Joku on viisaasti sanonut, että leipäjonossa on vain yksi ongelma – sen olemassaolo. Olen ollut mukana vapaaehtoisena ruokajaoissa useita vuosia Vantaalla mm. Myyrmäessä, Koivukylässä, Korsossa ja Havukoskella. Länsi-Vantaalla Myyrmäessä tehdään ensiluokkaista vapaaehtoistyötä, mutta esimerkiksi keski-Vantaalla ei ole lainkaan ruoka-apua. Olen huomannut ruoka-avussa monia epäkohtia vuosien saatossa. Lähtökohtana ko. toiminnan laillisuuden ja tehokkuuden kannalta tulee olla tuen oikein kohdentaminen, toiminnan läpinäkyvyys ja tilitys.

Suomessa on n. 200 000 ihmistä, jotka eivät tällä hetkellä selviä ilman ruoka-apua. Luku on pikemminkin kasvussa kuin laskussa. Asukaslukuun suhteutettuna Vantaan osuus ruoka-avun tarvitsijoiden suhteen on reilut 8 000 ihmistä, joista reilut 8 000 ihmistä on liikaa.

Tuhannet Suomea rakentaneet ihmiset joutuvat jonottaen kerjäämään ruokansa leipäjonoissa. Ruoka-avun tarvitsijoista on n. 40 % eläkeläisiä. Heidän joukossaan on sekä pienellä takuueläkkeellä ponnistelevia vanhuksia että sairaus- ja työeläkkeellä olevia nuoria. Ruoka-apua tarvitsevat sekä lomautetut että työttömät. Pitkissä, kiemurtelevissa ruokajonoissa näkee naisia, miehiä, eläkeläisiä, lapsiperheitä muiden yhteiskunnan rattailta pudonneiden lisäksi.

Koronariisin takia ruoka-avun tarve on suorastaan räjähtänyt käsiin eikä ruokaa riitä kaikille. Joissakin kaupungeissa ruoka-avun tarve on jopa kaksinkertaistunut vuoden 2020 aikana. Mikähän mahtaa olla todellinen tilanne Vantaalla?

Kirkko ja muut yhteisöt ovat olleet aktiivisia ja edelläkävijöitä tässä toiminnassa, yhteiskunnan sosiaaliturvaa täydentävänä järjestelmänä, vaikka se ei sinänsä kuulu niiden varsinaiseen tehtävään. Suomessa on yli 1000 järjestöä ja muuta toimijaa, jotka jakavat ruoka-apua. Kirkkopalvelut avasi 28.1.2020 sivuston:www.ruoka-apu.fi, jossa lähes 400 toimijaa ilmoittaa jakeluista.

Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan lehtori Tuomo Laihiala on tutkinut laajasti tätä yhteiskuntaa piinaavaa ongelmaa. Laihialan mukaan hyväntekeväisyys-toiminnassa kukaan ei takaa kenellekään yhtään mitään. On täysin sattumanvaraista, millaista ruokaa ja miten paljon sitä lahjoitetaan. Ruoka-apu on siis riittämätöntä ja sattumanvaraista. Ruokakassin sisältö vaihtelee sekä paikkakunta- että päiväkohtaisesti.

Vantaan kaupungin toiminnassa ko. ongelman lieventämiseksi ja ihmisten ahdingon helpottamiseksi on paljon toivomisen varaa. Ruoka-avun tarvetta voitaisiin vähentää paikallistasolla mm. parantamalla sosiaaliturvaa ja tarjoamalla kohtuuhintaista asumista. Valtakunnallisesti vahvistamalla kansalaisten ostovoimaa/maksukykyä: veroa maksettaisiin vain 1000 euroa ylimenevästä osuudesta, koska näin sekä arvonlisäverosta valtio saisi sen oman osuutensa että kansalaiselle elämä maistuisi sitten hitusen paremmalta.

Leipäjonot Vantaallakin on hyvin huolestuttava ilmiö. Suuri joukko joutuu turvautumaan niihin selviytyäkseen hengissä eikä näköpiirissä ole muutosta parempaan. Koronakriisin kerrannaisvaikutukset: konkurssit ja irtisanomiset, joita on vielä tulossa lisää, vahvistavat tätä kehitystä. Pahinta ei olla vielä edes nähty.

Hyvinvointivaltio Suomi, joka ylpeilee eri vertailu-mittausten kärkipaikoilla, on saanut pyyhkeitä Euroopan neuvostolta perusturvan alhaisesta tasosta. Kehuskelemme olevamme maailman onnellisimpia ihmisiä. Näyttää siltä, että tutkijat ovat jostain syystä ohittaneet kyselylomakkeineen leipäjonot.

Usein ruoka-apuun on liittynyt voimakas häpeän leima. On väärin leimata ruokajonoissa hätää kärsivät ihmiset. Siellä ei kukaan ole huvin vuoksi. Jos jollekin pitää asettaa häpeän leima, niin se kuuluu kuntapäättäjien itsensä otsaan.

Vantaa on Suomen neljänneksi suurin kaupunki. Ja sillä on vielä matkaa tulla Suomen onnellisimmaksi kunnaksi. Rahasta se ei ole kiinni. Yhteiskunnassa on aina löytynyt rahaa hyviin kohteisiin. Kysymys on tärkeysjärjestyksestä ja poliittisesta tahdosta.

PS-kuntavaaliehdokas 515

Thomas Kämper

Uusimaa

Vantaa