Perussuomalaiset

Rauli Kukkamaa

Maanpuolustusasiaa pohjoisesta

Tämän blogin kirjoitus on suoraan lainausta mielipidekirjoituksestani, jonka kirjoitin, sekä tarjosin mielipidettä muutamalle lehdelle ja YLE:lle. Mielipiteeni julkaistiin digisisältönä paikallislehti Inarilaisessa. Ohessa alla vapaasti luettavissa.

”Maanpuolustus Suomessa koskee koko valtakunnan aluetta ja tätä ajattelua on noudatettu pitkään ja järjestelmällisesti. Siitä esimerkkinä mm. 1964 Pohjanmaan Jääkäripataljoonan siirto Vaasasta Sodankylään, jolla haluttiin estää vaikutelma ”sotilaallisesta tyhjiöstä”, vaikka meidän varuskunnat ovatkin pääsääntöisesti koulutusvaruskuntia, eivätkä siten mitään varsinaisia taisteluvalmiita ”linnakkeita (nykyaikainen sodankäynti ei edes perustu ns. linnakkeisiin).

Nyt syksyllä saimme vahvistetun tiedon, että Mikkeliin perustetaan Naton pohjoisen alueen maavoimien alaesikunta ja se on varsin luontevaa, koska Mikkelissä sijaitsee meidän Maavoimien esikunta. Mikkelistä löytyy siten osaamista ja on luonteva paikka yhteistyölle.

Ratkaisematta on vielä minne sijoitetaan FLF-joukkojen esikunta, eli eteen työnnettyjen maavoimajoukkojen johtoporras. Nämä joukot muodostuisivat pääasiassa esikunnasta ja mahdollisten varusteiden ennakkovarastoinnista, eli kyse ei olisi uudesta, pysyvästä suurikokoisesta joukosta alueellamme.

Sijoituspaikoiksi julkisuudessa on esitetty Rovaniemi tai Sodankylä ja varmaan molemmat olisivat yhtä hyviä. Molemmissa paikoissa on laajalti Puolustusvoimien toimintaa. Itse kuitenkin kannatan, että FLF-esikunta sijoitetaan Sodankylään.

Perusteluina on alussa mainitsemani ajattelu koko valtakunnan puolustamisesta ja mikä olisikaan mainiompi osoitus siitä, että esikunta sijoitettaisiin mahdollisimman pohjoiseen alueelle, missä etäisyydet ovat pitkiä ja väestöä vähän. Sodankylä on myös maavoimien koulutusvaruskunnan sijaintipaikka, jossa nimenomaan on erilaisia maavoimajoukkoja, mm. aselajina jalkaväkeä.

Lisäksi aikoinaan Ivalon lentokentällä oli Lapin lennostolla tukikohta, jossa oli mahdollista mm. tankata Ilmavoimien koneita ja muutenkin tuotettiin erilaisia tukeutumispalveluita. Olisiko aika tarkastella uudelleen mahdollisia Ilmavoimien tukeutumispalveluita Ivalossa? Viittaan mm. DCA-sopimukseen, jossa Suomen ja Yhdysvaltain välisessä puolustusyhteistyösopimuksessa yhdysvaltalaissotilaille on sovittu mahdollisuus käyttää tietyin edellytyksin Rajavartiolaitoksen Ivalon kasarmialuetta ja tätä tukisi sopivasti Ilmavoimien tukeutumispalvelut Ivalon lentokentällä.

Maanpuolustus on yhteinen asiamme ja sitä tulee vaalia koko Suomessa pohjoisinta kolkkaa myöten.

Rauli Kukkamaa

Perussuomalainen poliitikko Ylä-Lapista”

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Niinhän se pitäis olla, että koko maata puolustetaan. Varuskuntia tasapuolisesti kaikkialle.

Hurrin ollessa puolustusministeri (Enestam) suomenkielisiä varuskuntia lakkautettiin kovalla kädellä. Hurrikielinen Dragsvik, onneton ja tarpeeton yksikkö Tammisaaressa, säästettiin hurrien hyysäyspaikkana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

JÄRKI KÄTEEN!
Hämmentynyt
#6

Jos nyt vihdoin pääsisimme tästä ikuisesti kielivihamielisyydestä todellisten asioiden pariin.
Ihan vain muutamana strategisena syynä Dragsvikin olemassaololle on fakta, että sodan syttyessä vihollinen tulisi todennäköisesti tekemään maihinnousuhyökkäyksen Hankoon, Tammisaareen, Inkooseen tai kaikkiin kolmeen. Sieltä hyökkäys jatkuisi tien 25 suunnassa kohti Helsinkiä. Maihinnousu ei missään tilanteessa saisi onnistua. Dragsvikissa jatkuvasti valmiudessa kokonainen prikaati.
Kaikki Tammisaaren ohi autolla ajaneet tietävät Tammisaaren isot ajoneuvo/rautatiesilla. Strateginen kohde joka pystyttävä suojaamaan välittömästi.
TOISIN SANOEN, EI MITÄÄN TEKEMISTÄ KIELIPOLITIIKALLA, PUHDASTA STRATEGIAA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Dragsvik on hurrien hoitopaikka, mikä lie koulukodin tapainen paikka. Ei se ketään puolusta missään tilanteessa.

Ihan vaan hurrikielen takia se paikka säästettiin varuskuntien lakkautuslistalta, kun rkp;n hurri oli puolustusministerinä. Kaikkihan sen nyt tietää, turha pakkoruotsittajien täällä ulista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

KOSKA JÄRJETTÖMYYS LOPPUU?
Utelias
#13

Suomalaisuuden liiton fanaattisin siipi karkoitti suomenruotsalaiset sekä kaksikieliset pois laajalti isänmaallisista järjestöistä 1930-luvulla. Maamme on kriisissä ja sodanuhka todellinen, sama järjettömyys toistuu. Henkilöitä jotka eivät hyväksy suomenruotsalaisten/kaksikielisten huonoa kohtelua ovat heti ”pakkoruotsittajia”, ”hurreja”, ”ällöttäviä tyyppejä”, yms.
Jopa Dragsvikikin strateginen sijainti saadaan kielipoliittiseksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Höpö, höpöä taas tulvii.

Kun pakkoruotsi saadaan lakkautettua ja ruotsi muutettua valinnaiskieleksi kaikilla kouluasteilla, niin johan tilanne rauhottuu.

Järki käteen nyt, ja pakkoruotsi roskakoriin, jonne se kuuluu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Stefan Wallin oli erittäin pätevä varuskuntien hämmentäjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tärkeä aihe
#2

Suomessa vieraillut brittiprofessori:
woke-eliitti ja siihen kuuluva media ovat radikalisoituneet voimakkaasti,
ja seuraus on karu: he ovat kyvyttömiä enää ymmärtämään tavallisia ihmisiä
Kansanedustaja Timo Harakka (sd.) on jättänyt kirjallisen kysymyksen valtioneuvoston läsnäolosta X-alustalla. Hän kysyy, miksi valtioneuvoston kanslia, ministerit ja ministeriöt käyttävät viestinnässään alustaa, joka tunnetaan merkittävänä mis- ja disinformaation levittäjänä. Harakan mukaan hallituksen olisi syytä poistua palvelusta, kuten monet henkilöt, yhteisöt ja kaupalliset toimijat ovat tehneet.
Timo Harakalle (sd.)
Se entinen demareiden propaganda koneisto TWITTERI KELPASI HYVIN KUN SE BANNASI Kaikki demareiden arvostelijat
tai oikeiston edustajien väärät mielipiteet eli totuuden ja faktat
jopa trumph bännätiin kokonaan
mutta silloin se ei ollut mikään ongelma demokratialle tai sananvapaudelle
mutta nyt X on

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tärkeä aihe
#8

Kun demareitakin voi arvostella Siellä
ja konservatiivisia ajatuksia ja totuuksia esitää ilman automaattista bänniä
imeisesti harakka SDP haluaisi alustalle jossa suomen nyky hallitus bännätään
vääristä mielipiteistä
varsinkin persu kansanedustajat ja ministerit ja heidän kannatajansa
Niin se olisi SDP Harakasta demokratiaa parhaimillaan
mutta hei niinhän se entinen twitteri juuri teki
siis mitä SDP Harakka ja EU HALUAA TAKAISIN
ELI poliitista sensuuria oikeistolle
ja rajatonta mediavaltaa vasemmisto demareiden valheille
aivopesulle sensurille ja wokelle
ihan kun sitä paskaa ei olisi jo muutenkin tarpeeksi
suomen viher vasureiden mafia valtamediassa
sananvapauden ja aidon demokratian vihollisilla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

DRAGSVIKIN SIJAINTI!
Hämmentynyt
#3

Jos Dragsvikin varuskunta, eli Uudenmaan prikaati olisi lakkautettu koko Hankoniemen puolustus olisi lyöty alas. Karttoja katsomalla parhaimmat maihinnousurannat vihollisen kannalta ovat tasaiset, hiekkarannat Inkoossa ja Tammisaaressa sekä Hangon isot satamat maihinnousujoukkojen niin kutsutulle toiselle aallolle jossa tuodaan raskas kalusto. Hyökkäyssuunta luonnollisesti tie 25 suunnassa Helsinkiin saman aikaisesti kun idästä tuleva hyökkäys etenee valtateiden 6 ja 7 suunnassa. MAIHINNOUSUN TORJUNTA ENNEN TOISEN AALLON SAAPUMISTA VÄLTTÄMÄTÖNTÄ.
Lisäksi Uudenmaan prikaati koostuu rannikkojääkäreistä, eli omista maihinnousujoukoista.
Uudenmaan prikaati vastaa myös Ahvenanmaan hallinnasta sodan aikana. Ahvenanmaalaiset puhuvat ruotsia. Suomenruotsalaisilla on oikeus koulutukseen omalla äidinkielellä. Dragsvikin sijainti ruotsinkielisenä varuskuntana perusteltu myös Ahvenanmaan puolustuksella (sama kieli) ja sotilaallisella yhteistyöllä Ruotsin kanssa. PUHDASTA STRATEGIAA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Rauli Kukkamaa
Tyytyväinen
#10

Päivitän julkaisutietoja, eli kirjoitukseni on julkaistu sekä diginä, että lehtiversiona Inarilainen ja Lapin Kansa lehdissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

https://justthenews.com/politics-policy/energy/experts-say-its-possible-hackers-take-control-ev-features-and-even-trigger#dig-deeper
Sähköautot ovat turvallisuuden uhka. Hakkerit voivat tunkeutua langattomasti sähköautojen autojen tietokonejärjestelmiin ja muokata järjestelmiä aiheuttamaan autojen tulipaloja, jopa liikenneonnettomuuksia. Jälleen näytettä sille, että Suomessa olisi ollut järkevämpää sähköautoilun sijasta siirtyä etanoli/flexifuel polttomoottoriautoiluun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

”sähköautojen autojen tietokonejärjestelmiin”.
Hupsista tuli näköjään ylimääräinen sana tuohon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#5

Sota tulee, oletko valmis. Sota on nyt levinnyt Pohjois-Koreaan joka osallistuu maansa puolustamiseen Ukrainaa vastaan. Toivottavasti Ukraina ei hyökkää Kiinaan. Meilläkin on vaarana, että Venäjä vaatii meidän miehittämää aluettaan takaisin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Eikös sodan lietsominen enää olekaan maanpetos?
Mitä sanoo Suomen rikoslaki?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000