Maakuntauudistus etenee. Näinä päivinä kunnat antavat vastauksia ministeriön kyselyyn, jossa kunnat kertovat omia kantojaan uudistuksen linjauksista. Uudistuksessa on paljon ongelmakohtia, mutta ehkä huolestuttavin on ns. lähidemokratian massiivinen kaventuminen, erityisesti pienten kuntien osalta.

Mitä tämä tarkoittaa? No, kuten tiedämme, ensimmäiset maakuntavaalit tullaan pitämään alkuvuodesta 2018 presidentinvaalien yhteydessä. Uusi maakuntavaltuusto tullaan valitsemaan niin, että mitään erityistoimia ei tulla tekemään sen eteen, että varmistuttaisiin pienten kuntien edustuksesta uudessa elimessä. Tämä on suoraan todettu ministeritasolta.

Toki on demokraattista, että ihmiset valitaan sen mukaan kun saavat ääniä, mutta on itsestään selvää, että isojen kaupunkien edustajat tulevat saamaan ääniä huomattavan paljon enemmän kuin pienten kuntien. Mikä taas johtaa väistämättä siihen, että isojen kaupunkien edustus tulevassa maakuntavaltuustossa on merkittävä, pienten edustus jotain minimaalisen ja mitättömän välissä. Pienten kuntien edustajat tulevat olemaan vähän kuin Suomen edustajat Euroopan Unionissa: istutaan kyllä niissä kuuluisissa päättävissä pöydissä, mutta niin pienellä jakkaralla, ettei kukaan kuule tai näe. Sitten kun vielä muistetaan se asia, että tuleva maakuntavaltuusto tulee valitsemaan uuden maakuntahallituksen, johon pienen kunnan edustajalla on todennäköisesti vielä vähemmän asiaa kuin valtuustoon, on vallan keskittäminen isoille kaupungeille saatu mukavaan päätökseen.

Voidaan tietysti ajatella, että demokratiassa isommalla joukolla tuleekin olla suurempi vaikutusvalta kuin pienemmällä. Toki näin. Mutta jos asiaa ajatellaan sen pienen kunnan kuntalaisen näkökulmasta, joka on tähän saakka voinut ottaa asiassa kuin asiassa yhteyttä siihen oman kunnan tuttuun valtuutettuunsa, asia on hieman eri. Monessa asiassa tämä tuttu valtuutettu joutuu tulevaisuudessa levittelemään käsiään ja toteamaan, että ”nämä asiat päätetään siellä maakunnassa”.

Suomessa on pitkään pidetty hyvänä asiana sitä, että päätöksenteko tapahtuu mahdollisimman lähellä niitä ihmisiä, joihin päätökset vaikuttaa. Tämä on ollut jopa keino saada ihmisiä innostumaan kuntapolitiikkaan lähtemisestä, kun pääsee vaikuttamaan ”oman kunnan asioihin”. No, kohtapa ei enää pääsekään.

Onko tämä suotuisaa kehitystä? Jos on, niin kenen kannalta?

Ei ainakaan sen epätietoisen kuntalaisen.