Kuluneena viikonloppuna meillä oli puolueneuvoston kokous. Paikalla oli useita satoja Perussuomalaisia ympäri maan.

Ennen kokousta olin mieheni kanssa perjantai-lauantai välisen yö parhaan ystäväni luona Kalliossa. Kysyin yksiön vuokraa: se on VVO:lla 800 euroa. Tiedättehän, ketkä pääosin omistavat tämän yhtymän? Ay-liikkeet – työläisen asialla. VVO jakoi muuten omistajilleen voitto-osuuksia viime vuonna 37 miljoonaa euroa. Lapsuuden ystäväni, yliopisto-opiskelija ja työntekijä, sekä monet muut, maksavat nämäkin voitot. Ei mitään järkeä!

Ehdottomasti parhainta puolueneuvostossa oli – Jope Ruonansuun lisäksi – ryhmätöiden tekeminen tulevia kunta- ja maakuntavaaleja ajatellen. Olin itse turvallisuutta käsittelevässä työryhmässä. Hyviä asioita saatiin ylös ja henki oli loistava. Harmittaa, kun en kaikkien ryhmäläisten nimiä muista enää. Jos luette tämän, niin laittakaa kaveripyyntöjä facebookissa.

Ennen kokousta meillä sai ilmiantaa hyviä persuja. Ahkerien, uutterien ja hienojen Perussuomalaisten miesten ja naisten nimiä oli painettu isoon lakanaan kokouspaikalle. Nimiä ja kuvauksia oli hienoa lukea! Illalla palkittiin vielä muutama hyvä persu lavalla. Katselin ja kuuntelin palkitsemistilaisuutta ja taputin hyville persuille, joita lavalle nousi. Lavalla seisoi kovan työn tehneitä aktiivisia miehiä ja naisia, heitä joita ilman tätä puoluetta ei olisi. Yhtä-äkkiä tunnelmoinnin lomassa kuulin oman nimeni. Rehellisesti sanottuna: tätä en osannut odottaa. Ei ollut vollotusitku kaukana! Parasta oli saada Timo Soinilta halaus ja seistä hetki hyvien persujen vieressä. Nöyrä kiitos ja kumarrus! Sain taulun, jossa lukee kauniita sanoja ja takin, jossa lukee ”hyvä persu”. Takkia on hyvä pitää jatkossa torilla ja taulua aion katsoa niinä sateisina päivinä, kun epäilen itseäni.

Hyviä ja rakkaita puoluen ihmisiä haluan kiittää. Me kaikki olemme hyviä persuja. Huonoa persua en ole nähnyt. Ja se muuten on niin, että vaikka tekisi joskus virheitä ja mokaisi, ei tarkoita sitä, että olisi huono. Kaikki mokaa joskus, myös vasemmisto, kuten Kyllösen Merja vastikään todisti.

Ajettiin mieheni kanssa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kotiin Outokumpuun. Jäi puolueneuvoston ministerien kyselytunti välistä, mutta onneksi nettisivuilta voi katsoa videon. Olisin itse kysynyt sosiaali -ja terveysministeriltä, onko mahdollista perustaa Suomeenkin kansainvälisten mallien mukainen FASD -osaamiskeskus. Olisin myös kysynyt, tietääkö kukaan tilannetta Rehulan pöydällä olevasta päihdeäitien pakkohoito esityksestä. Asiahan laitettiin uudelleen Rehulan pöydälle vuosi sitten.

Olen avoimesti kertonut otteita omasta lapsuudestani kirjoituksissani. Elämä on lyönyt joskus kovaa ja vaikeaa on ollut. Kun menetin vanhempani vuorotellen 17 ja 18-vuotiaana viheliäiseen sairauteen nimeltä alkoholismi, tunsin kaiken olevan menetetty ja hetkeksi annoin periksi. Lukio jäi kesken ja ylioppilaskirjoituksiin en ilmaantunut paikalle. Tuli mieleen tämä vaihe elämässäni, kun kuuntelin Lahdessa puolueemme puheenjohtajan ja ulkoministeri Timo Soinin puhetta:

” Nyt on vaikeampi vaihe. Niitä tulee kaikille puolueille. Kyse on siitä, miten siitä selvitään. Puolueen elämä on sen jäsentensä näköinen. Nousua ja laskua – antautumista ja luovuttamista ei milloinkaan. Vaikeudet ovat minulle tuttuja ne ovat teille tuttuja.”