Perussuomalaiset

Jouni Vallin

Yhteishakuaika lähenee

Yhteishakuaika lähenee
Yhteishaun aika lähenee ja moni nuori miettii, mihin koulutukseen haluaa mennä. Ani harva nuori tietää 15- vuotiaana mitä haluaa tehdä ikivanhana kolmekymppisenä.
Lohdutuksen sana, sekä nuorille, että nuorten vanhemmille. Suomen koulujärjestelmässä on Paljonkin korjattavaa, mutta pussinpohjia, eli koulutuspaikkoja, joista ei voi jatkaa eteenpäin, siinä ei ole.
Nuoren kannattaa valita sellainen koulutus, joka itseä kiinnostaa, oli sitten kyseessä lukio tai ammattikoulu.
Jatko-opiskelumahdollisuus ja oikeus tulee molemmissa, kunhan suorittaa oman tutkintonsa loppuun kunnialla. Jos kiinnostusta on kädentaitoihin, kannattaa valita ammatillinen koulutus ja jos taas on kiinnostunut tieteestä kannattaa valita lukio.
Perusopetuksen jälkeinen yhteishaku on tarkoitettu perusopetuksen päättäville tai sen jo päättäneille hakijoille, jotka eivät ole perusopetuksen jälkeen suorittaneet ammatillista tutkintoa, lukion oppimäärää tai korkeakoulututkintoa.
Perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa voit hakea
lukiokoulutukseen
ammatillisiin perustutkintoihin
vaativan erityisen tuen perusteella järjestettävään ammatilliseen koulutukseen
tutkintokoulutukseen valmentavaan koulutukseen (TUVA)
työhön ja itsenäiseen elämään valmentavaan koulutukseen (TELMA)
kansanopistojen Opistovuosi oppivelvollisille -linjoille.
Kevään 2023 perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaun hakuaika on 21.2.–21.3.2023
Onnea peruskoulunsa päättäville ja valitsitte minkä koulutuksen tahansa, sen ei tarvitse olla koko loppuelämäänne määrittelevä tekijä, koska harva meistä tekee loppuikänsä työtä, johon on ensimmäisen koulutuksensa saanut.
Jouni Vallin
Tähän mennessä: Vastaava koulukuraattori, opinto-ohjaaja, ydinvoimalan revisiomies, pizzanpaistaja, nuorisotyöntekijä, nuorisokodin johtaja, siivooja, lähetti ja montaa muuta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Parasta hommaa on nuorille Eu-Perseily kaikki voimavarat ja konstit kannattaa suunnata että Brysseliin pääsee Miljoonia vuolemaan.
Myös Likaiset ja moraalisesti arveluttavat konstit kannataa ottaa työkalupakista käytöön.Ei kannata pakin päällä istua turhaan.
Mistään ei saa selaisia rahoja mitä sieltä saa ! Katsokaa vaikka Sauli Niinistön satojen Miljjonien omaisuutta ! ei sitä olisi tullut jos ei olisi Eu-Trollannut se saa Eläkettäkin Eu:sta enemmän kuin Prsitentinä palkkaa. huh huh.. katsokaa kataista ,Stuppia,Urpilaista vapaavuorta jne,,,kuinka paljon ne on Miljoonia saaneet sieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Eu-Perseilyn kauttaa pääsee myös Nato päämajaan Miljoonia vuolemaan..ei sinne tarvi olla armeijaa käynyt,aivan sama vaikka on sivari kun perseilee vaan tarpeeeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Saako armeijasta vapautuksen, jos ilmoittaa olevansa nainen?

Vastaus: SAA

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#2

Kyllä oli miellyttävää katsottavaa Perussuomalaisten nuorten
puheenjohtaja Joakim Vigeliuksen esiintymistä:
Katsokaa ja ihmetelkää mm. vasemmistoliiton nainen puhuu jatkuvasti päälle ja J.V. kohteliaasti vaikenee.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/video-nuoret-tulistuivat-miten-velkaantuminen-taitetaan/8622474#gs.os944d

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Punaniskakommunistit
Tyytyväinen
#4

Oletko koskaan nähnyt, että Suomen työväentalojen homeisista nurkista olisi tullut yhtäkään fiksusti käyttäytyvää poliitikkoa!
Onneksi kaikki tuo vaalien alla tapahtuva punaviheröykkäröinti sataa suoraan PerusSuomalaiseen laariin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ja Kokoomuksen Homo-Homma (Tämänpäiväinen transu äänestys) Myös sataa Persujen laariin !
Epäilin että Kokoomuslaiset on mennyt aivan sekaisin ja Transujen haarojen väli päähän ,mutta eräs asioista tietävä kertoi todellisen syyn äänestykselle.
Pörssi yhtiöiden sulupuoli kiintiö oli Kokoomuksen syy.
Kiintiö akkoja ei saa mistään jotka jotain asioista tietäsivät niin siksi ne kannattaa tätä lakia että osa Hallitus ammattilais miehistä vaihtaa Henkilötunnusta naiseksi ,nyt se on helppoa kun ei tarvitse munia pölkylle laittaa ja myöhemmin voi muuttaa mieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Väyrynen Perkele vie Persujen ääniä lapissa Kepulle !

Persut vois siitä hyvästä ottaa seuraavan Hallitukseen VÄYRYSEN ULKOMINISTERIKSI ! (Persut kun voittaa vaalit ,Kokoomuksen Transuilun takia )

Kyllä Paavo äänineen Persuihin loikkaa jos Ulkominsiterin paikka on tarjolla !
PERSUT SAISI SAMALLA HUIPPU HYVÄN ULKOMINISTERIN NÄIN JA SEURAAVAN PRESITENTIN !
Mutta mistä saataisiin Paavon tilalle Ulkoministeri siinä vaiheessa kun se Presitentiksi alkaisi.Siinäpä vasta kysymys ? Hallaahoa ei voi siihen virkaan laittaa ,se alkaa Eu:n persettä nuolemaan ja tappelemaan ryssien kanssa ! Hakkarainen olisi paras vaihtoehto näillä näkymin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000