Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Pitkäperjantain suomalaisuus: rohkeus voittaa viistorännän

Pitkäperjantain viistoräntä sopii suomalaiselle.

Kärsivässä Jeesuksessa on jotain sellaista, joka sopii tähän sielunmaisemaan. Kärsivä ja kurja Jeesus on kuin Aleksis Kiven 7 Veljeksen Männistön Kyösti, joka ”ei ikinä nauranut tai valehdellut”. Toinen vertauskuva voisi olla Mielensäpahoittaja – rehellinen ihminen, joka halusi, että asiat olisivat sillä vanhalla mallilla.

Suomalaisen pitkäperjantain sielunmaiseman takana piilee syvä ja rehellinen havainto siitä, että elämän aurinkoiset päivät eivät yleensä kuumota kaikille. Kyse ei ole kuitenkaan synkistelystä tai murheen palvomisesta vaan siitä, että tosiasiat tunnustetaan.

Me ymmärrämme vaistomaisesti, että Ihmisen Pojan kärsimyksen toisella puolella on Hänen valtakuntansa, jossa Hän on kuningas. Siellä asiat ovat toisin – sillä oikealla tavalla; siellä ei ole rikasta tai köyhää. On vain armahdettuja syntisiä.

Siellä hallitsee aina oikeus – täällä vain joskus ja ainoastaan jos sen puolesta tehdään työtä.

Tämä pitkäperjantain sanoma lohduttaa mieltä kaiken loskan keskellä.

**

Pääsiäisessä on myös toinen; repäisevä puoli: naisten rohkeus.

Kun miehet istuivat riitelemässä ja piileksivät niin naiset toimivat. Ylösnousseen ensimmäinen todistaja oli rohkea nainen, jolla oli ollut aikoinaan kyseenalainen maine. Kun miehet juoksivat karkuun ja kielsivät, niin topevat naiset puhuttelivat Häntä.

Naisten rohkeudessa on jotain suuremoista, joka kääntää maailmaa. Aivan kuin helmi-maaliskuussa aikoihin 1917 Pietarissa. Silloin suuren muutoksen aloittivat naiset, jotka kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi uskalsivat mielenosoituksissa huutaa: ”leipää…”

Uskaliaat naiset muuttuvat ja muuttavat tätä maailmaa!

**

Sielualohduttavaa ja rohkeaa pääsiäistä kaikille!

Arto Luukkanen

Järvenpää

Kaikille ehdokkaille voimia ja jaksamista – puoluekantaan katsomatta. Kyllä se siitä…)))

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000