Peruskoulu on se ihana paikka, jossa lapset oppivat elämän suurimmat läksyt: miten piirtää, kuinka monta kertaa voi sanoa ”en oo tehnyt” ja ennen kaikkea sen, että sääntöjä ei enää tarvita. Kyllä, tänään peruskoulussa kuri on vanhanaikainen käsite, joka on jäänyt historiaan, ja sen tilalle on tullut ”vapaa kasvatus”, jossa oppilaat voivat rauhassa miettiä, miksi heidän täytyy ikinä tehdä mitään, kun maailma on niin epäoikeudenmukainen ja opettajat niin tiukkoja.

Mutta eikö tämä ole juuri sitä, mitä halusimme – ei enää mitään ”vanhan koulukunnan” kuria, jossa opettaja uskalsi huomauttaa, että ehkä hupparit pitäisi jättää kotiin ja käytöstavat voivat olla tärkeämpiä kuin se, kuinka monta pistettä sai videopelissä. Sen sijaan saamme ihanan ”itseilmaisun aikakauden”, jossa joka toinen oppilas huutaa opettajalle, koska miksi ei voisi, ja joka toinen on keksinyt, että naurun saa aikaiseksi opettajan kustannuksella. Kyllä, saamme olla ylpeitä siitä, että olemme kehittäneet koulun, jossa ”kurittomuus” on itse asiassa vain ”ilmaisunvapautta”.

Vanhempien valittaessa, että lapsi ei oikein osaa ottaa vastuuta teoistaan, syytämme tietysti opettajia. Heidänhän pitäisi rakentaa yhteiskuntaa, jossa kukaan ei koskaan tunne epäoikeudenmukaisuutta tai epäonnistumista. Ehkä on unohdettu se, että peruskoulussa ei ole kyse siitä, että lapset saavat tehdä mitä haluavat, vaan siitä, että he oppivat, että teot ja sanat voivat oikeasti johtaa seurauksiin.

Mutta ei hätää, kaikki on hyvin, sillä ”tasa-arvo ja ymmärrys” ovat tehneet kouluista paikkoja, joissa jokainen on oman elämänsä kuningas ja kuningatar, ainakin siihen asti, kunnes he poistuvat koulusta yhteiskunnan rattaisiin ja huomaavat, että onkin olemassa … säännöt.

Mutta ei huolta! Jatketaan edelleen tätä kurittomien lasten luomista – ja ehkä tulevaisuudessa heistä kasvaa aikuisia, jotka tietävät, että he voivat huutaa mitä tahansa kenelle tahansa.