Perussuomalaiset

Jocke Rantanen

Sairaalaverkko ja päivystys

Otsikon mukaiset terveydenhuoltoon liittyvät säästöt ovat puhuttaneet hyvin paljon kansalaisia, sekä aivan tavallisia kansalaisia, poliitikkoja, että mediaa viime aikoina. Eikä vähiten mediaa.

Ja tällä viikolla, 16-22.12. erityisesti hallituspuolueiden kansanedustajien äänestyskäyttäytyminen.

Media ja oppositio ovat kovasti hehkuttaneet kuinka hallituksen rivit ”repesivät” kun viisi kansanedustajaa äänesti hallituksen esitystä vastaan.

Äänestyksen jälkeen on odoteltu kieli pitkällä tietoa siitä kuinka hallituspuolueet ”rankaisevat” niitä edustajia jotka eivät pysyneet rivissä.

Hieman todellisuudesta ko. asiassa ensin. Jos on niin että jossain paikallisessa sairaalassa ylläpidetään valmiutta vaikeisiin leikkauksiin ym. ympäri vuorokauden siksi että vuoden aikana ehkä puoli tusinaa leikkausta toteutetaan, niin onko se järkevää? Pidetään yllä valmiutta joka sitoo henkilökuntaa, hoitajia, lääkäreitä, kirurgeja ja muita tarpeellisia henkilöitä. Nämä eivät varmaankaan ole kuitenkaan toimettomina vaan osallistuvat muihin toimenpiteisiin yön kuluessa. Toimenpiteisiin joihin he ehkä ovat ylikoulutettuja.

Samaan aikaan maassa on, ymmärtääkseni, kaikkialla kova puute terveydenhuollon henkilökunnasta, lääkäreistä, kirurgeista, eri alojen hoitajista ja muusta henkilökunnasta.

Vastaava tilanne on ollut synnytysten suhteen. Jos on totta että Kemissä tapahtui n. 400 synnytystä vuodessa, yksi per päivä niin onko siinäkään järkeä että ylläpidetään valmiutta ympärivuorokauden?

Vaihtoehto edellämainituille on että käytetään ensihoitoa ja tarpeen mukaan lääkäriambulanssia.

Yöpäivystyksen aikana homma menee suunnilleen niin että potilas hakeutuu omin avuin päivystysvataanotolle yöllä. Siellä hän asettuu jonoon ja pääsee lääkärin puheille. Lääkäri tutkii, määrää EKG:t, verenpainemittaukset, verikokeet ym. Nämä suoritetaan sitä mukaan kun niitä tekevä henkilökunta kerkiää.

Päivystävä lääkäri on yleensä kai lääketieteen kandidaatti joka tarpeen vaatiessa konsultoi vanhempaa lääkäriä. Uskoisin että sekin ottaa aikansa. Loputulos on se että potilas päätetään lähettää joko kotiin tai sitten keskussairaalaan jossa on kardiologi sydänvaivoja varten ja ehkä myös esim. aivoverenvuotoihin erikoistunut lääkäri. Näin varsinainen hoito pääsee alkamaan. Aikaa saattaa kuulua kaikkine jonotuksineen ja siirtokuljetuksineen hyvinkin paljon.

Jos potilas sitävastoin saa kotiin ensihoitoambulanssin tai peräti lääkäriambulanssin niin silloin voidaan diagnoosi tehdä välittömästi kun ambulanssi on saapunut. EKG:t ym. voidaan ottaa heti. Tiedot näistä lähetetään tarvittaessa keskussairaalaan ja potilas kuljetetaan suoraan keskussairaalaan jossa on jo alustavat tiedot ja tarpeelliseen hoitoon on varauduttu. Ambulanssihenkilökunta voi tarvittaessa aloittaa liuotushoidon ja mahdollisesti lääkitä verenvuototapauksissa.

Muissa sairauksissa voidaan tarpeellinen lääkehoito aloittaa.

Aikaa jälkimmäisessä tapauksessa tuskin menee enempää kuin ensimmäisessäkään. Luultavasti jopa vähemmän. Riippuu hieman siitä kuinka nopeasti ambulanssi saapuu.

Lisäksi on yksi oleellinen seikka. Potilaan turvallisuuden tunne. Päivystysvaihtoehdossa potilas hakeutuu itse, odottaa epätietoisena lääkäriin pääsyä ja kokeidsen tuloksia. Jälkimmäisessä tapuksessa potilas tuntee olonsa turvalliseksi kun on hoidossa ja saa esim. kuulla kuinka ambulanssihoitaja/lääkäri ottaa yhteytta siaraalaan ja kysyy että ”Aloitetaanko liuotushoito?” Saa ohjeet mitä ja kuinka paljon jne.

Kaiken kaikkiaan tämä vastaa entisaikojen lääkärin kotikäyntiä.

Tässä tuli kuvaus moninkertaiselta ”kokemusasiantuntijalta”.

Jos ensihoitovaihtoehto tulee halvemmaksi ja jos henkilökuntaa käytetään siihen mihin heidät on koulutettu niin en miettisi kovasti vaihtoehtoa.

Sitten politiikkaan.

Ymmärrän hyvin niitä edustajia jotka ”lipesivät” rivistä. Heillä on huoli oman alueensa terveydenhuollosta ja uskovat tekevänsä oikein oman alueensa asukkaita kohtaan. Ja onhan selvää että jos paikkakunnalla on lähes kaikkiin toimenpiteisiin koulutettu henkilökunta ympärivuorokautisesti päivystämässä niin se on paras mahdollinen tilanne.

Tilanne kun vain on sellainen että siihen ei, varsinkaan harvaan asutussa maassa jossa on jonkinkokoisia taajamia suhteellisen harvassa, siihen ei kerta kaikkiaan ole varaa. 

Tai sitten joudutaan veroja kiristämään entisestään. Maassa jossa verotus on jo lähes maailman kireintä.

Kansanedustajat on käsittääkseni valittu ensisijaisesti hoitamaan valtakunnan asioita kokonaisuutta ajatellen eikä oman alueensa erityisiä tarpeita varten. Kiristämällä verotusta entisestään joudumme lopulta siihen tilanteeseen että emme pysty huolehtimaan kaikista sairaista kuitenkaan. Verotus huolehtii siitä että yhä useampi lääkäri ryhtyy yrittäjäksi ja perustaa oman vastaanoton tai sitten alkaa vuokralääkäriksi. Oman vastaanoton perustanut lääkäri mahdoillistaa saman lääkärin käyttämisen jatkuvasti mutta vastaavasti lääkärillä on hyvin rajalliset resurssit käytettävissään ja joutuu kuitenkin lähettämään potilaan julkiselle puolelle tai sitten joudumme järjestelmään jossa myös sairaalat ovat yksityisiä voittoa tuottavia ja todennäköisesti ylikansallisten yhtiöiden omistamia.

Opposition mukana äänestäessään edustajien pitäisi myös ajatella koko maan etua. Saammeko talouden käännettyä vai jatkammeko velaksi syömistä. Jos jatkamme niin lopputulos tulee olemaan se että joudumme tilanteeseen jossa emme kuitenkaan pysty huolehtimaan kaikista. Tai sitten joudumme järjestelmään jossa pakotamme henkilökunnan työskentelemään ehdoilla joilla emme ehkä saa pätevää henkilökuntaa riittävästi.

Näitä säästötoimenpiteitä ei käsittääkseni tehdä siksi että ”säästäm ien” olisi itsetarkoitus vaan siksi että pystyisimme tulevaisuudessakin huolehtimaan kansalaisten tervydestä.

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Nimetön
#1

Tässä puoluekuriasiassa ps-puolue on outo: vielä vähän aikaa sitten Purra piti puoluekuria ps-periaatteiden vastaisena käytäntönä, joka kielsi kansanedustjia käyttämästä omia aivojaan. Nykyisin Purran mielestä puoluekuri on edelleen tympeää ja se on lakkautettava, paitsi jos se koskee ps-puoluetta, jonka periaatteiden mukaista puoluekuri siten siis kuitenkin aiemmista kannanotoista huolimatta kuintenkin on.
Miksi blogisti käyttää livetä-verbin yhteydessä heittomerkkejä? Tähän saakka aina, kun halituspuolueen kansanedustaja on hallitusta vastaan äänestänyt , on kysymys ollut lipeämisestä eikä ’lipeämisestä’. Eikö suoraselkäisessä isänmaan hallituspuolueessa kukaan oikeasti ajattele äänestyskäyttäytymisestään huolimatta hallituksestaan poiketen ja toisin äänestäminen on vain vihernazien tuottamaa valheellista propagandaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ilman demareita ja muita kommunisteja, sairaalaverkkoon tuskin olisi edes tarvinnut koskea. Suomi elää viennistä ja talous olisi kunnossa, jos demari-ay ei sotkisi maamme taloutta joka helvetin palkkaneuvotteluineen, jossa neuvottelut yleensä johtaa hintojen nousuun ja inflaatioon, ja tietysti kasvattaa kokonaisverotusta, jonka reaaliarvo rahan alenee myös inflaation seurauksena. Hautakiven kovassa valuutassa, eurossa keinot kasvattaa vientiä on äärimmäisen vähäiset, ja siihen inflaatiokierre päälle, joka on kuin hiekkaa laakeriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Halpa hiili pelastaisi talouden
#9

Viherkommunistien tavoite on kaataa Suomen talous, hintaan mihin hyvänsä, ja tuossa mm. energia on toimiva ase, eroon kivihiilestä hintaan mihin hyvänsä, myös. Hiilellä ei tosin ole mitään merkitystä ilmaston suhteen, päin vastoin, kasvikunta ajautuu tuhoon ja siitä seuraa maapallon laajuinen happikatastrofi, varsin lyhyessä ajassa, joskin valtameret pelastavat hiilivarastoineen tilanteen, eli toimii kuin puskurina ilmastohöperöitä vastaan. Fossiilisten käyttöä energiantuotannossa pitäisi jopa lisätä, se maapallon kuori kun muodostaa ns. fossiilisia energioita non stoppina, eli kuoren kemiallinen prosessi, jossa maankuoren hapettuvat materiat, kuten rauta hajottaa veden ja hiilidioksidin, eli vapautuu sekä vetyä että hiiltä, joka sakkautuu kallioperän rakoihin ja raudan hapettuminen muodostaa painetta, jolloin muodostuu tiivistä hiilimassaa ja vedystä hiilivetyjä. Maapallon kuori on siis massiivinen hiilinielumekanismi, ja hiiltä on laitettava kiertoon kaivamalla ja polttamalla se.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Pelkästään Australian kivihiilivarat ovat luokkaa 250 miljardia tonnia, joten mitään energiapulaa maailmalla ei ole, on vain punainen ideologia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Kasvihuoneet toimivat hyvinä esimerkkeinä hiilidioksidin osalta, kasvihuoneissa kun hiilidioksidi joudutaan jopa kaksinkertaistamaan jotta toiminta kannattaisi, mutta kasvihuoneet antavat myös vihjeen, miten korkea ilmakehän hiilidioksidi pitäisi olla. Nyt todellisuudessa on niin, että samaan veden kulutukseen saadaan kaksinkertainen sato, kun hiilidioksidi kaksinkertaistetaan, ja makea vesi on juurikin see, joka maapallolla on vähissä asuinalueilla, vettä tarvitsevaa väkeä kun lisääntyy luokkaa jopa 100 miljoonaa lisää joka vuosi. Sinisen Niilin vesi on vähissä voimalaitosaltaan täyttämisen seurauksena Etiopiassa, joten vihreillä se tuntuu olevat makea puheenaihe, sovelletaan ilmastonmuutostarinassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lihan syöntiä lisättävä rajusti
#18

Maapallon kuoreen sitoutuu vuositasolla satoja miljardeja tonneja hiilidioksidia. Tuossa se riski majaileekin, ilmakehän hiilidioksidi voi pudota rajusti vain ihmisen väärien toimien seurauksena, josta seuraa permikauden tasoinen joukkotuho. Olemme vain muutaman hapen prosentin päässä ihmiskunnan joukkotuhosta, jota juuri vihreät päättäjätkin ajavat. Television ruokamafia suosittelee kasvisruokiin siirtymistä, joka on armoton virhe. Kasvimaiden kasteluun kuluu suurin osa makean veden varannoista, eli se tie johtaa tuhoon. Nautakarja sen sijaan on tehokas veden kierrättäjä kehossaan, joten liharuoka on ehdottomasti parasta nykyisessä tilanteessa, jolloin vesivarat alkaa käytetty loppuun. Nautakarja tulee lisäksi toimeen hyvin selluloosapohjaisella kasviksilla, kun ihmisen suoliston mikrobit eivät riitä sulattamaan selluloosaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

MITÄ PERUST OIKEIN HOMMAA KUN TUHOAA PUOLUEENSA TAHALLAAN !

Sairaalaverkkojen säästöt on prosentin tuhannes osia todellisuudessa Ukrainan tukeen verrrattuna !
Jos sitäkään… potilaat pitää kuljettaa kauas ja työttömät sairaanhoitajat elättää sosiaali tuilla…

Ja Ukrainan Terroristien tukemisesta aiheutuneet velat on maksettava joskus !

JÄRJETÖNTÄ POLITIIKKAA PERSUT !

Arabimaat kun rauhoituu,niin eurooppa menee sekaisin sota hulluudesta kuin 1 ja 2 Maailman sodan alla !

Miksi Persut taputtaa Rytelle? Joka Natsi ! Aadol Hitlerin jalan jäljissä.

Mitä helvettiä me teemme Korruptoituneella Ukrainalla siitä ei kannata sotia !!! nyt on aika luovuttaa koko paska.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Käytin sitaatteja koska lipeäminen – sana on monille murteellinen.
En halunnut käyttää esim. puoluekannasta poikkeamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kyllä tätä tuoretta sairaalaverkkoa vastaava äänestäminen hallituspuolueiden kansanedustajilta on ainakin viimeiset 60 vuotta ollut lipeämistä ihan kaikilla Suomen murteilla ja kaikkia Suomen puoilueita koskien. Ei se sen kummempaa ole. Lainausmerkkien käyttö tässä yhteydessä on median perusteetonta mustamaalaamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

PERSUJEN AINOA PELASTUS ON ETTÄ TUNNUSTETAAN ETTÄ UKRAINAN TUKI POLTIIKKA OLI VIRHE !

Se on lopetettava välittömästi !

Lisäksi on vaadittava

-Ei senttilkään Ukrainaaan ,georgiaan,syyriaan,Israeliin jne…
-Säästöt julkiselle sektorille (Kunnolliset kymmenien milhjardien / v)
-Huumehörhöt kuriin (kielletään käyttöja myynti ja lääkkeiden jako)
-Pakolaisbisnes lopetetaan välittömästi ja entiset palautetaan
-Houkutellaan investointeja Suomeen veron kevennyksin ja alv laskuin ja kustannusten laskun ja sännösten purun avullla ..että tulee työpaikkoja ja valuuutta tuloja kun vienti teollisuutta tulee
-Maksetaan valtion velat pois
-Eletään rauhassa sotimatta ja sotia tukematta eikä räkytetä naapureille
-Lopetteaan valtiollinen Homotus !

TÄLLÄ POLITIIKALLA PERSUSISTA TULISI SUOMEN SUURIN 30% PUOLUE JA SUOMESTA LÄNNEN NOUSEVIN MAA JOSSA ELINTASO JA OSTOVOIMA NOUSISI JA TURVALLISUUUS PARANISI !

Näin helevetin helppo homma se olisi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Päivittäin on uutisia kun Suomalaisia vienti yhtiöitä myydään ulkomaille ,koska Suomesta ei löydy rahaa.
Mutta miten rahaa löytyy Ukrainan sotaan ? Joka tuhoaa talouden ja turvallisuuden kun Terrorismia samalla tuemme !

Persujen kannataisi miettiä tältäkin kannalta asiaa jos halutaan omaa kannatusta nostaa.
Persujen kannatajat ei kannata rahojen jakamista ympäri maailmaa !
Miksi puolueen johto sitten ??? Onko Brysselin virat kiikarissa ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

On sulla vaikeaa, mutta kaiketi siellä Pietarissa on pakkoa vääntää samaa asiaa päivästä toiseen. Suomi ei ole sodassa, toistaiseksi, mutta tuetaan hyökkäyssodasta kärsivää valtiota, kuten tuettaisiin Venäjääkin, jos joku sinne hyökkäisi. Venäjälle annettaisiin leipäapua, kuin muillekin sodan syyttömille osapuolille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Huumehörhöt jotka elää yöllä ja nukkuu päivällä ,on suurin työllistäjä ollut yö päivystyksille jotka tulevat ruinaamaan huume pillereitä (särky ja mieliala lääkkeitä)
Entä jos ne muuttaakin vuorokausi rytmiä ja työllistää päivällä entistä enemmän ,silloin säästöjä ei tule ja Hallitus ei saa yhtään enempää Ukrainaan rahaa lähetettäväksi mistä sitten säästetään lisää ?

Lopputuloksena on joka tapauksessa se että vanhempia ihmiisä kuolee hoidon puutteessa ensitä enemmän tämän päätöksen seurauksena äkillisiin nopeaa hoitoa vaativiin sydän ja veri suoni tauteihin esim. sydänkohtauksiin ja aivoverenkierto häiriöihin.
Mutta hallitus on tietoinen tästä ja hyväksyy sen koska rahaa pitää saada lisää kasaan ihmisten tappamiseen Ukrainassa..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Paljossa olet väärässä.

Kysehän on nimenomaan päivystysten lopettamisesta siellä missä ei niissä juurikaan käydä.
Yhtä tai kahta käyntiä varten ei ole järkevää ylläpitää päivystystä joka sitoo suuren määrän henkilökuntaa odottelemaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Meneppä katsoon ketä siellä yöllä oveen kolkuttaa !
Kenen takia sinne on pitänyt vartiatkin palkata ? Ei vartioita tarvita sydän kohtauksen saaneiden vanhusten takia
VAAN HUUMEHÖRHÖJEN !

NE PITÄS SAADA KAIKKI VITTUUN SIELTÄ SIIS JOKA PAIKASTA SUOMESTA MISSÄ TERVEYDENHHUOLTO ON .!

Autiolle saarellle ne pitää laittaa ilman mitään lääke piilereitä koko saatanan sakki !
Niistä ei oikeista ihmisiä saa tekemälläkään ,hoito puheet on täyttä paskaa !

AINOA OIKEA HUUME HÖRHÖJEN HOITO ON SE ETTÄ TAHDÄN KAIKKI MAHDOLLINEN ETTÄ YHDESTÄKÄÄN NUORESTA EI TULE HUUME HÖRHÖÄ !

Vaikka vapautetaan viinat kauppoihin ja kioskeihin ja pudotetaan hinnat euroopan tasolle niin sekin on perempi jos sillä huumeiden käyttö saadaan kitkettyä pois !

SUOMEN OSIAALIKULUT ON 80 MILJARDIA VUODESSA !!!

Suurin osa siitä johtuu Huumebisneksen/ Pakolaisbisneksen suojelusta ja pyörittämisestä valtiollisesti ja kunnallisesti !

SUOMEN VALTION VELKOJEN KASVU JOHTUU TURHASTA UKRAINAN TUKEMISESTA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Suomeen pitää ottaa huumeiden käyttäjien hoitoon mallia Filipiineiltä !

Suomeen pitää ottaa mallia Ukrainan tukemiseen Espanjasta siis ei lähetetä rahaa sinne eikä houkutella elintaso pakolaisia vaan houkutellaan vaan Oligarkit rahoineen tänne että täällä talous nousisis kuin Espanjassa nyt nousee Eu:n nopeiten ja samaan aikaan kun Suomessa laskee Eu:n nopeiten

EI SAIS OLLA TYHMÄ

Oligargit pitää ajaa tietenkin helvettiin heti kun raha niiltä loppuu…..Niin Espanajakin tekee ,ei se ala niiitä elättämään !
Onhan se mahtavan näköistä Espanjassa kun kaduilla on Bentlleytä ja Ferrareita kaikkia uudet Saksalaimerkkien luxus maasturi Ukrainan kilvissä ,Jokainen näkee miten tuhannet Miljardit valuu maahan…Kiinteistön välittäjät valittaa kun myytäviä kohteita ei saa kun Ukrainalaiset oligargiit kilvan ostaa kaikki parhaat pois.

Mutta yhtä nopeaa ne lähtee siltä pois kun raha loppuu… ei siellä ilmaiseksi juhlita !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Pitää lisätä että ei Edellinen Hallitus sen parempi ollut,Ne aloitti ILMASTON/BRYSSELIN TAKIA Ihmisten tappo Homman Ukrainassa ,siis rahan kylvän sotaan sinne.Jokainen tiesi jo silloin että kaikesta pitää säästää…ja säästöt lisääntyy vaan tulevaisuuudessa kun valtion velat lankeaa maksuun Kiinalaisille joilta ne on lainattu. Nyt ei pystytä edes korkoja maksamaan vaan otetaan uutta velkaa lisäksi..
Samaan aikaan suljetaan Selllutehtaita ym. vientiteolisuutta josta maahan tulee valuuttaa joten tilanne pahenee siltäkin osin huomattavasti ja Suomen konkurssi lähenee.

Edellinen Viher-Kommunisti akka Hallitus aloitti sodan tukemisen Sanna Marinin johdolla Ilmaston muutoksen torjunnan !
Koska maailmassa on liikaa ihmisiä niitä pitää saada tapattua että ilmasto pelastuu sodat on ainoa keino siihen. Nyt Saiiraaloita kaatamalla tapetaan Suomessakin ihmisiä ja hurrataan ja taputetaan kun ilmasto pelastuu, kun 3. Ydin/Maailmansota lähestyy eikä huomioida sen vaikutuksia ilmastoon

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Jäi pois.

Vanhempia (ja nuorempia) henkilöitä kuolee joka tapauksessa about 50 000 joka vuosi.
Kaikkia ei voida millään hoidolla pelastaa.

Niin sydänogelmat kuin aivoverenkierhäiriötkin ovat monenlaisia.

Aivoverenvut tuli kotona aamupäivällä, hän asui yksin.
onnistui kirjeluukun kautta huutamalla saamaan apua ja ambulanssilla keskussairaalaan. About 10 km. Menehtyi. Lääkäri sanoi jälkeenpäin että vaikka olisi tapahtunut sairaalassa, ei mitään olisi voitu tehdä.

Toinen tapaus. Nuorempi veljeni sai kaksi vutta sitten aivoverenvuotokohtauksen aamulla kotonaan, asui yksin. oli ulkoeteisessä hakemassa aamulehteä.
Makasi ulkoeteisessä 4 vuorokautta liikkumattmana kunnes golfkaverinsa löysi ja toimitti sairaalaan n. 30 km.
on kuntoutunut ja pystyy jo pelaamaan golfia. Puheen tuotto on hieman vaikeaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000