Venäjän presidentti Vladimir Putin löytyi Pietarista 16. päivänä maaliskuuta. Hyväntuulinen presidentti hymyili kameroille onnellisena siitä huomiosta, jota hänen poissaolonsa oli herättänyt.

Putinin piilottelu paljasti myös sen, miten korvaamaton hän on omalle maalleen.

Miten tätä kaikkea pitäisi sitten tulkita? Varmasti niin, että Putin rakastaa yllätyksiä ja tempauksia. Tämä kansainvälinen kohu hänen olemassaolostaan varasti maailman huomion täydellisesti ja nostatti huhupilven, jossa sinkoilivat tiedot presidentin kuolemasta, flunssasta, syövästä tai synnytysvalmentajana olemisesta.

Olipa miten tahansa, Putinin poissaolo on alleviivannut sitä, että ilman häntä nykyinen hallinto ei pysy pystyssä.

Venäjän nykyinen hallinto, sekurokratia, hajoaa, jos sen keskushahmo heikkenee tai häviää julkisuudesta.

Häviäminen muistutti myös Venäjän eliitille sen tosiasian, että he seisovat ja kaatuvat presidenttinsä kanssa; vastustaminen ei kannata.

Toisaalta piiloleikki hämärsi oppositiojohtaja Boris Nemtsovin murhatutkimusten tilanteen. Venäläisillä oli nyt muuta keskusteltavaa.

Kansalaisille on muistutettu nyt konkreettisella tavalla siitä, että presidentin henkilö on Venäjälle tärkein. Lyhyen piilosilla olon aikana kansalaiset myös kyselivät itseltään sitä, kuka voisi korvata hänet.

Nähtävästi ei kukaan.

Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta kun hallitsija on muistuttanut venäläisiä siitä omasta olemassaolostaan. Esimerkiksi vuoden 1564 lopussa Moskovan suuriruhtinaskunnan tsaari Iivana IV Julma hämmästytti aikalaisiaan muuttamalla henkivartiostonsa ja luottomiestensä kanssa Moskovasta 70 kilometrin päähän, Aleksandrovskin palatsiin.

Moskovaan jääneille hovin jäsenille tsaari lähetti sanansaattajan, joka kertoi hallitsijan pettyneen omaan eliittiinsä. Tavallinen kansa sai häneltä päinvastoin kiitosta.

Moskovaan jäänyt tsaarin hovi pelästyi ja järkyttyi hallitsijan epäsuosiosta.

Ortodoksikirkko ja sen johto organisoikin lähetystön pyytämään Iivanan paluuta. Hallitsija lupasikin palata sillä ehdolla, että saisi julistaa valtionkiroukseen haluamiaan henkilöitä ja ”rankaista pettureita” vapaasti. Puhdistustaan varten hän aikoi perustaa oman erillisen hallintoalueensa ”opritštšinan”. Kyseinen alue jäisi hänen täydelliseen valtaansa ja hän saisi tehdä siellä mitä ikinä halusikin. Jäljellejäänyttä osaa ”zemtštšinaa” hän hallitsisi sitten normaalisti yhdessä pajarien kanssa.

Kyseessä oli temppu, jolla tsaari varmisti sen, että hän voisi toteuttaa sujuvasti ”tottelemattomien” pajariperheiden täydellisen puhdistuksen. Iivanan omaa aluetta hallittiin muutamien luottopajarien avulla ja sen ankaraa kurinpitoa varten tsaari hankki itselleen pelätyn ”opritštšnikkien” joukon.

Nämä tsaarin palvelijat puettiin mustiin munkinkaapuja muistuttaviin viittoihin, joissa oli kuvattu koiran pää ja luuta. Tunnukset symbolisoivat tulevia puhdistuksia, joissa tämä 10 000 hengen kokoinen joukkio organisoi kokonaisten pajariperheiden murhaamisen. Onnekkaammat pajarit karkotettiin valtakunnan kaukaisiin osiin.

Puhdistus muutti Venäjän silloisen eliitin elämää: kukaan ei ollut turvassa terrorilta. Iivana osallistui usein henkilökohtaisesti näihin kidutuksiin (elävältä keittämisiin ja jäsenten repimisiin), kuten vuonna 1570 Novgorodissa.

Vainoharhaisuudesta kärsivä hallitsija tulkitsi itsensä Jumalan arkkienkeliksi, jolla oli taivaallinen oikeus rangaista häntä vastustavia mahtimiehiä. Hirmutekojensa jälkeen tsaari vetäytyi usein luostariin katumaan syntejään. Myöhemmin katuva tsaari itse kustansi muistojumalanpalveluksia omille uhreilleen.

Tavalliselle kansalle tsaarin raakuudet olivat osoitusta tämän jumalallisesta tehtävästä. Hallitsijan saama liikanimi julma voidaan kääntää myös sanalla ankara. Kansan balladeissa tsaarista tuli hurskas ja ankara maan isäntä, joka toimi pettureita vastaan.

Natsi-Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon vuoden 1941 kesäkuussa yllätti diktaattori Josif Stalinin. Hän jäi mököttämään omaan lähidatsaansa ja oli poissa julkisuudesta pari viikkoa. Neuvostoliiton johtajan työtoverit tulivat vihdoin ulkoministeri Vjatšeslav Molotovin johdolla pyytämään tätä jatkamaan työtään.

Näiden nöyrät pyynnöt muuttivat Stalinin mielen ja tämä esiintyikin radiossa 3 päivänä heinäkuuta 1941. Äänenpainot olivat kirkollisia ja sopivat pappisseminaarissa opiskelleelle Josifille: hän puhui radiopuheessaan ”tovereille, kansalaisille, veljille ja siskoille…”.

Poissaololla oli poliittisia tarkoitusperiä. Stalin pani tarkoin merkille mitä tämän ”hallitsijalakon” aikana oli tapahtunut, ja ne, jotka olivat erehtyneet pitämään tätä heikkouden osoituksena, saivat myöhemmin maksaa rohkeudestaan.

Putinin ensimmäinen toimi poissaolonsa jälkeen oli julistaa sotaharjoitukset pohjoiselle laivastolle. Edellisenä iltana Venäjän televisiossa näytetty dokumentti Krimin liittämisestä Venäjään muistutti, että presidentti oli ollut valmis käyttämään ydinaseita. Näyttää siltä, että Putin on valmis nostamaan Ukrainan kriisin panoksia: sodalla, jos niin tarvitaan.

Putinin poissaolo kruunautui myöhemmin Moskovan keskustassa pidetyssä kansalaisjuhlassa, jossa riemuittiin Krimin ”liittymisen” vuosipäivästä.

Maksetut mielenosoittajat toistelivat ryhmänjohtajien antamia ”loosungeja”. Eräs näistä, Anna meille Puola ja Suomi, herätti tietysti paikallaolijoissa erityistä hilpeyttä.

Suomessa heitto tulkittiin sananmukaisesti ja ulkoministeriltä vaadittiin selityksiä. Ehkäpä ei olisi tarvinnut; venäläiset juhlat karnevalisoituvat joskus yli äyräiden. Kuten meilläkin.

Kirjoittaja on Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen yliopistolehtori Helsingin yliopistossa. Juttu ilmestyi Savon Sanomissa tänään.