Perussuomalaiset

Arto Marjamaa

Puuta, hiiltä ja muutama biokaasu

Voidaanko ilmastonmuutoksen torjuntaa ja talouskasvua yhdistää? Onko valittava jompikumpi? Voidaanko tehdä järkeviä ilmastotoimia toimia? Uhrataanko kaikki ilmastonmuutoksen alttarilla? Pelastaako 5,5 miljoonan asukkaan pohjoinen kansakunta maapallon? 

Ylivieskan kaupunki liittyi Hinku – verkostoon vuonna 2020. Liittymisen yhteydessä kaupunki aikoi erityisesti panostaa liikenteen teemoihin ilmastotyössä. Hinku – kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan (mielenkiintoinen ilmaisu) 80% päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Tähän pyritään muun muassa lisäämällä uusiutuvan energian käyttöä sekä energiatehokkuutta parantamalla.

Minusta talouden kasvua voidaan yhdistää ilmastonmuutoksen torjuntaan. Ylivieskan kaupungin pitää edistää alueelle biokaasun tuotanto- ja jakeluverkoston syntymistä. Tavoitteeksi voidaan ottaa vaikkapa joka toisen auton muuttaminen biopolttoaineella kulkevaksi. Se toinen voi olla sitten vähäkulutuksellinen bensa tai diesel. Mahtuupa joukkoon muutamia etanolilla kulkevia ja akkuautojakin. Tämän lisäksi (se vähäinen) nykyinen julkinen liikenne muutetaan biokaasulla toimivaksi. Alueella tuotettu ja kulutettu biokaasu vähentää liikenteen päästöjä, työllistää ja jättää rahaa pyörimään alueelle. Biokaasun käyttö polttoaineena kärsii tällä hetkellä muna – kana – ongelmasta; ei ole kysyntää, kun ei ole tarjontaa, eikä ole tarjontaa, kun ei ole kysyntää. Tässä kaupunki voi toimia edistäjänä ja saada itselleen lisää veroeuroja. 

Esimerkiksi Ylivieskan, Nivalan, Kalajoen, Haapajärven, Alavieskan ja Sievin omistama Vesikolmio Oy on ryhtymässä biokaasun tuotantoon (Kalajokilaakson uutinen 30.3.2021). Vestia olisi myös looginen (yhtiö)kumppani asian eteenpäin viemiseksi. Tutkimus- ja tuotekehityksessä olisi Centrialla ja Jedulla luonteva rooli. Tässä on mahdollisuus myös alueemme maatiloille. Vuorenmaan maatila Haapavedellä tuottaa jo nyt 1900 megawattitunnin edestä biokaasua vuodessa. Maatilan lisäksi muun muassa Valion maitoauto käyttää tilan tuottamaa biokaasua polttoaineena. Tuotetulla biokaasumäärällä yksin maitoauto kulkisi vuodessa yli 350 000 kilometriä (Kalevan uutinen 10.3.2021).

Suomi on vihreän kullan maa. Metsiemme tehokas hyödyntäminen on järkevää taloudellisesti ja ilmastollisestikin. Metsä kasvaa kirveellä. Kasvava metsä sitoo hiiltä. Hyvin kasvanut metsä tuottaa raaka-ainetta metsä- ja sahateollisuudelle ja tuloja metsänomistajille (alueelle ja alueen ulkopuolelle). Puurakentamisen suosion kasvaminen on mielestäni hyvä asia. Puu on rakennusmateriaalina puhdas ja puhtaasti kotimainen. Ylivieskan kaupungin tulee mahdollisuuksien mukaan suosia puurakentamista. Kasarmialue voisi tässä toimia näyteikkunana. Centria puualan koulutuksen ja Jedu rakennusalan koulutuksen kanssa ovat luontevat yhteistyökumppanit. Tiilerin tiiltä ja Pohjanmaan puuta? 

Biokaasun tukena ja lisänä puuhakkeen käyttöä tulee alueella suosia. Haketta saadaan metsistä harvennus- ja päätehakkuiden yhteydessä. Kaikki metsästä hakattava puuaines ei mene metsä- ja sahateollisuuden käyttöön. Kaikesta hakattavasta puusta ei ole kuiduksi tai sahapuuksi. On ihan luontevaa käyttää tätä muuten metsään mädäntymään jäävää ainesta energian lähteeksi. Isommissa yksiköissä, kuten kaukolämmön tuotantolaitoksissa, savukaasut pystytään puhdistamaan tehokkaammin. Puuhake ja puupelletti ovat varteenotettavia vaihtoehtoja korvaamaan öljylämmitys. Puukaasun käyttö liikenteen tai sähköntuotannon polttoaineena on mahdollisuus. Kotimaista, läheltä tuotettua raaka-ainetta, jonka tuotantoketju työllistää alueella ja jättää euroja pyörimään alueelle.

Turve on uusiutuva luonnonvara. Turpeessa on Suomella todellinen energiavaranto! Turpeen ja puun polton kieltämisen sijasta kehitetään savukaasujen puhdistamisen tekniikkaa (jota voidaan myös myydä ulkomaille). Ei kalliille akkuautoille, ei harvinaisten maametallien räjähdysmäisesti lisääntyneelle käytölle. Ei kipeälle kepille. Kyllä popsittavalle porkkanalle!

Tässä on tärkeä edunvalvontatehtävä myös alueemme kansanedustajille. Heidän pitää huolehtia, että panostus uusiutuviin, kotimaisiin energioihin on mahdollistettu verotuksellisesti valtion toimesta. Verotus toimii kannustimena siirtymässä. On enemmän kuin toivottavaa saada valtiolta tukea tutkimukseen ja tuotekehitykseen tälle alalle ja tälle alueelle. 

Kesällä ilmanvaihto- ja ilmastointikoneet kuluttavat paljon sähköä. Ilmalämpöpumput kuluttavat sähköä kesät ja talvet. Kesällä ilmastointi ja viilennys ovat tärkeäitä esimerkiksi terveyskeskuksessa ja vanhusten asumisyksiköissä. Sopiva työskentelylämpötila lisää työviihtyvyyttä ja -hyvinvointia kouluissa ja virastoissa. Tätä energiantarvetta voidaan täydentää aurinkopaneeleita hyödyntämällä. Kaupanala tekee jo tätä. Kaupungilla on paljon rakennuksia, joiden katoille voidaan paneeleita sijoittaa tuottamaan sähköä. Tulevaisuudessa ilmeisesti myös rakennusten seiniin. Tämmöisen investoinnin takaisinmaksuaika alkaa olemaan noin kymmenessä vuodessa. Myös paikallista yritystoimintaa on jo olemassa tälläkin alalla ja “paikallinen” sähköyhtiökin on aktiivinen.

Energiankäyttöä tulee seurata teollisen internetin (iot) tuomilla keinoilla ja ratkaisuilla. Sähkönkulutusta voidaan vähentää tuomalla eri kohteisiin/rakennuksiin näkösälle sähkönkäyttö reaaliajassa. Tämä kannustaa ihmisiä muuttamaan toimintaansa vähemmän sähköä kuluttavaan suuntaan niin sanotusti pehmein keinoin. Kulutuksen rinnalle voidaan tuoda tietoa aurinkopaneeleiden tuottamasta energiamäärästä.

Esimerkiksi jäteautot muutetaan käyttämään biokaasua. Jäteastioihin laitetaan (iot) anturit, jotka ilmoittavat astian alkavan täyttyä. Anturit ilmoittavat myös, kun astia on täysi ja tarvitsee pikaisen tyhjennyksen. Näin roska-astioista saatujen tietojen perusteella tietokone voi optimoida roska-autoille tyhjennysreitit. Historiatietoja hyödyntämällä roska-astian täyttyminen eri ajankohtina voidaan ennakoida. Tämä vähentää “turhaa” ajamista astioille, jotka eivät vielä välttämättä tarvitse tyhjennystä. Tämä vähentää myös roska-astioiden ylitäyttymistä. Roska-astioista voidaan tuottaa tiedolla johtamisen tueksi dataa, paljonko mistäkin toimipisteestä syntyy roskaa. Tämän perusteella voidaan miettiä, miten asiaan voitaisiin vaikuttaa ja vähentää roskan syntymistä. Tätä on digitalisaatio.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Artollakin on hyviä , käyttöön otettavia ehdotuksia !! Niitä vain pitäs saada vietyä eteenoäin ! Mutta Suomen päättäjissäkin , näyttäisi olevan , niin sanottuja jarrumiehiä / naisia , jotka venkaavatten toiseen suuntaan !?! Valitettavasti !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Artokin. Toit hyviä asioita esille. Se onrakkautta maatamme ja kansaamme kohtaan. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Artokin. Toit hyviä asioita esille. Se on rakkautta maatamme ja kansaamme kohtaan. Kiitos. Siunaten, Lasse. * * *

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nyt turve käyttöön, kuin olisi jo.
#4

Jos joku ilmastoa Suomessa voisi muuttaa, niin sen täytyisi olla turpeen kaltainen jättiläinen. Ongelma tässä on siinä, että turve ei kuitenkaan muuta ilmastoa, vaikka se tuottaa kuivalla alueella suuremman osan hiilidioksidista, kuin ihmisen toimet. Asia on niin yksinkertainen, kun vesimärkä suo alue sitoo turpeen kasvun avulla hiilidioksidia, kun se muuttuu peltomaisemassa kuivilla suurimmaksi hiililähteeksi, ja se tulisi käyttää ennen muuta energian tuotantoon. Kertaan vielä myöskin akateemisille, maan kohoamisen seurauksena historiallista turvesuoaluetta on jäänyt kuiville, ja se hapettuu nyt. Mikrobit mutustelevat turpeen hiilihydraatit etenkin kun on lisäksi kosteutta, eli maaperän kosteuskin vaikuttaa. Historialliset, eli jääkauden jälkeiset turvesuot tuottavat metaania ja hiilidioksidia enemmän, kuin kaikki suomalainen teollisuus ja liikenne, siis silti, vaikka ne jätetään mätänemään maaperään. Naudan metaanit ovat pieru Saharassa verrattuna kuiviin turvemaihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, Suomessa ollaan menetetty suhteellisuustaju jo ajat sitten, mutta vihreiden ilmestymisen jälkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Suomalainen ei ole pelkästään tyhmä, vaan myös idiootti
#8

Täsmälleen näin, Suomen tuottamat hiilidioksidit riittävät valtamerien levätuotantoon 9 minuutin ajaksi vuositasolla, kun vuodessa on 525 600 minuuttia. Täytyy olla täysi törppö, jos ei ymmärrä, miten pieni tekijä Suomi on kokonaisuudesta, ja siihen lisäksi yksilötasoinen vaikuttavuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kyllä näin, se on aivan sama kokonaisuudessa, mitä yksilö tekee, eikä siinä olekaan järkeä lähteä yksilötasolla opastamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Juuri näin, merkityksellistä on maapallon jatkuva rakentaminen ja kasvuston pinta-alan jatkuva ja nopea supistuminen. Tuohon ei puututa. Pahin on sademetsien jatkuva tuhoaminen, mm. energian tuotantoon. Mitä pidemmälle pääsemme fossiilisilla polttoaineilla, sen parempi, ja näin tila riittää mm. sademetsien suojeluun. Kivihiilen käyttöä tulee jatkaa, sitä kun riittää liki loputtomasti, ja siitä voidaan jalostaa myös puhtaita kaasuja. Myös turve on erittäin hyvä ratkaisu, siitä kun tulee aikaa myöten joutavaa metaanihävikkiä, kun maan kallistus kuivaa jatkossakin suoalueita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yksilöt eivät vaikuta ilmastoon, mutta ympäristöön kyllä.
#12

Niin, yhden suomalaisen ihmisen ilmastotoimet tuottavat valtamerien levätoiminnalle noin 0,000108 sekunnin ajaksi hiilidioksidi tarpeen vuositasolla, jossa vuodessa on 31 536 000 sekuntia. Kannattaa muistaa, että kaikki muukin kasvu tarvitsee hiilidioksidia, eli merien levät ovat vain osa kasvikuntaa. Yhden ihmisen tekemiset eivät paina, tekee he tai ei tee mitään hiilidioksidin vähentämiseksi, puhumattakaan ihminen yksilönä muuta mitään. Sen sijaan jo suurteollisuuden haarat voivat vaikuttaa esim. ilmakehän tai merien saastuttamiseen tai sen estämiseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

IPCC ja poliittinen sonta, absoluuttinen huijaus
#19

Ilmastoherkkyydestä puhuttaessa lämpötilanousuja on 0,6 C asteen ja IPPCC jopa 4,5-1,5 C asteen välillä, riippuen siis siitä, kuka esittää asiaa. Marraskuussa 2020 maapallon keskilämpö oli +5,3 C astetta, kun mukana on myös napaseudut. Jos keskilämpö olisi nollan tuntumassa, kyseessä olisi sekä pohjoinen että eteläinen jääkausi meneillään. Tarkka maapallon keskilämpö saadaan tulevan juhannuksen tietämillä. Kyseessä on ainoa oikea tapa seurata maapallon keskilämpöjä, eikä siinä ole pilkunkaan vertaa politiikkaa. Hiilidioksidi kasvaa kasvamistaan, ja ilmasto viilenee saman aikaisesti. Kyseessä on kaksi eri asiaa, josta toinen on mitattavan alueen vuoden aika, ja toinen kuvaa mm. sademetsien tuhoutumista ja ihmiskunnan rakentamisen kiihtymistä, jossa kasvillisuus katoaa rakentamisen tieltä. Hiilidioksidin laiha pitoisuus ei kuitenkaan lämmitä ilmastoa, sen vahvin vaikutus sijaitsee aivan maapallon pinnan tasolla, ja heikkenee korkeuden kasvaessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Islannin nykyinen tulivuoren purkaus jatkunee kenties tuhansia vuosia, maapallon ytimen asennon muutoksen takia, jossa seurauksena on myös pohjoisen Euroopan kuoren ja ulomman ytimen painuminen syvyyksiin, Litorinameren tavoin, jota tuleva jääkausi tulee vahvistamaan jäätiköiden painon vuoksi. Vastaavasti Yellowstone tulee purkautumaan lähiaikoina, josta merkit ovat vahvoja tällä hetkellä Stanleyn Idahon alueella. Tuossa sisemmän ytimen asennon muutos siirtää myös ytimen ”päiväntasaajaa” kohden pohjoista, josta paine kasvaa koko ajan. Kaiken kaikkiaan maapallon suurimmat riskit ovat nyt maapallon sisäiset muutokset, ihminen on vain matkustaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastot monimutkaisempia, kuin Suomen verotus
#7

Juuri näin, maapallon säde päiväntasaajan ja navan alueella on eri, ja laskettaessa sisemmän kiinteän ytimen säteen siirtymästä ja kohden etelää, Suomen leveyksillä kyse on kymmenien metrien alenemasta pohjoisen Euroopan osalta ja vastaavasti Beringinsalmi nousee kuiville, jota se on ollut aikaisemmin viimeisen jääkauden aikana. Beringian pinta-ala oli noin 2 miljoonaa nelikilometriä, jolloin kuivan kannaksen kautta tapahtui mm. kansainvaelluksia. Beringinsalmi on tällä hetkellä matalaa, vain noin 40 metriä syvä merialue. Rauta-ferriittinen maapallon sisempi ydin seuraa auringon painovoimaa, ja asennon muutos vastaavasti johtuu maapallon akselin kallistumasta ja hyrrä- eli prekessioliikkeestä, joka taas seuraa tietämyksen mukaan maapallon kuusta jne. Systeemi on monimutkainen ja kaikesta tuosta on seurauksena, myös perihelikiertymän vuoksi maapallon vaihteleva ilmasto, jossa jääkaudet vaihtelevat myös eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon välillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmasto viilenee ilman ihmisten toimiakin
#9

Kyllä näin, ja lisäksi on huomattava, että maapallon magneettikenttä heikentyy edelleen ytimen asennon nopean muutoksen vuoksi, jossa remanenssi kuolee varsin nopeasti ulomman nestemäisen ytimen sisällä, sen kyllä kuljettaessa magnetismia, mutta ei pidä magnetismia yllä. Näin koko kenttä on menettänyt voimaansa viimeisten 150 vuoden aikana non 15%, ja viimeisten 3000 vuoden aikana noin 30%. Syvälle ulottuva Euraasian manner pysäyttää kyllä sisemmän ytimen liikkeen vain kymmenien vuosien sisällä, jolloin kenttä alkaa voimistumaan ja suojat paranee, josta seurauksena hiukkasvirtausten ohjautuminen avaruuteen, josta selkeä viileneminen. Useimmat ihmettelee nopeaa muutosta, huomaamatta, miten nopea on pohjoisen magneettisen navan liike tänä päivänä, jopa kilometri viikossa. Kyse ei ole siis ensimmäisestä kerrasta, kun magneettinen pohjoisnapa vierailee Siperiassa, se on jättänyt selkeät jäljet edellisistä vierailuista Siperiassa historiassakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pysymme koossa paineen avulla
#11

Suomessa ollaan todella heikolla tasolla ilmastoasioissa. Mm. asiantuntijoilta kuulee väittämiä, että vesihöyryn määrä ilmakehässä lisääntyy, kun ilmasto lämpenee, täyttä höpöä koko väite. Todellisuudessa vesihöyryn määrä lisääntyy ilmaston viiletessä, eli ilmanpaineen alentuessa (sateet laskee painetta). Paineen kasvaessa haihtuminen hidastuu, kuten maapallon meret pysyvät maapallolla paineen avulla. Avaruuden paineessa valtameret kuivaisivat nopeasti, ja vesi katoaisi avaruuteen. Absoluuttisessa tyhjössä jopa rauta haihtuisi maailman taivaan tuuliin, eli kaikki pysyy koossa vain ympäristön paineessa, myös ihminen. Avaruudessakin on väliaineen paine, joka pitää yllä mm. magnetismia. Kattilassa vesi kiehuu, kun pinnan päällä on alempi paine, kuin vedessä. Samoin vuorilla vesi voi kiehua kattilassa jo esim. muutamassa kymmenessä asteessa jne. ääri tilanne on esim. raju taifuuni tai hurrikaani, jossa keskelle muodostuu syvä matalapaine, se nostaa vettä mukaansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilidioksidilla ei merkitystä pakkasiin
#14

Juuri näin, ilmastonmuutos on valovuosien päässä talouspäätöksistä, eli voimme tietysti ajaa taloutemme alas, vaikka ilman ilmastonmuutos pelkoammekin. Ilmastonmuutos ohjurina ajamme varmasti taloutemme alas. Etelänavalla hiilidioksidi pitoisuus on luokkaa 420 ppm, kun yleisesti eteläisillä valtamerialueilla on vuodenaikoihin ominainen hiilidioksidi pitoisuus, eli keskimäärin 423 ppm. Vastaavasti vuodenaikaan sopiva hiilidioksidi pitoisuus pohjoisnavalla on keskimäärin 434 ppm, jossa pitoisuus johtuu lähinnä Aasian ja Venäjän päästöistä, mutta esim. Siperian kasvu ei ole käynnistynyt, joka johtuu vielä kovista pakkasista. Pitoisuudet laskevat kuitenkin nopeasti, kun lämpötilat ja valoisuus kasvaa kesää kohden. Pakkaset eivät siis katoa mihinkään hiilidioksidin avulla, liki 40 C astetta pakkasta, hiilidioksidista huolimatta. Etelämantereella pakkaset ovat hiilidioksidista huolimatta tällä hetkellä luokkaa 55-60 C astetta pakkasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilidioksidia ei saa vähentää, kuten ei muitakaan kaasuja
#15

Niin, paineen laskiessa maapallon meret katoavat taivaan tuuliin, vesihöyryn karatessa. On tärkeää, että ilmakehä sisältää riittävästi hiilidioksidia, jotta muodostuu happea kasvikunnan avulla, eli yhden kaasulajin vähetessä on vaara, että maapallo käy ihmiselle ja kaikelle elämälle asumiskelvottomaksi. Vesihöyryä ja vetyä karkaa kaasukehästä avaruuteen satoja tonneja vuorokaudessa ja vain tiukat kemialliset sidokset voivat säilyä kaasukehän paineen laskiessa. Harventunut avaruuden väliaine johtaa myös kiinteämpienkin aineiden liukenemiseen, kun esim. ydinräjähdyksessä väliaineen harventumassa teräksetkin liukenee väliaineeksi. Avaruus sisältää laskemattoman määrän väliainepilviä, joiden välisessä tilassa materia ei voi pysyä koossa, kuten valo ei kulje, vain esimerkkinä. Väliaine pilvien törmäyksissä materia tiivistyy, kun suuressa tyhjössä materia muuttuu silmin näkymättömäksi väliaineen alkeiseksi, joka sekään ei ole aineetonta, mutta magnetismi tai atomirakenne ei pysy koossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hiilidioksidin vähentäminen on ihmiskunnan lopun alku
#16

Juuri näin, hiilidioksidin vähentäminen kiihdyttää maapallon tuhoa, jossa myös ilmakehän hapen paine laskee nopeasti ja jyrkästi. Maapallon kohtalo on luokkaa Venuksen ja Mars-planeetan. Ilmakehän paineen lasku kiihtyy nopeasti, eikä prosessia voida pysäyttää. Tuossa haihtuminen ja siitä muodostuvat tuulet kuljettaa vedyn, vesihöyryn ja hiilidioksidin avaruuteen, jolloin kasvu pysähtyy, kuten hapen muodostuminen myös, joka johtuu suoraan liian ohuesta hiilidioksidista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Vain massamurhaaja vaatii hiilidioksidin vähentämistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät olevinaan parempaa rotua.
#18

Todellakin, olemme vain kuuden prosentin (6%) happikatastrofista. Ihmiskunta ei osaa herätä. Otsonin muodostuminen tarvitsee myös happea, kasvien tuottamaa happea, ja on suoranainen ihmiskunnan itsemurha tuhota hiilidioksidin kierto, jota vihreä olevinaan ylempi leninistinen ja hitlerimäinen rotu koettaa tuhota ihmiskunnan. On käsittämätöntä, miten sekaisin ihmiskunta viherhurmiossaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000