Perussuomalaiset

Pasi Kortesuo

Tuleeko Lapissa ryhmäraha vai vouti keskustan oven taakse?

Keskusta käy heikentämässä palvelujesi rahoitusta taas 4.4.2023 Lapissa.

Keskusta hävisi eduskuntavaalit ja puolueen saama puoluetuki vähenee taas. Viime eduskuntavaalitkin keskusta hävisi, mutta vältti politrukkien eduista karsimisen sillä, että yksi keskeisimmistä kynnyksistä hallitukseen menoon oli puoluetuen korotus ja tulevien hyvinvointialueiden poliittisten ryhmien rahallinen tukeminen.

Puoluetukea nostettiin heti vaalikauden alussa ja hyvinvointialueet syytävät rahaa poliittisille ryhmille, joka on pois palveluista.

Keskusta on täällä Lapissa erityisesti kunnostautunut ryhmärahan saalistamiseen. Nyt huomisessa 4.4.2023 aluevaltuuston kokouksessa se vaatii ja junttaa läpi päätöksen, jossa vuoden 2022 ryhmäraha pitää saada takautuvasti. Keskusta vaatii muuttamaan jo kertaalleen tehtyä päätöstä ja periaatteita heille mieluisiksi, mikä turvaa vaalikassan yltäkylläisyyden.

Ilman tuota rahaa, hävittyjen vaalien kustannukset aiheuttavat vakavan uhkan politrukkien hyvinvoinnille. Lapin ”hyvinvointialueen” palvelujen rahoituksesta ei niin väliä.

Asia on keskustalle elämää suurempi asia. Ellei ryhmärahaa tule, saattaa tulla vouti politrukin pesän ovelle kyselemään vaalimainoslaskujen perään.

Osallistu keskusteluun!


23 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Alkaa paljastua , äänestäjien ” harhattamiset kepussa , myös kokkareissa ja monessa muussakin puolueessa ” !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ei missään tapauksessa RKP:tä, niinkauan, kun johdossa on Henriksson. Täysin turha ex-ministeri, joka ei saanut kaudellaan mitään aikaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

”Vituttaa kuin pientä eläintä”
#11

Osasihan Li suomeksi kiroilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Anderssonin satuja,kulki pitkin katuja
#13

Syyttihän se suorassa TV-tentissä taannoin Halla-ahon Jussiakin paskanpuhumisesta.Että kyllä se sen osaa,mutta siihen ne taidot sitten taitaa jäädäkin?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päin vi,,,,ua terv: Li
Iloinen
#14

Mitäh! Onko LI ssun vasemmisto äänestänyt vitun väärin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#15

Blokkarit sai sukkiinsa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#12

Haa. Siellä on Närpiön täti heti tyrkyllä!
Anna-Maja Henriksson: ”RKP on valmis hallitusneuvotteluihin”/Yle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#2

Laittaa kepu kuriin siellä Lapissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kyllä juuri näin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Venäjämyönteinen Niikko olisi saanut kanssa pudota.Nyt jäi varasijalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ja SDP:n al-Taee ja vassareiden Suleiman putosivat, mutta SDP sai afganistanilaisen Nasima Razmyarin takaisin eduskuntaan ajamaan maahanmuuttajien etuisuuksia. Naisen, joka sotki täydellisesti Helsingin varhaiskasvatuksen ja kouluasiat?
Kyllä Suomen kansanedustajan pitäisi olla syntyperäinen (muutaman polven takaa) suomalainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Keskustan kannatus nousisi varmasti, jos lyöttäytyisi oikeistohallitukseen.
Puheenjohtajaakin voisi vaihtaa, koska kotona saa vihervasemmistolaisia neuvoja.
Keskustan metsä-ja maatalouspolitiikka on hyvällä pohjalla, sensijaan Saarikon maailmanparannukset (lisää pakolaisia) ja sukupuolilinjaukset ei.
Ja se rahankäyttö unelmahöttöön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Perussuomalaisten ei ole pakko mennä takki auki hallitukseen. OMAT vaatimukset ensisijalla . Esim. sosiaaliperäinen maahanmuutto seis, laittomat mamut kotimatkalle, rikoksiin syyllistyneet samoin. (ja lusimaan tuomionsa omiin maihinsa).
Tuntuvat kiristyksen turvapaikkahakemuksiin (valituskierre seis), perheenyhdistämiset 0, edellisen hallituskauden hyväksymä kotoutusohjelma mitätöitävä ym. hommaa riittää. Kiintiöpakolaiset 0, turvapaikanhakijat 0.
Ei Orpolla helppoa ole. Jos PS on tiukka, Kokoomus valitsee SDP:n. Siinähän sitten taiteilevat Marinin apupuolueena, koska Marin jyrää Pikku-Petterin mennen tullen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Nyt. jos Suomeen syntyy sini-puna hallitus, olisi se vaalipetos.
Kansa antoi vahvan mandaatin OIKEISTOHALLITUKSELLE. Toivottavasti Orpo ottaa sen huomioon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Yle ja Maikkari miettii uutta hallitusta. Mutta missä on Liike Nyt (1kpl)? Samoin yksi on Eduskunnan puhemies.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000