Perussuomalaiset

Tuukka Saimen

Trump lyö takaisin – Kimmel, sananvapautta vai ei?

En ihmettele, että Suomessa suhtaudutaan negatiivisesti Donald Trumpin pyrkimykseen iskeä takaisin häntä halveeraaviin narreihin ja heidän taustavoimiinsa eli valtakunnallisiin mediayhtiöihin. Suomi kun on sosialistinen ihanne valtio, jossa media on ollut koko valtakunnan olemassaolon ajan vanhojen valtapuolueiden talutusnuorassa.

Yhdysvalloissa demokraattisen valtion päämiehellä on laajat valtaoikeudet. Onko ABC-kanavan sanansäilän mestarin Jimmy Kimmelin lähtö Trumpin voitto, omistajayhtiön pelkokerroin vai jotain muuta? Se jää nähtäväksi.

Hovinarreista nykypäivään

On hyvä muistaa, että niin Kimmel, Stephen Colbert, Jimmy Fallon, Jon Stewart kuin Seth Meyers jatkavat satojen vuosien perinnettä eli hovinarrien roolia. Hovinarrien tehtävänä oli pilkata valtaa pitäviä kansan edessä yksinkertaisella kielellä ja rahvaan naurua herättämällä. Narrien elämä ei kuitenkaan ollut turvattua. Liiallinen huulenheitto kuninkaasta tai hänen lähipiiristään saattoi johtaa vankeuteen tai jopa teloitukseen. Historia tuntee useita tapauksia, joissa narrin sanat koituivat hänen kohtalokseen.

Sama ilmiö näkyy tänään, joskin muuttunein standardein. Suomessa parhaat vitsit löytyivät aikoinaan Ylen ja MTV3:n viihdeohjelmista, joissa naurun alaisina olivat erityisesti vähemmistöt ja joiden ohjelmille tuntuivat nauravan enemmän juuri nämä pilkan kohteet, kuin itse ohjelmien kohde yleisö.

Tämä on sittemmin siivottu maton alle, mutta nykyaikana ja yhdenvertaisuuden edun nimissä vanhojen valtapuolueiden pilkkaaminen on tietoisesti ohjattu taka-alalle ja tilalle on noussut heidän poliittisten vastustajiensa ja heitä äänestävien solvaaminen sananvapauteen nojaten. Tämä varsin yksinkertainen huumori tuntuu olevan median uutisoinnin sekä viihteen osalta tänä päivänä kaikkein parasta huumoria.

Parhaiten tätä edustaa Ylen Noin viikon uutiset ja mainosrahoitteiset viihdeohjelmat besserwissereineen, jotka alistuvat palkanmaksajan ja valtamedioiden alle ja laittavat viihteen tekijöinä aivonsa narikkaan. Köyhille ja kielitaidottomille suomalaisille huumorin jatkumo näyttäytyy sananvapautena ja jatkaa narrien karua kulkua maallisessa elämässä. Naurun kohteeksi joutuminen ei olekaan enää arpapeliä, siihen riittää vain väärän puolueen äänestäminen.

Irvailun rajoittaminen on demokratiaa

Trumpin pyrkimys lyödä takaisin ei ole sananvapauden rajoittamista, vaan poliittisen pelin vastaisku. Jos Yhdysvaltain hallitus todellakin haluaisi rajoittaa mediaa, se tekisi sen. Satiiristen viihdeohjelmien rajoittaminen on loppujen lopuksi mediatalojen oma ongelma. Sosiaalinen media ja lukemattomat muut väylät mahdollistavat poliittisten vastustajien lyömisen vuorokauden ympäri.

Jos lainsäädäntö mahdollistaa kilpailevaa puoluetta tukevien medioiden rajoittamisen valtakunnallisessa lähetysverkossa, ongelma on lainsäädännössä ei suoranaisesti sananvapaudessa. Näinhän on tehty Suomessakin jo pitkään vanhojen valtapuolueiden toimesta.

Oikeistolaisiksi luokiteltujen medioiden toimintaa on pyritty Suomessa vaikeuttamaan lainsäädännöllä ja toimialan standardien rajoittamisella. Hyvänä esimerkkinä käy Alfa TV, jonka taloudellinen tuki tulee Yhdysvaltain republikaanipuolueelta ja sen lähipiiristä. En ihmettelisi, jos Suomessakin ruvettaisiin jatkossa toimilupia rajoittamaan, jos mediatalon juuret tulevat valtamedian poliittisten vastustajien alueelta.

Onneksi internet ja sosiaalinen media vielä mahdollistavat avoimen arvostelun. Tosin Suomessa poliitikkoja on jo tuomittu sananvastuuseen vedoten sosiaalisen median viestinnän takia eli käytännössä sananvapauden rajoittamisen perustein.

Suomi – sananvapauden rajoittamisen mallimaa

Suomen media on sosialistimediaa siinä missä vanhat valtapuolueetkin. Kaikki hengittävät samaa ilmaa ja uskovat samoihin asioihin. Koulutusjärjestelmän ja median sisällötkin ovat tiukassa poliittisessa ohjauksessa. Sanoma Oy on perinteinen sosialistinen media, Yle vielä pahempi, ja Alma Media tukee pohjoismaista hyvinvointimallia eli kevyttä sosialismia.

On hyvä ymmärtää, ettei Suomi ole todellinen länsimaa eikä demokratia kuin nimen tasolla. Tätä kuvasi osuvasti brasilialainen ystäväni, joka totesi vierailullaan: ”Kommunismi on tuhoon tuomittu, mutta maailmassa on sentään yksi valtio, jossa se näyttää toimivan ja se on Suomi.”

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


47 kommenttia
Nimetön
#1

Suomessa on myös niitä Trumpia jatkuvasti nälviviä median agitaattoreita, jotka toimivat sikamaisesti ja maamme edunvastaisesti, diplomatiaa halveksien, enkä puhu yksinomaan Ylen toimijoista tai heidän vakio ns. asiantuntijoista. Meillä ei ole varaa tuohon, ja nuo lörpöt voisivat pitää suunsa kiinni. Demareiden leninistinen turpavärkki jauhaa jatkuvasti, samoin kuin muukin kommunistinen siipi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demarismi ja punainen tulevaisuus
#9

Kyllä teillä demareilla on makea tulevaisuus, saatte maahanmuuttajia oikein miljoonia vuoteen 2050 mennessä, ja saatte vihdoin kiimaisesti kaipaamanne vallankumouksen, punainen Suomi. Tuskin olen itse näkemässä tuota näytelmää ikäni puolesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Ja tuskin minäkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Helsinkiläinen
Tyytyväinen
#17

Samaa mieltä kanssasi. On loogista, että persujen kannatus laski nollille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

YLEn saama tuki on kielettyä valtiontukea, koska YLE ei hoida julkista peruspalvelua. YLE levittää propagandaa ja huvittavaa on, kuinka YLE palvoo meidän Sanna Marinia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse
Iloinen
#10

Kiitos kun sanot tämän ääneen. Samaa mieltä, että persut ei tästä voi enää nousta. Kiitos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kommunistien sanaan ei ole luottamista, Stalin sen todisti ja eliminoi miljoonat toisinajattelijat ja monta muutakin, jopa suomalaiset kommunistit ja demarit, jotka sai kiinni. Demareiden kommunisti-ihailu on käsittämätöntä, kuin muikku rakastuisi kalalokkiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ja RKP haluaa Suomeen sosialismia, suomalaiset haluaa sosialismia, he saakoon sen. Mitä helvettiä tuon kanssa alkaa tappelemaan kärsiköön kansa nahoissaan, maa velkaantukoot helvetin tasolle, vaihtukoot väki afrikkalaisiin, menkööt hyvinvointi kolhoosin tasolle syökööt väki kaalia ja työväentalojen diktatuuri vallitkoot. Rkp, tuo sosialismiin taipuva puolue, siitä muodostui vähemmistön diktatuurin peruskivi, kuin Venäjän Yhtenäinen Venäjä puolue:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Näin on, vaikea Suomea on nostaa suosta jos meillä on rkp:n kaltaisia kiviriippoja vedettävänä perässä. Jättimäinen hyvinvointipalvelujen kuorma laittaa jo resorit pohjaan ja kumit tyhjänä, ja siihen sotainen maailma ympärillä, voi helvetti mihin sontaan meitä ajetaan. RKP pitäisi ajaa ulos maasta ja sanoa hyvästit, tuhotkaa joku muu maa, mutta ei rakasta maatamme. Suomi on kestänyt monenlaista uhkaa ja kuormaa, kuten demarit ja nyt viherkommunistit, jotka vaativat ravinnoksi heinää ja kuravettä päälle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Katkeaako kuminauha?
Syytöksiä aggressiivisesta käytöksestä ja ”neliraajajarruttamisesta”. Lähteet puhuvat suunsa puhtaaksi Rkp:n ja perussuomalaisten hyisistä väleistä.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000011495097.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

RKP on varsinainen takiaispuolue; kannatus 4,3% ja kurkkubaroni luulee olevansa Suomen napa, joka sanelee, mitä saa tehdä ja puhua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Suomen pitää lopettaa kiintiöpakolaisten ottaminen ja niistä säästyvä raha kohdennettava kantasuomalaisiin vauvoihin.
Jokaiselle syntyvälle suomalaiselle vauvalle tuntuva rahallinen lahja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Siinä on jo paljon lahjaa, kun suomalaiset vauvat saa sen, mitä jaetaan maahantulijoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Nyt pitää vastustaa kaikkea, mitä kurkkubaroni esittää. Ihan periaatteessa.

Adlercreutz MTV:lle: Elokuva-alan leikkauksille etsitään korvaavia säästöjä/Yle

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Juuri näin Vigelius!

https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-kansanedustajan-mukaan-maahanmuuton-kustannuksille-asetettava-ylaraja/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#33

Lapsiasiainvaltuutettu on täysi floppi. MIksi ajaa vain ulkolaisten lasten etuja (myös rajalaissa)?

https://pt-media.org/2025/09/20/valtamedia-ja-johtavat-virkamiehet-eivat-nae-mitaan-ongelmaa-partalasten-asuttamisesta-miljoonahuvilaan/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Höpö höpö, kommunistien sanaan ei sen historian aikana voinut luottaa vai rakastatko edelleen Stalinia, eli voisit tehdä sen jossain muualla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Näin on, Perussuomalaiset ajavat suomalaisten asiaa aidoimmillaan, kuten suomalaisten ensisijainen oikeus itse maksamilleen hyvinvointipalveluille ja turvallisuudelle. Maailmalla on toki kaiken tasoisia onnenonkijoita, joita sosialistit koettavat manata maahamme sosialistien äänestäjiksi ja vallankumouksen rakentajiksi, joka suomalaisilla sosialisteilla on perinteinen tavoite. Demarit ovat sitkeitä, kuin raaka juures joka kypsänä on punainen ja mätä, ja ajavat kiimaisesti vallankumousta Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Tarinasi huokuu harhaisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Ylen on perinteinen demareiden rakentama aivopesukone, ja töihin tuonne pääsee demareiden jäsenkirjalla. Kuitenkin tuo on puolueiden välisen kaupan lopputulos Neuvostoliiton kaupan ajoilta, joka ei todellakaan sovi nykyaikaan, jolloin median tulisi olla mahdollisimman neutraalia. Median tulisi perustua yksinomaan yksityiseen toimintaan mainosrahoitteisena, kun valtiolla olisi oma puolueeton väline.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Ylestä:

https://pt-media.org/2025/09/19/yle-pyorittaa-suurella-rahalla-somaliankielisia-uutisia-joilla-ei-ole-katsojia/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Vasemmisto ei enää kykene asialliseen keskusteluun, niin se on enää sitä punaista roskanjauhamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Näyttää jotenkin siltä, että malli tulee Stalinin Neuvostoliitosta, joka on julmuudestaan huolimatta hallittavampaa ja valta voidaan keskittää ja kansannousu saadaan hallintaan tilanteessa kuin tilanteessa. Eurooppalainen kommunismi kehittynee kansallissosialismin ja stalinismin välimaastoon, jossa juurikin demarismi jonka perustaan kansallissosialismi rakentui on saanut eniten kannatusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Juuri näin EU:n valta tulisi purkaa ennen kuin siitä muodostuu uusi verinen kansallissosialistinen ase. Me ei tarvita koko joutavaa koneistoa, valvojaa, joka syö enemmän kuin tuottaa joka ei tarkoita sitä, että yhteistyöelimiä voisi olla, tosin kevyen kaavan mukaan. Sotilaalliseen yhteistyöhön riittää Nato pohja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Näin on, vapaan Euroopan valtioiden tulisi kilpailla keskenään omilla eväillään, omissa valuutoissaan, koska vain sen avulla Eurooppa alueena kykenee kilpailemaan maailman markkinoilla. Tuossa oleellista on omat valuutat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

EU:ta ei koskaan olisi edes pitänyt perustaa, ei ainakaan nykymuotoista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Täsmälleen näin, EU on nykysodan syy ja seuraus, koska Venäjä tuskin olisi kussut housuunsa ilman yhtenäistä EU:ta, ja vihan kohdistus olisi hajaantunut moniin valtioihin, jos tarve. Venäjä moskovitseineen ja omine ongelmineen koetti Neuvostoliiton kaaduttua sopeutua maailmaan, mutta EU:ta muodostui yhtenäinen kiihottava syötti, kuin makea matonen ongessa, tasapaino järkähti, vodkan voimalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Juuri näin, jos EU puretaan, Venäjän viha laimenee Euroopan laajuiselle alueelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Ei Venäjää kiinnosta Ukrainassa muu kuin Ukrainan luonnonvarat ja lyhyt yhteys Mustanmeren satamiin. Sama voi olla myös EU:lla mielessä, mutta ei tuon takia kannatta sytyttää maailmasotaa, ei sotia yleensäkään, koska kaikki hyötyy lopulta yhteistyöstä monilla aloilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Suomi ei hallinnut euroon siirtymistä, eikä aikaisempaa rahapolitiikkaa, valuuttapolitiikkaa, eikä myös hallitsisi markkaan takaisin siirtymistäkään, että kusessa ollaan nyt ja pitkälle tulevaisuuteen. Tuohon on syyllisiä demarit ja puupääpoliitikot yleisestikin. Markkaan ei ole syytä mennä, jos ei devalvaatioita hallita täydellisesti ja ay-liike ei lypsä mahdollista kilpailuetua seuraavissa palkkakierroksella, joka seuraa aina valuutan säädön, eli kilpailukyvyn palauttamisen jälkeen. Eurossa palkkojen nousu pitäisi olla nollassa, tai korkeintaan aina alempi, kuin kilpailijamaissa, jos kilpailukykyä koetetaan palauttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Leninin kusetus, ja demareiden jalous:)
#8

Leninin kusetus, Suomi sai itsenäisyytensä Leninin armosta ja jalouden seurauksena:), perustui punaisten tappioon 1918, demarit matkustivat Moskovaan tekemään Suomeen kunnon kommunistipuolueen, joka olisi päihittänyt sitten Suomen valkoiset yhteistyössä Neuvosto-Venäjän kanssa valkoiset vallankumouksen avulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Näin juuri, demarit tavoittelevat edelleen Leninin haamun kanssa Suomen syvää sosialisointia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Demarit, jotka menivät Moskovaan perustamaan Suomen kommunistista puoluetta, joutuvat liittyvään myös Venäjän kommunistipuolueen jäseniksi, jossa ketunhäntänä oli juoni, että Suomen ja Venäjän kommunistipuolueet olisivat paremmin yhteensopivia vallankumouksen jälkeen. Demareiden asento lienee edelleen sama, yhtenäinen kommunistinen pohjola, siinä olisi voimaa, pitäisi saada vaan enemmän äänestäjiä jotta vallankumous saataisiin joskus toteutettua, ja niinpä demareiden natsahtavat nahkapuvut koettavat maahanmuuttajien avulla paikata kannatuslukuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000