Heikki Knuutila nosti erittäin ajankohtaisen asian hyvin esille Kalajokilaakson mielipidekirjoituksessa keskiviikkona 17.3. Olen ehdolla perussuomalaisten listalla sitoutumattomana. En siis voi puhua puolueen tai paikallisyhdistyksen puolesta. Mutta voin vastata omalta osaltani. Pyrin tässä vastauksessa aktiivisesti välttämään toisten syyttelyä ja kivien heittelyä.

Sananvapaus on todellakin perusoikeus ja ihan ehdottomasti toimivan demokratian kulmakivi. Tätä vapautta voi käyttää väärin (kuten kaikkia muitakin vapauksia). Silloin mennään huonojen käytöstapojen ja kunnianloukkauksen piiriin. Pahimmassa tapauksessa kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Tuomioita on tullut puolelle ja toiselle. Sensuuri ei kuitenkaan ole tähän ratkaisu.

Internet on täynnä törkeää tekstiä, todella törkeää tekstiä ja todella todella todella törkeää tekstiä. Löytyy kiusaamista ja uhkailua. Eri aatteille ja eri ryhmille löytyy omat öyhötys-kanavat. Omissa kuplissa on helppo samanmielisten kanssa haukkua ja hyljeksiä kuplan ulkopuolella olevia. Eri tavalla ajattelevia tai eri ryhmään kuuluvia ihmisiä haukutaan, mustamaalataan ja maalitetaan. Omassa toiminnassa ei nähdä mitään vikaa – ollaan parempia, ollaan moraalisesti korkeammalla, tarkoitus pyhittää keinot. Vastapuoli nähdään vihollisena. Tämä on sairasta.

Keskustelukulttuuriin on tullut ilmiö, jossa etsimällä etsitään mahdollisuutta loukkaantua. Loukkaannutaan asiasta, joka ei itselle edes välttämättä millään tavalla kuulu. Loukkaannutaan jonkun toisen puolesta. Loukkaannutaan, koska tahallaan ymmärretään toisen viesti väärin. Tämä on sairasta.

Valitettavasti tämä ei jää pelkästään Internetiin. Ihmisille yritetään saada potkuja töistä, tehdään perättömiä ilmiantoja/tutkintapyyntöjä, omaisuutta töhritään ja rikotaan, uhkaillaan ja käydään jopa käsiksi. Ihmisiltä, yrityksiltä ja puolueilta tivataan irtisanoutumisia asiasta kuin asiasta. Ihmisen luovuus ilkeilyssä näyttää olevan rajaton. Viranhaltijat, toimittajat, opettajat, terveydenhuollon ammattilaiset ja valitettavan monet muut saavat kuulla täysin asiatonta ryöpytystä ja uhkailua. Tämä on sairasta.

Moni kokee suoranaista vainoa aseman, työpaikan, poliittisen suuntautumisen, uskonnon tai mielipiteen vuoksi. Tämä häiriköinti on johtanut siihen, että monet valtuutetut eivät asettuneet enää ehdolle. Useat eivät uskalla asettua ehdolle. Moni joutuu salaamaan, mitä poliittista suuntausta kannattaa. Tiedän, moni joutuu salaamaan montaa muutakin asiaa itsessään ulkoisen painostuksen ja vainoamisen pelon vuoksi. Tämä on sairasta. 

Onneksi meillä on olemassa vaalisalaisuus. Vaikka kuinka lujaa me netissä huudamme omaa ainutta oikeaa ideologiaa, vaikka kuinka kiihkeästi yritämme toisemme vaientaa, vaikka kuinka vääräksi toistemme aatteet todistamme, vaikka kuinka monta omaa ideologiaa tukevaa linkkiä jaamme, niin kansan syvät rivit saavat vapaasti vaaleilla päättää. Ja hyvä niin. Tämä vaalisalaisuus kait sen kuuluisan jytkynkin mahdollisti?

Lainaan tähän Apulanta yhtyeen kappaletta Pahempi toistaan. Sanat ovat minusta aika hyvin asiaan osuvat.

”Pahempi toistaan kumpikin on

Ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan

Sokeina toistaa lausetta samaa

Kuinka ne on tässä oikeessa

Rumempi toistaan kumpikin teko

Eikä niitä tekemättömiksi saa

Eikä ne huomaa kumpikin on

Vain pahempi toistaan

Katkeemaan ei sitä mitenkään saa

Turhempaa ei oo olemassakaan

Huomaa vaan kun joku sanoo jotain sellaista

Mitä kuulla haluaa

Ei haittaa onko edes tottakaan

Oikeuttaa kalleintansa tuhlaamaan”

Itse tein ratkaisun, että asetun ehdolle kuntavaaleihin. Asetun mieluummin ehdolle, kuin lähden huutelemaan Internetiin. Jouduin toki hetken aikaa miettimään itsekin omaa valintaani. Ajattelin kirjoittaa tästä omat perusteluni myöhemmin blogissa. Jouduin etukäteen miettimään, minkälaisen myrskyn ja huutelun sitä osakseen saa. Yleisellä tasolla sitä on saanut jo monenlaista leimaa, koska kuuleman mukaan me kaikki olemme sitä ja tätä – ihan älyttömän pahoja, lähes epäinhimillisiä. Leimoja, joista en itseäni ihan käsi sydämellä ja aikuisten oikeasti tunnista. Tämä on varmaan nyt sitä uhriutumista?

Leikkimielisesti kuulen joissakin perheissä puoluevalintani olevan peruste eroprosessille. Eräs tuttavani joutui työnsä (liiketoiminta) puolesta miettimään, uskaltaako lähteä ehdokkaaksi. Onneksi työkavereilta on tullut vain positiivista palautetta; hyvä että lähtee ehdolle ja yhteisten asioiden hoitaminen kiinnostaa. 

Mitä Ilkka Repon tapaukseen tulee, olen itse täysin lehtitietojen varassa. Luulisin (huom, luulen!) muutaman eri syyn nostaneen puuttumiskynnystä, Ilkka on arvostetun ammattiryhmän edustaja eli opettaja. Ilkka on useamman kauden kunnanvaltuutettu. Molemmat asemat ovat perinteisesti katsottu edellyttävän hyvää käytöstä. Ilkka sai 2017 kuntavaaleissa 115 ääntä, joka on todella paljon. Kirjoitukset olivat asiattomia. Hyvä että siihen puututtiin – vaikka viiveellä. Käsittääkseni Ilkka suhtautuu politiikkaan hyvin tunteella – nyt meni yli.

Miten poliittiset organisaatiot voivat muuttaa tätä vihan ja hajottamisen kulttuuria? Itse näen, että kaikki lähtee yksilöstä itsestään; hänen valinnoistaan ja ratkaisuistaan. Jokainen voi pitää huolen omasta toiminnastaan. Toisten syyttelyn pitää lopettaa. Hoidetaan oma pesä kuntoon. Perinteisesti ei provosoiduta. Luovutaan kaksinaismoralismista. Jokaisen pitää omalta osaltaan pystyä luopumaan vihasta. Ylilyöntien tapahtuessa pyydetään rehellisesti anteeksi. Johdon on syytä puuttua asiattomaan käytökseen keskusteluin, huomautuksin ja tarvittaessa viime kädessä erottamalla. 

Tällä hetkellä keskustelu on enimmäkseen toisten syyttelyä. Netin keskustelut alkavat ja täyttyvät omaa näkemystä tukevien tutkimusten, mielipidekirjoitusten, artikkeleiden, uutisten ja meemien linkityksistä. Samalla tietysti ummistetaan silmät ja korvat kaikelta muulta. Viekö tämä oikeasti asiaa eteenpäin vai jääkö itse asia käsittelemättä? Leimakirveet pitää jättää rauhaan. Kivet pitää jättää heittämättä. Jokainen tietää mitkä kortit pelaamatta. Kuunnellaan mitä toinen sanoo. Pyydetään perusteluita, tehdään vasta-argumentteja eli käydään keskustelua sivistyneesti. Vaikeista asioista pitää pystyä keskustelemaan asiallisesti – ei leimata, ei syytetä, ei provosoiduta, ei provosoida.

Rohkeimmat näkevät vastapuolen ihmisenä. Hurjimmat kunnioittavat toista ihmistä. Todelliset sankarit uskaltavat mennä väliin, puuttua kiusaamiseen ja epäasialliseen kohteluun. Hyvät käytöstavat pitää nostaa jälleen kunniaan. Suomalaisia pitää johtaa edestä, joten esimerkin kautta. Korkeampi asema tuo korkeammat velvoitteet. Voimme opetella sopimaan, että olemme asiasta eri mieltä (agree to disagree).

Itse suosittelen tutustumaan täysin eri mieltä asioista olevan henkilön ajatuksiin; minkälaisen ajatteluprosessin ja kokemusten kautta hän on päätynyt juuri kyseiseen mielipiteeseen. Siinä voi oppia itsekin jotain. 

Hieman Sir Elwoodin hiljaiset värit ja Viimeisellä rannalla laulua mukaillen: 

“Tää on kymmenen tikkua laudalla

Me ollaan piilossa viimeisellä rannalla

Eikä kukaan meitä enää etsi, tää on tyhjä ja loputon leikki

Ja vain tuuli kuiskaa:’ kaikki pois kuplistaan’ ”