Perussuomalaiset

Aleksi Hernesniemi

Kotimaan asiat ensin kuntoon

Maaseudun tiet rapistuvat, varuskuntia lakkautetaan ja kyläkouluja suljetaan. Tämäkö on toivottava suunta? Samaan aikaan, kun maaseudun asema heikkenee, suomalaisten verorahoja jaetaan holtittomasti ulkomaille. Esimerkiksi kehitysyhteistyöhön lahjoitetaan vuosittain noin miljardi (tuhat miljooonaa) euroa rahaa. EU-jäsenmaksuissa Suomi on nettomaksaja satojen miljoonien eurojen edestä. Maahanmuuton todellisia kustannuksia ei ole edes laskettu. Vanhat puolueet eivät ole näihin hälyttäviin asioihin halunneet puuttua.

Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa valuuttana on euro. Koska Suomelta puuttuu oma rahapolitiikka, suomalainen vientiteollisuus on euron armoilla. Yhteisvaluutan takia suomalaiset on lisäksi vedetty mukaan ulkomaisten pankkien pelastamiseen. Tukipaketteihin lähdettiin keskustalaishallituksen aikana vuonna 2010 ja Kataisen sixpack-hallitus jatkoi työtä. Pelastusoperaatiot ovat EU:n omien sääntöjen vastaisia, mikä kuvastaa EU:n todellista luonnetta. Suomella on vain maksajan rooli.

Tukipakettien lisäksi kansaa kiusataan järjettömällä jätevesiasetuksella. Sen myötä haja-asutusalueiden ihmiset velvoitetaan hankkimaan kalliit puhdistusjärjestelmät jätevedelle. Huvittavinta tässä vihervouhotuksessa on se, että pelloille levitetty liete ei ole ongelma, mutta ihminen on. Jos puhdistusjärjestelmän hankinta on edessä, se vaikuttaa myös talon myyntiin. Uutisten mukaan kokonaisia kyliä aikoo mennä kapinaan, eivätkä aio hankkia puhdistusjärjestelmiä. Takarajan siirtäminen on riittämätön toimenpide, vaan koko asetus on kumottava.

Kotimaan asiat on laitettava ensin kuntoon. Onko se liikaa vaadittu?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Seppo Muurinen
#1

Itsenäisyytemme – velkaisuusaste ei saisi enään kohota vastuuttomasti – se vaatii juuri tuon kotimaisuusasteen nostamisen sille tasolle,joka oli ennen tämän ”barometrin” kohoamista tälle tasolle missä juuri nyt olemme.
Ellei kotimainen taloutemme ole kunnossa,niin miksi pystyisimme avittaa muita tahoja kun oma – perälautammekin – vuotaa kuin seula.
Ei ole liikaa vaadittu – vaan vaatimus jotta se kotikutoisesti laitetaan kuntoon,ellemme niin sitä voidaan verrata jopa heitteillejättöön vrt.Kreikka/kriisimaat.

Kun puolue ajattelee että yrittää toimia kotikutoisesti Suomi läheisesti,niin vastarannan kiisket puhuvat negatiivisesti että sehän on suomettumista,vaikka sävyn pitäisi olla :
Positiivistä – pyrkimystä pitää Itsenäisyyden kotimaisuusastetta yllä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”Suomi on ainoa pohjoismaa, jossa valuuttana on euro. Koska Suomelta puuttuu oma rahapolitiikka, suomalainen vientiteollisuus on euron armoilla. ”

Näin on. Euro on liian kallis suomalaisille – kotimaan tuotteet ovat liian kalliita meille ja ulkomaille, ja ulkomaan tavara halpaa. Rahamme virtaavat ulos, eivät kotimaahan. Oma valuutta ja finanssi- ja rahapolitiikka. Vain sillä voidaan nousta takaisin muiden Pohjoismaiden rinnalle. Kreikan tie on Kokoomuksen ja hännystelijöiden toive – kaikki omaisuus siirretty konkurssin jälkeen (kokoomus)eliitin haltuun. Kokoomuksen kaveri IMF tulee pian ottamaan maatamme haltuun- Kokoomuksen, Keskustan ja SDP:n tuella. Nämä kaikki puolueet ovat hyvin edustettuja neoliberalistisessa, austerity-politiikkaa kannattavassa herrojen keskiviikkokerhossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000