Parsitaanko uudistuksessa ehjää sukkaa?
Onko järkevää paikata sukkaa, jossa ei ole reikiä? Eikö siitä aiheutuvat kulut ja ajankäyttö tunnu turhauttavalle? Onko syytä muuttaa toimivia asioita?
Mikäli maakuntauudistus päätetään tehdä, on se suurin Suomen hallinnollinen uudistus. Kunnalta iso liuta tehtäviä siirtyisi maakunnan hoidettavaksi.
Maakuntauudistusta on kritisoitu monestakin eri syystä. Tuntuu kummalliselle, että ollaan muutoksessa samalla uudistamassa myös hyvin toimivat systeemit. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tulisi kohentaa vain niitä asioita, joissa olisi oikeasti parannettavaa.
On saatava sellaista hoitoa kun tarvitsee ja silloin kun sen tarve on. Läheterumban yksinkertaistaminen voisi tätä helpottaa. Tarkoitushan oli madaltaa raja-aitaa perusterveydenhoidon ja erikoissairaanhoidon osalta? Käykö näin kuitenkaan?
Tiedon kulkemisen takkuilu näyttää olevan iso ongelma nykypäivän terveydenhuollossa. Olisi tärkeää, että tarvittava tieto olisi saatavilla niillä tahoilla, jotka sitä tarvitsevat hoidon toteutumisen kannalta.
Tuntuu erikoiselle nykypäivän tekniikalla, ettei esimerkiksi vuodeosastojen potilastilannetta nähdä suoraan koneelta. Kun potilas tarvitsee paikan vuodeosastolta, täytyy hoitajan aloittaa soittelukierros. Selvitellään, että minne osastolle potilas mahtuisi. Tämä vie aikaa ja voi tuntua melkoiselta pomputtelulta.
Jos tieto kulkisi paremmin, voisi kustannussäästöjä tulla kokeista ja testeistä. Nykyään ei automaattisesti nähdä, jos sama koe on jo tehty toisessa paikassa. Jos samoja kokeita tehdään tiuhaan sen takia useita kertoja, ettei tiedetä entisen kokeen tuloksia, tulee turhaa kustannusta.
Onko sinulla jo oma lääkityskortti ajan tasalla? Olethan huomioinut, että ajantasainen lääkitys ei löydy automaattisesti jokaisesta terveydenhuollon yksiköstä.
Jos uudistetaan, tulisi huomioida, etteivät verovarat karkaa ulkomaille. Siellä ne eivät kovinkaan auttaisi kotimaan terveydenhoitoa. Onkohan tähän nyt oikeasti riittävästi kiinnitetty huomiota?
Keskittäminenhän näyttää suosivan suuria paikkoja, ei suinkaan pieniä.
On tärkeää kiinnittää huomiota myös rakennuksiin ja niiden kuntoon ja omistuksiin. Sisäilma-asiat ovat nousseet esille. Myös jatkossa tarvitaan rahaa rakennusten kunnossa pitämiseksi.
Minna Reijonen, farmaseutti,
Kansanedustajaehdokas Savo-Karjalasta,
yli 25 vuoden työkokemus terveydenhuollon alalta
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia