Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Vantaan kaupunki tulee saamaan Korruption vastaisen ohjelman

Vantaan kaupunki tulee saamaan Korruption vastaisen ohjelman

Kaupunginvaltuuston yksimielimielinen päätös Korruption vastaisen ohjelman suunnittelun aloittamisen hyväksymisestä on vahva viesti kaupungin asukkaille. Heidän etujaan valvotaan, ja että mahdollisiin väärinkäytöksiin puututaan välittömästi. Korruption ehkäisy toimiessaan tuo silkkaa säästöä kaupungille ja sen veronmaksajille.

Kuten oletettiinkin, valtuustokeskustelu oli värikästä. Oleellista on ymmärtää, että ohjelma on ennaltaehkäisevä. Se tulee olemaan helposti löydettävissä niin luottamus- että virkahenkilöille kuten kaikille kaupungin asukkaillekin.

Kaikessa kunnallisessa toiminnassa avoimuus on tärkeää.

Vantaan kaupungin sivuille on lisätty uusi ja hieno Uutishuone, josta löytyvät selkeästi kaupungin strategia, arvot ja toimintaperiaatteet. Sivulta löytyvät myös strategiateemat ja kärkihankkeet.

Kaupungilla on erilaisia ohjelmia kuten Hyvinvointisuunnitelma, Kasvu- ja elinvoimaohjelma, Resurssiviisauden tiekartta tai vaikkapa Liikkumisohjelma. Ohjelmia on reippaasti yli 30. Niiden löytäminen on lähes mahdotonta, koska nyt ohjelmat löytyvät sieltä täältä.

Olisi toivottavaa, että ohjelmat löytyisivät yhdestä paikasta aakkosjärjestyksessä. Paras paikka ilman muuta on Uutishuone, sinne vain linkki kaupungin strategian perään: Kaupungin ohjelmat ja periaatteet. Silloin kuka tahansa pääsee tutustumaan isolla vaivalla tehtyihin ohjelmiimme.

Perussuomalainen valtuustoryhmä on tyytyväinen, kun esityksemme Korruption vastaisesta ohjelmasta meni läpi. Kiitämme kovasti kaikkia valtuustoryhmiä.

Vantaan Perussuomalainen valtuustoryhmä

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Suunnitelma ohjelman laatimisesta.

Sitten joskus tulevaisuudessa ohjelma hyväksytään.

Sitten ohjelman hyväksynnän jälkeen seuraillaan, uskalletaanko ohjelmankaan myötä puuttua todellisiin korruptio-ongelmiin.

Liikoja odotuksia kai turha asettaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

https://yle.fi/a/74-20097959
Toivottavasti Vantaan Myyrmannin ja Tikkurilan alueille hankittaisiin edes yhdet valvontakamerat valvomaan alueen turvallisuutta riippumatta ihmisten liikkumisen tavasta. niin Vantaa ei muutu tulevina vuosina suurimmaksi osaksi vain ulkomaalaisten suosimaksi asumisen paikkakunnaksi. Monet kantasuomalaiset eivät halua asua paikkakunnalla jossa on korkea riski joutua ryöstön, ilkivallan, pahoinpitelyn, murhan uhriksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Vantaa on valitettavasti muuttunut uudeksi Mogadishuksi/Kabuliksi viimeisten 30-vuoden aikana. Valtavasti somaleja ja lähi-itäläisiä. Paikka ei tunnu lainkaan suomalaiselta.
Kuka edes viitsii mennä ostoksille Myyrmäkeen? Pähkinärinne samoin mamukeskus.
Luin jostain, että kyproslaiset nostivat mekkalan, kun siellä oli 6% syyrialaisia. Paljonko Vantaalla on maahanmuuttajia prosenteissa?
Koska Vantaa alkaa palautuslennot Somaliaan, joka on jo turvallinen maa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Koko Vantaa on pilattu asylum-mamuilla.!!!

Vantaalla on jo selviä rinnakkaisyhteiskunnan asylum-mamujen ”slummeja”, Koivukylä, Länsimäki, Hakunila, Martinlaakso, ja Myyrmäki – Kaivoksela siinä sivussa tulee kovaa vauhtia perässä.

Suomalaista Vantaata ei enää ole.

Ja kaupunki on aktiivisesti antanut tukensa lähiöiden tuholle.
Annettu ja annetaan edelleen mamuille ilmaiseksi tiloja käyttöön, annetaan ylimääräistä harkinnanvaraista toimeentulotukea, jota ei kantasuomalaisille anneta, annetaan mamuille, mitä ne vaan keksii pyytää.

Poliitikot, myös persut, ovat ajatelleet, että annetaan asylum-mamuille kaikkea, mitä ne pyytää ja vähän yli, niin ne pysyy nätisti joissakin lähiöissä. Ei ne pysy. Ne haluaa koko Vantaan!!!

Katso Tuukka Saimenin blogikirjoitus, viimeinkin joku poliitikko uskaltaa nostaa kissan pöydälle.
Asylum-mamut vallanneet jo Kuusijärven alueenkin omaksi ulkoravintolakseen, omaksi picnik-alueekseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mitä tämä tarkoittaa? Järjetöntä. Uusi ratikkalinja?

Yllätyskäänne: Vantaa lähtee vetämään Helsinki–Tallinna-​tunnelia
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/7734431

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Muistan lukeneesi Kai-Ari Lundellin blogin ”Vantaa ei voi olla maatalouskaupunki”.
Vantaa voisi hyvinkin olla maatalouskaupunki jos Vantaa käyttäisi nykyistä tehokkaammin maanpinta-alaansa. Vantaalla on joidenkin kauppojen luona järjettömän suurikokoiset autojen maanpinta-parkkipaikat, joiden määriä voisi hyvin vähentää muuttamalla autojen parkkipaikkoja edes osittain maanalaisiksi parkkipaikoiksi tai useamman kerroksen parkkitaloiksi. Näin säilytetään parkkipaikkojen määrät mutta voidaan silti vähentää maanpinnalla olevien parkkipaikkojen määriä. Näin järjestyisi lisää tilaa asuntojen rakentamiselle. Talvella maanalainen autojen pysäköinti on hyödyllistä ja suosittua koska autoilijat joilla ei ole autotallia tai autokatosta saavat autostansa lumet, jäät sulatettua pois kokonaan. Maanalaisella pysäköinnillä olisi periaatteessa helpompaa puhdistaa autoilun lähipäästöjä jos maanalaisen pysäköintihallin poistoilman luokse laitettaisiin puita, kasveja puhdistamaan pakokaasupäästöt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Lentomelualueille ei pitäisi rakentaa asuntoja (nyt on rakennettu).

Lentomelualueille voisi perustaa isoja kasvihuoneviljelmiä, ne voisivat olla hyvinkin tuottoisia.

Tai jotain toimistoja, tuotantolaitoksia, jotka eivät saastuta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000