Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

Kun totuus Kreikasta paljastui

Suomen poliittisen eliitin housunpuntit tutisivat 26.1. 2015.

Sen toistelemat mantrat olivat paljastuneet valheeksi – Syriza voitti ja aikoo tehdä omat sääntönsä velanmaksussa. Kreikka ei tule maksamaan velkojaan vaan tekee sen saman minkä se teki viime vuosisadalla monta kertaa: vararikon. Toisin sanoen se ei maksa velkojaan tai sitten se neuvottelee ne täysin uusiksi – eikä maksa.  

Suomalaiset veronmaksajat maksavat..

Hikisiä selityksiä tiedossa

Poliittisen Silmänkäännön Arkkimestarilla – Alexander Stubbilla – oli 26. tammikuuta hikinen aamupäivä. Oli selitettävä musta valkoiseksi ja vakuutettava suomalaiset siitä, että entinen meno jatkuu.  Puhe meni ennalta-arvatun puhekolmion kautta: a) Suomi on maa b) Suomi kuuluu Eurooppaan c) mitään ratkaisevaa ei ole tapahtunut. Velkoja ei anneta anteeksi mutta…ne voi maksaa ehkä 160 vuodessa takaisin? Toisinsanoen…ei ikinä.

Stubbilla oli myös vanhoja ja väsyneitä juttuja: ”on laitettava jäitä hattuun ja oltava rauhallisia. Populismi ei auta. Nyt pitää olla vastuullinen. On ajateltava Eurooppaa…” Nummisuutarin Eskon sanoin tammikuun 26 pnä agendassa oli poliittinen tilulilu.

Stubbin paniikki oli ymmärrettävää. Kreikan vaalitulos järkytti EU:n eliittiä niin Brysselin tornitalojen ylpeistä huipuista aina paikalliseen EU-käskynhaltijaan saakka. Kansa pääsi sanomaan sanansa.  

Valhe paljastui

Entinen kepu-kokoomus hallitus ja nykyinen kokoomus-sdp hallitus olivat väärässä koko ajan: Suomen takaukset tulevat nyt maksuun.  Kansalle valehtelu sai nyt nolon lopun.

Tässä yhteydessä voisi kerrata Juho-Kusti Paasikiven huokausta 19. syyskuuta 1944 – ”Hirmuinen on maamme kohtaloa. Ja tämä johtuu meidän omasta tyhmyydestämme. Mitä tästä tulee. Meillä ei ole poliittista älyä. Ja sitä tarvitsisimme paljon enemmän kuin useat muut maat, koska meidän asemamme on niin vaikea. Mutta poliittisesti me olemme vähälahjaista kansaa – aivan kuin saksalaiset…”

Hankalinta ei ole kuitenkaan valehtelun paljastuminen – se voidaan selittää aina parahin päin. Samoin rahakaan ei ole ongelma:  sitä voidaan puristaa suomalaiselta veronmaksajalta läkähdyksiin saakka.

Hirmuisinta eliitille oli se, että kansa osoitti äänestyskopeissa oman suvereenisuutensa. Kreikan kansa ei halua kuristamista.  Se toimii pahimmanlaatuisena esimerkkinä myös muille EU:n kansoille. Myös suomalaisille.

Voisiko joku selittää Arhikselle että se oli hallituksessa 3 vuotta?

Huvittavinta tässä farssissa oli kuitenkin Vasemmistoliiton Arhinmäen remakka.

Miten tämä ihmispolo voi iloita kun hän oli 3 vuotta mukana tässä pyramidihuijauksessa? Voisiko joku kertoa Arhinmäelle, että hän oli siinä taikinassa kyynärpäitä mukana – leipomassa velkakakkua eurooppalaisille ihmisille.  

Arhikselle voisi vaikka ruotsinkielellä selostaa seuraavan värssyn:

”…Jag fattar icke just så snart

men det är så underbart

att efteråt blir allting mig så klart…”

***

”en oivalla niin sukkelaan

mut on se vaan niin ihanaa

kun jälkeenpäin kaikki valkeaa…

Edellinen oli presidentti Juho-Kusti Paasikiven päiväkirjoissaan usein käyttämä runonvärssy.

Arto Luukkanen

Järvenpää

ps. Vaalikampanjani etenee mukavasti. Vapaaehtoisia mahtuu vielä mukaan. 6 helmikuuta ravintola Zapatassa (Järvenpää) klo 18.00  kampanjan aloitus. Uudeltamaalta tervetuloa sinne jokainen!!! Mukana on yllätysvieras!!

www.artoluukkanen.com

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Olikohan tuo Kreikan kuplan puhkeaminen mikään yllätys? Nimittäin vähänkin asioita seuraavalle. Nyt seuraamme hetken teatteriesitusta, jossa meidänkin päättäjät järjestää ylimäärisiä tiedotustilaisuuksia. Niissä sitten ollaan niin jämäkkää, niin jämäkkää, rinta kaarella kuin toripululla. kuohahduksen jälkeen asia haudataan ja nostetaan muita juttuja pintaan. Kansan huomio kiinnitetään niihin. Esim. työttömyysturvan leikkamisella uhkaaminen on hyvä savuverho.
Kreikka unohtuu viimeistään vaalipäivinä, maksuthan lankeaa hiljaa ja hivuttaen, jaksottuen pitkälle ajalle. Harva enään osaa yhdistää, että nekin rahat ovat joltain ja jostain poissa. Eli meiltä, mutta toisilta ainakin suhteessa enemmän kuin toisilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000