Ahdinkoon ajautuneille maanviljelijöille kunnat tarjoavat ostopalveluna psykoterapiaa ja velkaneuvontaa…

Höristin korviani uutisen kuultuani ja ajattelin että olikohan tuo kuulemani uutinen vitsi! Velkaneuvontaa saa jokainen sitä tarvitseva ilmaiseksi, sehän on yksi jokamiehen ja naisen perusoikeus. Psykoterapia onkin sitten jo toinen juttu. Kallista lohtua. Hienoa jos maanviljelijöiden ahdinkoon on herätty mutta pelastaako psykoterapeutin ojennettu auttava käsi siinä vaiheessa kun viljelijän elämä on luisunut totaaliseen taloudelliseen ja henkiseen ahdinkoon ja ladon orrella roikkuu odottamassa valmiiksi viritetty hirttoköysi!

Maanviljelijöiden arkea on tekohengitetty lainarahoilla jo riittävän kauan. Velkaa ei makseta velalla. Se on lyhytnäköistä. Pilaantunutta brassilihaa on tuotu Suomeen vuosia. Samalla kotimainen lihanvienti on tyrehtynyt. EU:n venäjänpakotteet veivät Suomalaiselta maataloudelta taloudellisen pohjan eikä se hetkauttanut veli venäläistä mihinkään suuntaan.

Maanviljelijän elämä Suomessa on kuin venäläinen ruletti. Kaikki on lyötävä yhden kortin varaan. Suurilla tiloilla voi olla paremmin (harvinaisia!) joilla on käytettävää massia mutta pientilallisen lainalla maksettu elämä kasvaa korkeaa korkoa silloin kun EU-tukien tulosta ei ole edes varmuutta, vientikanavat ovat tukossa, elämä maksaa ja pankki ei anna lainanlyhennyksille armoa sillä laina on saatu EU-tuet lainan vakuutena. Ei pankki ymmärrä jos rahavirrat eivät tule ajallaan. Hiljaisia konkursseja joissa maatilat siirtyvät pankkien omistukseen, pilkkahinnalla ilman oikeaa arvoa.

Psykoterapian sijasta maatilallisia auttaisi enemmän kuntien kädenojennus apua tarvitseville. Myel vakuutetuilla tilallisilla on oikeus lomituspalveluihin ja halutessaan kunnat voisivat kirjoittaa nollasopimuksia lomituslaskuihin jotka johtuvat sairaslomista, syvästä uupumuksesta ja taloudellisesta ahdingosta. Maanviljelijät maksavat jokatapauksessa kovalla työllä omat myelvakuutusmaksunsa ja kerryttävät siten omaa eläkettään. Vuosilomaa saa kuukauden mutta harvoin sen voi pitää sellaisena ajankohtana kuin itse haluaa ja sitä tarvitsee vaan yleensä ajankohdan määrää maatalouslomittajien saatavuus ja se kenellä tilallisella on enemmän vaikutusvaltaa lomia jaettaessa.

Toivottavasti tulevaisuudessa tarkastetaan millä perusteilla nollasopimuslomituksia on kunnissa jaettu. Onko niihin ollut todellista tarvetta? Saavatko ne ihmiset apua joille se kuuluu. Lisäksi kuntien tulisi vastata ihmisten hätään esimerkiksi sellaisessa tilanteessa että maatila on ajautunut tilanteeseen jossa esimerkiksi urakoitsijat eivät enää lähde tekemään rehua eläimille tai sitten yksikään kauppias ei enää myy ruokaa maatilan eläimille. Olisiko tällaisen varalle takuujärjestelmä mahdollinen? Perinteisesti suuret laskut, urakoitsijat, rehut, on aina maksettu syksyn tullen EU-tuista mutta nykyisen epätietoisuuden aikakautena yhä useampi urakoitsija vaatii rahansa etukäteen ennen tehtyä työtä. Kuka silloin vastaa työn laadusta ja kuitista?

Maanviljelijän koti on työpaikka. Työpaikalla asuminen koskee koko perhettä. Työ on aina läsnä ja vaatii jatkuvaa päivystämistä. Työ on elämäntapa ja toimeentulo. Kun toimeentulo loppuu ja elämä päätyy ulosottoon ei tunnelin päässä näy valoa ilman kunnan apua tai ihmettä. Kirkon puoleen maanviljelijät ovat kääntyneet enemmän kuin ennen taloudellisen hädän hetkellä. Kunnat eivät enää vastaa toimeentulotuesta mutta laskeeko Kela maatalouden EU-tuet perheen tuloiksi toimeentulotukihakemuksessa, se onkin toinen selvittämisen arvoinen juttu.

Maatilallisen puolesta

Anu Elovaara

Omaishoitaja

Kuntavaaliehdokas 2017

Nivala, Pohjois-Pohjanmaa.