Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

FBI ja Gretchen Whitmeren kidnappausyritys

Aloitetaanpa tämänkertainen vuodatus kertaamalla muutama kohta JSN:n Journalistin ohjeista.

1. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.

10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.

Näin sanotaan JSN:n ohjeissa. Ja nyt ruotimaan ylen uutista 8.10.2020

13 aseistetun ääriryhmän jäsentä vangittu – Aikoivat siepata Michiganin kuvernöörin ja tehdä hyökkäyksen osavaltion pääkaupunkiin.

Otteita uutisesta:

FBI oli seurannut ryhmän toimintaa jo jonkin aikaa. Ryhmän sisälle oli ujutettu poliisin edustajia ja poliisi kykeni murtamaan ryhmän viestien välityksessä käyttämän salauksen.

Kuusi miehistä saa syytteen liittovaltion tuomioistuimeen ja seitsemän osavaltion tuomioistuimeen

Kuvernööri Whitmer on Yhdysvalloissa näkyvä demokraattipoliitikko. Hän on äänekäs presidentti Donald Trumpin arvostelija.

Tarkistin ensin googlaamalla onko yle julkaissut uusia sisältöjä koskien Gretchen Whitmereä, joka on Michiganin kuvernööri. Ei ole.

Onko Whitmeren kaappauksesta ilmennyt uutta tietoa 8.10 jälkeen? On. New York Post julkaisi asiasta uutisen 9.10. Brandon Caserta, accused of Gretchen Whitmer kidnap plot: Trump is a ‘tyrant’.

Myös yle oli päivittänyt uutistaan 9.10. klo 15.00 Uutisesta poistettu sana ”äärioikeistolainen” . Täsmennetty kiinniotettujen ja heidän taustaryhmänsä tavoitteita.

Kovin on huonosti täsmennetty. Toimittaja olisi voinut päivittää uutista taustoittamalla tarkemmin Brandon Casertaa. Minkä ei-äärioikeistolaisen ryhmän tunnus on musta lippu jonka keskellä on punainen A-kirjain? Tietäisiköhän toimittaja? Jos tiesi niin olisiko ollut syytä kertoa kansalle? Juttuun olisi voinut myös päivittää sen että Caserta kuten Whitmer ovat Trumpin arvostelijoita. Tai ei. Silloinhan jutun alkuperäiseltä äärioikeistolaisnarratiivilta olisi pudonnut lopullisesti pohja pois.

Yle uutisoi FBI:n soluttautuneen ryhmään, mutta ei ole päivittänyt uutisointiaan kuinka hyvin solutus onnistui. Vai onko niin että koko kaappausta ei olisi tapahtunut ilman FBI:n rahoitusta ja myötävaikutusta? Kaappausyritys liittovaltion rahoilla. Onko koko juttu sukua Jussie Smollettin lavastamalle rasistiselle viharikokselle? Smollett kun ei löytänyt valkoisia lavastettuun hyökkäyksen tekijöiksi niin palkkasi sitten afrikkalaiset veljekset toteuttamaan hyökkäyksen. Kun FBI:n toimija ei löydä värvättäväksi äärioikeistolaista niin värvää anarkistin sen sijaan.

Jos ja kun yle noudattaisi JSN:n ohjeiden 13. kohtaa olisimme saaneet lukea viimeistään 15.8.2021 uutisen jossa Casertaa edustava asianajaja Michael Hills vaatii liittovaltion tuomaria paljastamaan kaiken viestienvaihdon FBI:n ja Dan-nimellä tunnetun toimijan välillä. Miksi? Tarkoitus on ollut todistaa että FBI on ollut aktiivisena osapuolena värväämässä, yllyttämässä sekä rahoittamassa kaappaushanketta. FBI:n mukaan kyseiset tiedot eivät ole olennaisia oikeudenkäynnin kannalta ja toisekseen materiaalia on liikaa.

Olennaisia tai ei, mutta rahoituksesta on todistuksena FBI:n erikoisagentti Henrik Impolan valaehtoinen todistus oikeudenkäynnissä jossa hän kertoon Danin saaneen 50 000 dollarin edestä rahaa ja tavaraa toiminnastaan FBI:n hyväksi. Oikeudenkäynnissä kävi myös ilmi että Impola oli kehottanut Dania poistamaan tekstiviestit ja suuntaamaan Daniin kohdistuneet myyrä-epäilyt toiseen ryhmän jäseneeseen. Tämän Impola kiisti oikeudenkäynnissä vaikka saadut tekstiviestit todistivat muuta. Kävi myös ilmi että Impolalla on ollut aiemminkin vaikeuksia pysyä totuudessa valatodistuksissaan. Hän oli ollut noin kuukautta aiemmin kahdesti syytettynä väärän valaehtoisen todistuksen antamisesta. Sekin kävi ilmi että kyseinen Dan oli ollut aktiivinen ja osallinen kaikessa mitä ryhmässä tapahtui.

Jo nämä asiat heittävät syvän ja perustellun epäilyn että olisiko koko kaappausyritystä tapahtunut ilman FBI:n toimintaa. On myös syytä kysyä kuinka eettistä ja lainhengen mukaista FBI:n on suunnata epäilykset myyrätoiminasta viattomaan ulkopuoliseen ja saattaa hänet täten vaaraan. Varsinkin kun kyseessä ei ole mikään partiopoikakerho.

Yksi syytetyistä, Pete Musico vaati 7. kesäkuuta 2021 syytteen hylkäämistä väittäen että olisi joutunut FBI:n ja sen toimijan virittämään ansaan ja että ei olisi tutustunut Adam Foxiin ilman liittovaltion poliisin myötävaikutusta. Hän väitti myös että FBI:n myyrä johti koulutustilaisuuksia Wolverine Watchmenille. FBI:n agentti kertoi maaliskuussa käskeneensä myyrää johtamaan Wolverine Watchmenien kokouksia. Joulukuussa 2021 Adam Fox, Barry Croft, Kaleb Franks, Daniel Harris, ja Brandon Caserta vaativat syytteiden hylkäämistä samoin perustein.

Nyt kysymys: onko yle noudattanut JSN:n ohjeita uutisoidessaan Whitmeren kaappausyrityksestä? Onko juttua päivitetty kuten ohjeissa edellytetään? Oliko tiedot tarkistettu ja taustoitettu tarkasti? Oletteko saaneet totuudenmukaisen kuvan tapahtuneesta? Todettakoon vielä että ylen uutisen kirjoittanut toimittaja on saanut aiemmin JSN:ltä langettavan tuomion uutisoinnistaan. Kyseessä on tapaus jossa toimittaja väitti Trumpin sanoneen jotain Ted Cruzista ja Lee Harvey Oswaldista. JSN:ää tarvittiin ennekuin toimittaja yle-faktan oikaisi. Se mitä alunperin väitettiin ei korjausilmoituksesa oikein selviä.

24.8.2017:

Jutussa väitettiin Donald Trumpin sanoneen, että Ted Cruzin isä oli Lee Harvey Oswald. Jutun lähteenä olleen haastattelun mukaan Trump oli sanonut vain, että Ted Cruzin isä oli ollut Lee Harvey Oswaldin seurassa.

Virheestä huomautettiin jutun kirjoittanutta toimittajaa, päätoimittajaa ja siitä annettiin palaute ohjelmapalautteeseen, mutta virhe korjattiin vasta, kun siitä saatiin tieto Julkisen sanan neuvostolle tehdystä kantelusta. Ohjeiden mukaan olennainen virhe pitäisi korjata viipymättä.

27.8.2017•Päivitetty 27.8.2017 14:42

Ylen 24.8. julkaisemassa uutisessa kerrottiin Julkisen sanan neuvoston Ylelle antamasta langettavasta päätöksestä.

Jutussa todettiin virheelllisesti, että Donald Trump olisi sanonut Ted Cruzin olleen Lee Harvey Oswaldin seurassa. Lähteenä käytetyn haastattelun mukaan Trump oli kuitenkin sanonut, että Lee Harvey Oswaldin seurassa oli ollut Ted Cruzin isä.

Kun yle jo toimii puolen miljardin budjetilla en usko että rahallinen lisäsatsaus auttaa yleä vaan se että poliittisesti sopivat toimittajat pitäisi vaihtaa päteviin toimittajiin.

Ja vielä:

Pasilassa tapahtuu törkeä pahoinpitely. Poliisi istuu kuvien päällä 19 päivää.

Kaivohuoneella pahoinpidellään nuori kuoliaaksi. Poliisi istuu kuvien epäiltyjen kuvien päällä 23 päivää.

Siilitien metroasemalla pahoinpidellään mies. Poliisi istuu kuvien päällä 22 päivää.

Mikä muu seikka kuin pahoinpitely yhdistää näitä kolmea tapausta? Miksi poliisi viivytteli kunkin tapauksen kohdalla lähes- tai yli kolme viikkoa? Onko poliisijohdollakin unelma?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
#1

Juuri näin. Hatunnosto Jarmolle, joka jaksaa nostaa tämän poliittisesti mädätetyn valtion kanavan harhaanjohtavaa uutisointia esiin.
Itse olen sen verran laiska, etten jaksa Yleen aikaani käyttää, vaan haen tarvittavan informaation suoraan ulkomaisista luotettavista, ei vasemmisto lähteistä. Niitäkin onneksi löytyy. Harmi vaan, ettei ainuttakaan Suomesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Täytyyhän yleä sen verran katsoa mitä kertovat, miten kertovat ja mitä jättävät kertomatta. Tämä juttu lähti siitä että, hakiessani muita uutisia muista lähteistä, osui asian viimeiset käänteet eteen ja pitihän sitä tarkistaa mitä oli kerrottu, miten kerrottu, mitä jätetty kertomatta ja päivittämättä.
Sitä paitsi näissä jutuissa on paljon parempi juoni kuin Kauniissa ja Rohkeissa, siis oletan, kun en kyseistä sarjaa katso.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

YLE:ssä taitaa olla kokoomus johto?Ainaskin hallintoneuvostossa on.Ja jälki on sen mukaista.Ja keskustan viimeisimmän vaalimainoksen olisi pitänyt olla=Keskusta pettää aina,se kotimainen.Ei toteutunut Mm.ministeri Lepän suden kannanhoidollinen metsästys.Ja tiesivät sen jo keskustassa varmasti etukäteen.Mutta osa kansalaisista meni taas tuohon ansaan,ja keskustan vaalimenestys oli taattu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Iloinen
#11

No se oli se potkukelkka, joka ei saastuta eikä pilaa ilmaa! Sillä on työttömien maatalojen emännillä helppo liikkua lähimaastossa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#12

Näinhän se ilmeisesti oli?Potkukelkallahan se”sentraalisantrakin”lähti heti juoruaamaan naapureille jonkun uutisen kuultuaan vanhassa Niskavuori elokuvassa.Vai olisiko näillä tervehdyksillä ollut vaikutusta yli puoluerajojen,joita kepulien vaalimainoksessa huudeltiin?=Hei hei!Hejssan!Teyve teyve!Jne….:):):)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

”Kun yle jo toimii puolen miljardin budjetilla en usko että rahallinen lisäsatsaus auttaa yleä vaan se että poliittisesti sopivat toimittajat pitäisi vaihtaa päteviin toimittajiin.”

Samaa mieltä. Erityisesti ulkomaan uutiset ovat pelkkää hutkintaa. Asioista saatetaan nostaa jokin pieni sivuseikka tärkeäksi, ja se varsinainen pihvi jää kertomatta. En usko, etteikö esim. Trump-jutuissa olisi tiedetty asiain oikea laita, haluttiin vain mustamaalata tai tartuttiin helppoon valmiiksi keitettyyn ilkeyteen tarkistamatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Minäkin haluaisin nähdän median uutisoimaa kaljottelua, pilvenpolttelua, hakaristilippuja Kanadan vapauskolonnamielenosoituksessa. Ei muuta kuin youtubesta katsomaan. Ei pitäisi olla vaikeaa kun on katsottu aiheelliseksi uutisoida. Uutiskynnyksen on ylittänyt myös patsaiden turmeleminen. Tiedän että yhdelle patsaalle oli puettu T-paita. Ehkä jotain muutakin on tapahtunut, mutta samaa mediaa ei haitannut taannoinen Kanadassa antifan toimesta tapahtunut muistomerkkien turmeleminen. https://www.bbc.com/news/world-us-canada-53963665

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Sanotaan nyt ainakin näin että kyseistä patsaitten töhrimistä ei silloin median puolelta paheksuttu. Miksi nyt eri ääni kellossa? https://yle.fi/uutiset/3-12007241

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#4

Kertoisin tässä yhden jutun myös.
Toimittaja Pnatzar kertoi ylen lähetyksessä, uutisissa, joka käsitteli joulukuun -21 lämpötiloja että muutamalla rannikkosääasemalla oli ollut epätavallisen ylmä joulukuu.
Toisiasaissa ja lehdistä luettavaa tietoa oli jo päiviä ennen että koko joulukuu oli kaikkialla Suomessa 2 – 5 astetta keskimääräistä kylmempää.
Esim ESS julkistaa jokaisne kuukauden päivittäiset keskilämpötilat.
Mutta kun se ilmu…..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Miten palvelee Perussuomalaisten asiaa tuo jatkuva USA:n ongelmissa piehtarointi?
Löytyyhän noita poliittisia ongelmia itseltäkin ja lisää heti rajan takaa, jos niitä vatvoa haluaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Pitääkö jokaisen kirjoituksen kaiken aikaa ajaa perussuomalaisten asiaa? Toisaalta et taida nähdä metsää puilta. Mistä tuossa kerrotaan? Mediasta, suomalaisen median, ylen, epätasapuolisesta toiminnasta.
Tähän päättyy rautalankaosio tällä kertaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#10

Onko tässä ylen toimittajan kommentissa mitään outoa? https://youtu.be/Ex3oYkB9e_s

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000