Kun muuri kaatui arkistot paljastivat valtion (DDR), jossa eli sorrettu kansa. Sananvapautta oli rajoitettu, vääräuskoiset teljetty vankilaan tai teloitettu ja ihmisiä pakotettiin samaan ideologiseen muotiin. Tiedotusvälineet aina Suomea myöteen olivat julistaneet hyvin voivan, demokraattisen ja vapaan DDR:n sanomaa vuosikymmeniä ja kansojen hyödylliset idiootit juhlivat. Heillä oli esimerkki valtiosta, jossa kaikki oli hyvin, elämä oli iloista ja teollisuus syyti Wartburgeja ja Trabantteja kansan iloksi.

Tuttavani Wernher G. Chemnizistä kirjoitti vuosi sitten sanoen: ”Kaikki on palaamassa ennalleen ja olemme kohta tilanteessa, jossa meidän on kaadettava muuri toistamiseen”.

Entisessä Itä-Saksassa muistetaan DDR. Muistetaan toisinajattelijoiden vainot, päivittäinen propaganda ja tiedotusvälineiden tapaa vääristää tietoa. Heillä oli (kielletty) mahdollisuus seurata mitä lännessä uutisoitiin ja he elivät maailmassa, jossa tiedettiin mikä on totuus mutta elettiin valheessa.

Aivan kuten eräs brittiläinen psykologi sanoi: ”Kaikki tietävät, että sukupuolia on vain kaksi, ja sukupuoli on ”hardware” eli kirjattu geeneihin. Kukaan ei kuitenkaan uskalla nousta barrikaadeille vastustamaan sitä, että jokaisella on oikeus määritellä sukupuolensa itse”.

Niin tosiaankin, kukaan ei tohdi esittää totuutta julkisesti, koska siitä seuraa julkinen nöyrytys ja banni. Sinut suljetaan virtuaalivankilaan eli estetään pääsy sosiaalisille areenoille. Kaikki siitä huolimatta, että kerroit vain totuuden.

Oikea media kertoo totuuden, mutta valemedia ei – näin ainakin sanotaan. Kuitenkin globaali media on jo niin voimakkaasti kiertynyt vasemmalle (tutkitusti), että heidän on mahdotonta tuottaa muuta kuin samaa soopaa mitä DDR:n radio ja tv aikoinaan tuottivat. Onhan se päivän selvää, että pappi ei voi saarnata omaa vakaumustaan vastaan kirkossa eikä muualla, joten miksi kukaan kuvittelee, että toimittaja pystyisi parempaan? Tiede on todistanut, että ihminen, joka samaistuu johonkin aatteeseen, ei voi toimia tätä aatetta vastaan.

Meidät hallitaan pelolla ja epäselvä lainsäädäntö on keskeinen väline pelon luomisessa. Vihapuhe määritellään vasta oikeudessa kun tuomareille ja lautamiehille selviää osapuolten etniset taustat ja suojaväri antaa oikeuden määritellä vihapuheeksi lähes mitä vaan. Minusta voidaan tehdä törkeitä pilakuvia sosiaalisessa mediassa, omalla nimellään esiintyvät ihmiset uhkaavat tappaa minut kadulla, mutta koska mitään ei ole tapahtunut, niin poliisi ei reagoi.

Päivi Räsänen joutuu syytteeseen ”viharikoksesta”, joka tapahtui 15 vuotta sitten. Koska vihapuheesta selviää sakoilla, niin rikos ja syyteoikeus on vanhentunut 13 vuotta sitten. Pitääkö minun katsoa taakseni ja tutkia kaikkea, mitä kirjoitin 50 vuotta sitten yliopiston lehtiin? Voidaanko minua vielä syyttää?

Eilen poistettiin kirjoitukseni Facebookista uhkauksella, että jos tämä toistuu, joudun internetvankilaan. Kirjoitukseni oli julkaistu 7 kuukautta sitten ja kysyin, miksi sosiaalidemokraattien yhteyksiä natsismiim ei selvitetä. Olihan rotuoppi ruotsin demareiden ohjelmassa 1960-luvulle asti. Postaukseen linkitin youtubessa olevan videon, joka vieläkin löytyy tästä linkistä. Poistamisen syyksi sanottiin, ettei alastonkuvia saa esittää Facebookissa.

Kaikki tiedämme mikä on totuus, mutta mitä pidemmälle tämä DDR-tapainen kulttuuri etenee DDR:läisen Merkelin johdolla, sitä vaikeampaa on puhuminen asiasta.

Meidän on reagoitava nyt! Huomenna emme edes saa keskustella asiasta.