen konfliktin aiheuttamisessa sikäli, kuin Wikipediaa silmäilee. Kriisin näyttää laukaisseen Ukrainan vuonna 2014 säätämä uusi kielilaki, joka heikensi Krimin venäjänkielisten asemaa. Toisaalta Venäjä oli ehkä vain odottanut omasta mielestään riittävää syytä hyökätä Ukrainaan samalla, kun se on yrittänyt uudistaa sotakalustoaan pari vuosikymmentä. Sotakaluston uudistamisen vesitti kuitenkin suurelta osin korruptio – Putin sai maistaa omaa lääkettään. Harvoin korruptiosta onkaan ollut suurta hyötyä maailmalle!

Olen itse heräillyt monesti aamuyöllä miettimään Ukrainan sotaa ja Suomeen kohdistuvaa uhkaa. Kun olen nyt saanut tämän kirjoitetuksi, uhka tuntuu paljon pienemmältä kuin aikaisemmin. Putinin on vaikeaa saada Ukrainaa haltuunsa. Jos neuvotteluratkaisuun ei päästä, tiedossa on hyvin pitkä sissisota. Tällöin Putinilla tuskin on kiinnostusta lähteä hyökkäämään myös Suomeen kovalla kalustolla. Mahdollinen kiinnostus Suomea kohtaan lienee vähentynyt myös siinä tapauksessa, että neuvottelutulokseen päästään, sodan epäonnistumisen ja Venäjälle odottamattoman kovien seurausten vuoksi. Toisaalta Suomen Nato-hakemus varmaan lisäisi kovankin hyökkäyksen uhkaa, jos Putin kokee epäonnistuneensa Ukrainassa ja mokanneensa itsensä kansansa edessä, mutta miettii, että hyökkäys pieneen Suomeen voisi onnistua helpommin ja tuoda voiton.

(Kirjoittaja on mahdollinen eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla.)

Oheislueskeltavaa:

Putinin sodanjulistuspuhe Ukrainalle: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008640606.html?fbclid=IwAR3AxlnYS3fyJtUXtM6YXj-paIQJEkRq5HWIDzvV4kj8ettlBRcMesUzrCg

Välimuodon vaihtoehtoa kohti: https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/4c3cd68c-e312-4009-ba4f-bf4df08edadd

Krimin miehitys: https://fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_miehitys_2014

Venäjä voi lukita Suomen: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hidastelu-nato-kysymyksessa-asettaa-suomen-suureen-vaaraan-venaja-voi-lukita-suomen/8374734#gs.sfwznr

Ukrainan presidentti valmis luopumaan Nato-jäsenyyden tavoittelusta: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008669014.html?fbclid=IwAR0DG1mXh9aVUn6V8SqGzp2QWSzSKENg3I0sgUEujw429CN3vIj-XNCIX-s

Putinin kansallisromantiikka Ukrainan suhteen: https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008514717.html

Mika Aaltola Natoon liittymisestä: https://yle.fi/uutiset/3-12345947?fbclid=IwAR0pbLRVHpjIOjRUbVtJfLFNOx9P2qiYetTkuduBgAa17dlt0f7PUYv9OtM