Perussuomalaiset

Henna Kajava

Suomi-neitou Natoon?

Perussuomalaiset ovat toimineet jälleen kerran järkevästi, kun eivät ole sännänneet päätäpahkaa kannattamaan Natoa, vaan ovat kaiketi päätymässä tähän vasta kunnollisen harkinnan jälkeen. Kokoomuksen kova kannatus ei johdu uskoakseni tällä hetkellä ensisijassa puolueen pitkän linjan Nato-kannatuksesta, vaan siitä, että kokkaripresidentti Sauli Niinistö on näyttänyt toimivan oivallisesti juoksemalla Nato-maasta toiseen kuulostelemassa kantoja Suomen Nato-kelpoisuuden suhteen. Toisaalta ihmiset tarrautuvat mieluiten turvattomuuden tunteessaan pitkän linjan oikeistopuolueeseen.

Itse olen – kuten PS puolueena – kokenut, että tämä tulenarka asia on tutkittava huolella ennen varsinaista kannanottoa. Liittymisen ajankohdan on myös oltava tarkkaan harkittu, joten Natoon liittymistä ei mielestäni voi kannattaa järkevästi ilman varauksia. Tyypillisesti pitkään Naton kannalla olleet ovat esittäneet kantansa henkseleitä paukuttaen, ylpeinä siitä, että ovat olleet Naton kannalla jo eturintamassa. Kuitenkin vielä aivan viime viikkoina jopa asiantuntijat ovat olleet epätietoisia, kuinka Nato-prosessi käydään lävitse, vaikka tämä on keskeinen huomioitava asia, kun Nato-kantaansa harkitsee. Kuten Sauli Niinistökin on kommentoinut, epäonnistunut Nato-prosessin läpivienti on Suomelle ”kuoleman suudelma”. Eli, jos emme esim. tulisikaan hyväksytyksi sotilasliittoon hakemisesta huolimatta, näyttäytyisimme ikään kuin yksin jätettynä, vapaana riistana naapurimme pedonaivoissa.

Eräs itseni umpikujaan Nato-kannatuksen suhteen saattanut asiantuntijalausunto viesti, että Natoon ei hyväksytä toisen maan kanssa konfliktissa olevaa maata, ja että kyberiskujen kohteeksi joutuminenkin nähtäisiin sodan osapuolena olemisena. Ilmeisesti tämä oli kuitenkin väärää tietoa, kun en ole huomannut, että tällaista ongelmaa olisi nähty sen koommin liittymisen tiellä.

Olen pitänyt tärkeinä myös riittäviä turvallisuustakuita Nato-prosessin aikana, vaikka toisaalta Venäjän hyökkäysvoiman heikkeneminen sinänsä saattaisi riittää tällaiseksi jo itsessään. Toisaalta Venäjällä on edelleen likaisia keinojaan maavoimien ollessa heikkoina, joita se ei kaihda käyttää, jos se vain kokee niiden käytön operatiivisesti tarkoituksenmukaisina. Koska olemme ilmeisesti saamassa USA:lta ja Britannialta turvatakuut mahdollisen Nato-prosessin ajaksi, liittyminen puolustusliittoon vaikuttaa turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin liittoutumattomuus.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan pidin vielä aika todennäköisenä, että Putin haikailisi ainoastaan vanhan Neuvostotasavallan alueita takaisin ja että tämän kopla ajattelisi, että Suomi on hyödyllisempi liittoutumattomana ja suhteellisen hyvinvoivana puskurivyöhykkeenä Naton ja Venäjän välillä. Sittemmin olen kuullut sen verran monelta fiksulta ihmiseltä, että Putin olisi ilmaissut katuvansa myös sitä, että Lenin antoi itsenäisyyden Suomelle, että näin varmaan on. Tämä kertoo Suomen voivan olla Venäjän hyökkäyssuunnitelmissa jo lähitulevaisuudessa ilman mitään lisäsyytä.

Oliko se armeijan ex-tiedustelueversti Martti J. Kari vai evp. kenraalimajuri Pekka Toveri, kun on lausahtanut, että Venäjä hyökkää Suomeen, jos sille tulee tähän operatiivinen tarve. Sitä ei ole nyt, mutta se voi syntyä ilman minkäänlaista syötettä Suomelta. Em. sotilasasiantuntija lisäsi vielä, että ”Venäjä ei ole hyökkäämättä Suomeen siksi, että suomalaiset ovat niin mukavia”. Venäjän hallinnon äärimmäisen pahuuden paljastuttua kerros kerrokselta on varmaa, että asia on juuri näin. Eilinen uutinen siitä, kuinka Venäjän hallinto on USA:n tiedustelutietojen mukaan suunnitellut jo ennen hyökkäystä Ukrainan siviileihin kohdistuneet hirmuteot, on viimeisin keskeinen paljastus. Ei vain voi kuin ihmetellä ja raivostua, ettei USA varoittanut Ukrainan siviilejä asiasta etukäteen. Kotosuomalaiseen Espooseen niin kooltaan kuin hyvinvoivan keskiluokkaisuudenkin perusteella vertautuvan Butsan asukkaita raiskattiin, kidutettiin, murhattiin ja poltettiin massoittain Putinin hallinnon toimesta ja kaupunki tuhottiin. Samoja suunnitelmia toteutetaan kaikkialla Ukrainassa, minne Putinin Mordorin valtakunnan koura vain pääsee tunkeutumaan.

Koen itse ja varmaan suuri osa suomalaisista, että täällä saa elää liikaa pelko perseessä, kunnes saamme vahvistettua turvallisuuden tunnettamme sen kärsittyä nyt todella kovan kolauksen. Saa suurin piirtein elää jatkuvasti valmiustilassa. Mistä muualta saisimme lisättyä turvallisuuttamme, paitsi hyökkäämisen kynnystä nostavasta Natosta? Tietenkin voimme kasvattaa puolustusbudjettiamme, mutta väestömäärämme jää edelleen liian vähäiseksi ja lisäksi se uhkaa käydä punavihreässä ilmastossa sekalaisine maahanmuuttajaseurakuntineen epämääräiseksi, epäyhtenäiseksi ja hataraksi.

Venäjän kynnys hyökätä mihin maahan tahansa on varmasti nyt psykologisesti erityisen matalalla, koska hallinto on jo menettänyt kasvonsa kaikessa mahdollisessa muun maailman silmissä. Itse asiassa uudeksi syvänteen pohjaksi taisi paljastua tänään Putinin hallinnon todennäköinen kemiallisten aseiden käyttö tuhotussa Mariupolissa. Toisaalta Suomen armeijan asiantuntija arvioi Susanne Päivärinnan podcastissa, että Venäjän hyökkäyskalustosta on jo noin 70 % tuhoutunut urhoollisten ukrainalaisten ansiosta ja niinpä Venäjällä kestää vuosia, kunnes se voisi muodostaa jälleen vakavan sotilaallisen uhkan Suomea kohtaan. Oikea ajankohta liittyä Natoon vaikuttaisi siten olevan juuri nyt. On myös syytä huomata, että esimerkiksi Nato-maa Turkin suurlähettiläs kommentoi vasta, että Suomi on heidän mielestään jo liian kauan jahkaillut Natoon liittymisen suhteen ja kohta tilanne voi olla jo se, ettei Suomea nähdä enää tervetulleeksi, jos se vielä peräytyy aikeistaan.

Nato-kannanmuodostuksessa on toki huomioitava vielä sekin, että kuinka se vaikuttaisi maamme itsenäisyyteen. Olemme jo nykyisellään Naton-läheinen kumppani isäntämaasopimuksineen. Sotilasasiantuntijoilta on kuultu, että meidät voi jo nähdä tavallaan liittoutuneena, mutta ilman Naton merkittävimpiä hyötyjä. Toisaalta Venäjän hallinnon tunnoissa muodollisella liittoutumattomuudellamme on selvästi iso merkitys, koska Venäjä vastustaa kovasti liittoutumistamme. Tätä meidän tuskin kannattaa kovasti empatisoida maan johdon raiskatessa, murhatessa ja polttaessa karrelle jo ennestään kovia kokeneen naapurimaamme Ukrainan asukkaita.

Nato-jäsenyys tuskin kaventaa laajemmin ja meille haitallisella tavalla itsenäisyyttämme. Ovathan esimerkiksi Erdoganin Turkki ja Unkarikin jäseniä. 

Nato-pohdinta koskee meitä, mutta Ukrainan kärsimykset ja tulevaisuus kalvavat tällä hetkellä päällimmäisinä mieltä. Älkäämme milloinkaan unohtako ukrainalaisia, joka joutuvat kokemaan urhoollisina äärimmäisiä uhrauksia myös meidän edestämme!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Sotaveteraanin jälkeläinen
Tyytyväinen
#1

Erittäin hienoa Henna!Että olet muuttanut kantaasi Naton suhteen.Ja suhtaudut nyt myötämielisesti Suomen Natojäsenyys prosessiin.Olen jo montakertaa tuonut näissä PS-blogeissa ilmi kommenteissani sen.Mitä Putin on jo vuosia sitten todennut Suomen itsenäisyydestä.Vuotta en tarkkaan muista koska Putin lausui seuraavanlaiset sanat.=Lenin teki suuren historiallisen virheen myöntäessään/lahjoittaessaan Suomelle itsenäisyyden.Myöhemmin hän on jossain yhteydessä todennut.=Venäjä pyrkii korjaamaan/oikaisemaan nuo historialliset virheet/vääryydet.Minua et kaiketi tarkoittanut noilla fiksuilla ihmisillä?Joidenka sanoit kertoneen saman Putinin toteamuksista kuin minäkin.Mutta ei se mitään,en pidä itsekkään itseäni mitenkään muita fiksumpana.Olen vain edesmenneen Sotaveteraanin lapsi.Jonka isä veljensä kanssa taisteli Suomen itsenäisyyden puolesta Talvi/Jatkosodissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vääpeli
Vihainen
#2

Mitähän tuokin asiaton heitto “punavihreässä ilmastossa sekalaisine maahanmuuttajaseurakuntineen” liittyy Suomen maanpuolustukseen? Esimerkiksi Vihreiden varapuheenjohtaja Atte Harjanne on sotilasarvoltaan kapteeni, ja valtaosa Vihreistä on armeijan suorittaneita.
Vastaavasti Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja Jussi Halla-aho on siviilipalvelusmies. NATO-asia ja maanpuolustus on viime kädessä kuolemanvakavia asioita, jossa ponnistukseen tarvitaan kaikenlaiset suomalaiset mukaan. Kakaramaista käytöstä persunaisten suunnalta koettaa nostella oman puolueen glooriaa näin typerällä kommentilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Toivottavasti ne ”kaikenlaiset suomalaiset” ovat valmiita Suomea puolustamaan, etteivät sitten tosipaikan tullen pakenisi johonkin toiseen maahan asyylia hakemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

No, meillä on jo kymmeniä tuhansia maahan väkisin tulleita ja heidän ”sukulaisiaan”. He kuulemma lähtivät sotaa pakoon omista kotimaistaan. Tosin pääsääntöisesti asekuntoiset nuoret miehet ja sotilaskarkurit.
Nyt kun he ovat päässeet tänne ja ”kotoutuneet” eli oppineet hyödyntämään sosiaalitukia, ja suuri osa on jo tainnut saada kansalaisuudenkin.
Jos nyt joskus käy niin ikävästi että Suomi joutuisi puolustautumaan sotilaallisesti vihollista vastaan niin kuinka nämä ”sotapakoliaset” toimisvat?
Yleensä sanotaan että katsomalla historiaa voi ennustaa tulevaisuutta?
Ei hyvältä näytä.
Kysymys on sitten että minne pakenevat täältä?

Ukrainalaiset ovat oikeita pakolaisia, he haluavat palata ja moni on jo palannutkin kun Kiovan alue on vapautettu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vääpeli
Hämmentynyt
#3

Osa matuista on suorittanut asevelvollisuutensa Suomessa, ovat panssarintorjunta- ja sinkoryhmän johtajia tai rivijääkäreitä yms. Jokin osa menisi puolustamaan ja osa ehkä ei menisi.
Mutta eihän suomalaisistakaan kaikki rintamalle menisi. Vaikka tosiaan Halla-aho, Sebastian Tynkkynen, Olli Immonen yms. tunnetut kellokkaat. Tässä mielessä en ymmärrä että missäköhän ominaisuudessa bloginpitäjä niin omista korkeuksistaan ylenkatsoo ”punavihreitä”?
Viime sodissa Suomen puolesta kuoli juoksuhaudoissamme ja metsissä tuhansia kommunisteja ja sosialidemokraatteja. Sodanuhkan pitäisi yhdistää, eikä koettaa käyttää tätä hetkeä halpaan puoluepolitikointiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#8

Vääpeli, viimeinen kappaleesi osui naulan kantaan.

-murikka-

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#10

Ja rättivääpelin sanaan on uskominen!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#4

Eivät sännänneet??? Kylläpä vaan säntäilivät. Eivät edes odottaneet sinällään turhaa selvitystä. Puhumattakaan, että olisivat jäsenistöltään kyselleen. Olisi mm. kokous Hämeenlinnassa 14.-15.5.2022. Persussuomalaiset säntäävät kuin päättömän populistiset kanat. Liittyivät sen tarkemmin ajattelematta sopulilaumaan.

-murikka-

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Eihän Venäjän tarvitse laukaista asettakaa eikä astua edes meidän maaperälle kun rajalta päästetään muutama miljoona Lähi-Idästä ym. turvapaikanhakijaa suomalaisten iloksi. Joten sotilasliitto Natosta ei ole mitään virkaa, kun kysymyksessä ei ole sotatila. Nato-kannattajat ovat varsinaisia pölkkypäitä kerrakseen. Ai niin, mitenkäs on Perussuomalaiset, miten tämä nyt menee niinku teidänkin mielestä? Ja kyllä, meidän turvallisuudesta on todellakin kysymys, kun rajahanat aukeavat todella tyhmien päätöksien vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Globalistit ainakin tykkää, kun tuloo taas ”kansainvälistä” meininkiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000