Hyvät lukijat!

Vihervasemmisto on lähivuosikymmenten aikana omalla yliliberaalilla politiikallaan romuttaneet koululaitosten järjestyksen sekä työrauhan. Perussuomalaisen puolueen kansanedustaja Ari Koponen on jättänyt eduskunnalle toimeksiannon selvittää matkapuhelinten käytön kieltämistä peruskuoluissa.

Toimeksianto on erittäin perusteltu, mutta jälleen suomalaiselle politiikalle ominaisesti edetään hitaimman ja vaikeimman kautta. Parempi ratkaisu olisi ollut, että kansanedustaja Koponen olisi suoraan tehnyt matkapuhelimet peruskoulussa kieltävän lakiehdotuksen tai toimenpidealoitteen.

Syitä siihen, miksi puutun oheisenkaltaiseen marginaaliseen asiaan, on kaksi. Ensinnäkin, vaikka selvitys matkapuhelimien kieltämisestä peruskouluissa on pieni lainsäädännöllinen nyanssi, kyseinen asia liittyy laajempaan ja erityisen tärkeään kurin ja järjestyksen palauttamiseen koskien koululaitosta. Nykyisellään oppilaiden työrauha on useassa koulussa niin pahoin häiriintynyt, että se estää keskittymisen opetukseen. Opetukseen keskittymättömyys taas näkyy suoraan verrannollisena faktana oppilaiden osaamisessa ja tietotaidossa.

Edellä esiteyn lisäksi vakavat häiriötekijät, joita ei tunnuta saavan järjestykseen, vähentävät kansalaistemme halukkuutta hakeutua opettajaksi tähtäävään koulutukseen ja näkyy myös kyseiseen ammattiin hakeutuvien henkilöiden sopivuudessa. Henkilöt, jotka omaavat parhaimmat ominaisuudet kyseiseen ammattiin, eivät tulevaisuudessa enää halua hakeutua opettajiksi. Kyseinen työ on nykyisellään kiittämätöntä ja motivoimatonta, koska opettajat asetetaan ylempää tulevien laajenevien oppimisvaateiden alaisiksi koskien parempia oppimistuloksia saman aikaisesti, kun realistisia keinoja edes opettamisen peruslähtökohdalle eli järjestyksen ylläpidolle heikennetään voimakkaasti.

Toinen asia, miksi kommentoin kyseistä eduskunnalle jätettyä selvitystoimeksiantoa, on sen liittyminen laajempaan maamme johtamista koskevaan kontekstiin. Sen sijaan, että kyseisiä peruskouluopetukseen liittyviä ongelmakohtia olisi ”riippumattoman” median toimesta aloitettu faktapohjaisesti käsittelemään, media hyökkää lainsäädäntöön liittyvillä väitteillä kansanedustaja Koposen varsin ajankohtaista selvitysvaadetta vastaan.

Media esittää täysin pohjaa vailla olevan argumentaation siitä, että matkapuhelinten kiellon esteenä on nykyinen lainsäädäntö sekä jopa kieltoa vastustetaan oppilaiden perustuslaillisten perusoikeuksien vastaisena. Mitä tulee matkapuhelinten kieltämiseen peruskouluissa koskien perusoikeuksiin, en katso väitteen edes vaativan vasta-argumentaatiota, sillä kyseinen väite jo sinällään on täysin perustuslaillista juridiikkaa ymmärtämättömän esittämä.

Yhtä järjetön on väite siitä, että nykyinen lainsäädäntö estäisi lainsäädännölliset uudistukset. Kuten totesin, väite on vailla todenperää, mutta jos asia etenee eduskunnassa, tulemme lukemaan mediassa toinen toistaan ”pätevämpien” oikeusoppineiden, oikeusviranomaisten sekä pahimmassa tapauksessa korkeimman hallinto-oikeuden edustajien esittämiä näkemyksiä ja ennakkotapauksia siitä, miksi matkapuhelinkieltoa ei voida lainsäädännöllisesti toteuttaa.

Suomelle on valitettavan tyypillistä niin kutsumieni ”maan tapojen” muodostuminen. Yksi sellainen on perustuslakiin perustumaton oikeusviranomaisten ja tuomioistuimien laaja puuttuminen lainsäädännöllisiin toimiin. Oikeusviranomaiset/tuomioistuimet ovat vallitsevan lain tapauskohtaisia tulkitsijoita, ei lainsäätäjiä.

Perustuslaki määrittää selkeät johtosuhteet. Kiteytettynä valta kuuluu kansalle, jonka se vaaleista tärkeimässä eli eduskuntavaaleissa luovuttaa parhaaksi katsomalleen poliittiselle ideologialle. Eduskuntavaalien voittaja muodostaa enemmistöhallituksen, joka johtaa maatamme ja yksi hallituksen tärkeimmistä johtamismuodoista on lainsäädäntö, jolla kansan valtamandaatin saanut johto pystyy toteuttamaan poliittisideologiset tavoitteensa. Käytännön tasolla, poislukien perustuslain muutokset enemmistohallitus saa lakiin kirjatuksi hallituksen esityksenä eduskuntaan tuomansa lainmuutokset. Myös perustuslaki on muutettavissa ja vielä varsin nopeasti, jos enemmistöhallitus omaa riittävät voimasuhteet tai kuten yleensä opposition suurimman osan antamalla tuella. Oikeusviranomaisilla ja oikeusistuimilla ei lainsäädäntöprosessissa ole roolia. Niin sanotun tuomiovallan tulee olla alisteinen lainsäädäntövallalle!

Se, että yhdeksi maamme tavaksi muodostunutta tuomioistuimien sekä oikeusviranomaisten jopa ylikorostunutta roolia lain säädännössä ei kyseenalaisteta, johtaa edellä esitetty tapahtumaketju siihen, että maatamme todellisuudessa hallitsee vaaleissa vaihtumattomien epäsuoraa politikointia harjoittavien toimijoiden blokki. Oheisen seurauksena taas on se, että Suomi on pysähtyneisyyden tilassa ja asioilla on tapana pahentua entisestään.

Jos maamme johto omaisi usein perään kuuluttamaani vahvaa johtajuutta, sillä olisi viimeisten lähikuukausien aikana ollut useita mahdollisuuksia kyseenalaistaa epäsuoran politikoinnin toiseksi valtakomponentiksi kutsumani oikeusviranomaisten sekä tuomiosituinten perustuslakiin kuulumaton puuttuminen lainsäädäntöön. Vain esimerkkeinä, miksi hallitus ja tässä kontekstissa pääministeri ei omannut rohkeutta kyseenalaistaa yhden henkilön eli apulaisoikeuskansleri Puumalaisen toimia koskien itäräjan välitöntä sulkua, vaikka hallituksella oli tukenaan tasavallan presidentti, suurin osa eduskunnasta, rajavartiosto sekä Suomen kansa.

Toisena esimerkkinä otan esille korkeimman hallinto-oikeuden itselleen omaaman korkeimman vallan koskien valtiosopimusten tulkitsemista suurpetokysymyksessä. Valtiosopimuksen tulkinta tulee tuomioistuimessa kyseeseen vain yksittäisen, esimerkiksi myönnetyn luvan laillisuutta koskevan kysymyksen yhteydessä.

Eduskunta päättää valtiosopimuksiin liittymisestä tai niistä eroamisesta. Lisäksi perustuslaki painottaa, että valtiosopimus ei saa heikentää kansanvaltaista periaatetta. Suurpetokysymyksessä ja Maa- ja metsätalousministeriön antamassa asetuksessa koskien kyseistä asiaa ei olisi pitänyt antaa ratkaisevaa painoarvoa KHO:n näkemyksille. Koska valtiojohtomme toimi toisin, ja sitoi päätöksensä KHO:n tulkintaan, joka eroaa jälleen kerran Suomen osalta monen muun EU:n jäsenmaan vastaavasta, suurpetokysymys on ajautunut totaaliseen katastrofiin ja en näe sen ratkeavan mihinkään suuntaan oheisen vuoden aikana.

Lakiin perustumaton, epäsuora politikointi päättyy, kun se kyseenalaistetaan. Palaan oheisen kommenttini lopuksi takaisin matkapuhelimien kieltoon peruskouluissa. Maamme poliittisella johdolla on jälleen mahdollisuus osoittaa johtajuutta ja todeta, että hallituksen/eduskunnan tärkein tehtävä on lakien säätäminen ja nyt lainsäädäntöä muutetaan siten, että peruskouluissa opiskelevien oppilaiden oppimis- sekä keskittymisrauhan takia matkapuhelimet kielletään. Siirrän katseeni ensimmäisenä opetusministeriimme, jonka toimenkuvaan peruskoulujen opetus- /oppimisrauha lähtökohtaisesti kuuluu.

Olen kuitenkin realisti ja uskon, että kansanedustaja Koposen hyvinkin ajankohtainen eduskunnalle osoittama selvityspyyntö häviää maamme pohjattomaan byrokratiaan ja koulurauhaan ei tule parannusta!