Perussuomalaiset

Harri Vuorenpää

Yksinyrittäjän verotuksen järjettömyys

SDP jatkaa suklaan jakamista yrittäjille, ehdottamalla verolinjauksissaan listaamattomien osakeyhtiöiden osinkojen verotuksen kiristämistä niin, että kevyesti verotettua osinkoa voisi nostaa yrityksestä määrän, joka on neljä prosenttia yrityksen nettovaroista nykyisen kahdeksan prosentin sijaan.

Tähän ehdotukseen olisi hyvä tuoda näkökulma, joka tänä päivänä on melkoisen yleinen eli yhden ihmisen osakeyhtiön näkökulma. Tällaisia osakeyhtiöitä, joissa on töissä ainoastaan yrittäjä itse, on melko lailla. Miten verotus siis heidän kohdallaan kulkee.

Otetaan esimerkiksi juuri aloittanut yhtiö eli ensimmäisen tilikauden käynyt. Näissä yhtiöissä liikevaihto on harvemmin yli 200 tuhatta euroa ja liikevoitto pyörii usein 5- 10 % tienoilla eli sanotaan tässä tapauksessa 20 tuhatta euroa. Jos tulos ennen veroja on siis 20 tuhatta euroa, on yrittäjällä käytännössä kaksi mahdollisuutta:

1. Maksaa tuloksesta yhteisövero ja jakaa osinkoja

2. Maksaa itselleen lisäpalkkaa tuon 20 tuhannen euron verran ja tehdä nollatulos

Kumpi on kannattavampaa verotuksellisesti? Yhteisövero on 20 % eli 4000 euroa. Oletetaan, että yrittäjän ansiotuloveroprosentti on 25 %. Jos hän tämän jälkeen haluaa jakaa osinkona kaikki loput 16 000 euroa, maksaisi hän veroja seuraavasti:

– 8 % nettovarallisuudesta (1480 eur) hän maksaisi pääomatuloa 30 % osuudesta eli 111 euroa.

– 8 % ylimenevästä osuudesta hän maksaisi ansiotuloveroa 75 % osuudesta eli 2722,50 eur.

– Näin ollen hän maksaisi henkilökohtaisessa verotuksessaan osingoista veroa yht. 2833,50 eur, joka on n. 17,7 % 16 000 eurosta.

Eli henkilökohtaisessa verotuksessaan hän siis maksaisi 7,3 prosenttiyksikköä pienempää veroa osinkoja jakamalla kun mitä hän maksaisi suoraa palkkaa nostamalla. Tämä on se kohta missä demarit huutavat yrittäjien suosimisesta. Asia mikä aktiivisesti unohdetaan, on jo tästä summasta maksettu yhteisövero. Aivan, se on yhtiön maksamaa, ei yrittäjän. Ja kyllä, yhtiö on oma juridinen henkilönsä. Mutta tästä huolimatta, käytännössä myös tämän veron maksaa yrittäjä!

Eli lisätään se yhtälöön. Huomataan, että alkuperäisestä yrittäjän keräämästä 20 tuhannen euron voitosta maksetaan veroina 4000 eur + 2833,50 eur = yht. 6833,50 eur. Tämä on n. 34,2 % 20 tuhannesta eurosta. Jos yrittäjä olisi maksanut tuon 20 tuhatta euroa palkkana itselleen, olisi vero ollut 5000 euroa eli 1833,50 euroa vähemmän, koska yhteisöveroa ei olisi maksettu ollenkaan. Vaikka progressio olisi nostanut yrittäjän ansiotuloveroprosentin 30 %:iin, olisi hyöty edelleen 1378 euroa palkan hyväksi.

Mihin tämä sitten johtaa? Tämä johtaa siihen, että esimerkin kaltaisten yritysten ei yksinkertaisesti kannata tehdä voittoa. Jos haluaa vahvistaa tasettaan, mikä sinällään olisi järkevää, se maksaa tuhansia euroja. Eli siis hetkinen nyt? Yrittäjä joutuu maksamaan valtiolle siitä, että hän haluaa vahvistaa oman yrityksensä tasetta itse ansaitsemillaan rahoilla. Kyllä, juuri näin. Vaikka senttiäkään ei olisi vielä yrittäjän omaan taskuun tullut. Se että yrittäjä ei verotuksellisista syistä halua vahvistaa yrityksen tasetta, ei ole hyvä asia. Se tekee yhtiöstä huomattavan paljon haavoittuneemman huonojen aikojen osalta sekä huonontaa esim. yhtiön mahdollisuutta saada vierasta pääomaa.

Näin ollen huomaamme, että demareiden ehdotus on esimerkkiyrityksen kannalta jotain typerän ja merkityksettömän väliltä. Niin kauan kun yhtiön tulosta verotetaan ensin yhtiöltä ja sen jälkeen yrittäjältä näkemättä, että verotettava on käytännössä sama, luodaan kynnys yhtiön orgaaniselle kasvulle, joka parhaassa tapauksessa luo lisätyöpaikkoja.

Niitä oikeita lisätyöpaikkoja. Ei mitään tempputöitä, joilla parannetaan työllisyyslukuja.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Suomessa ei oikein kannata yrittää, riskit epäonnistumisesta ovat valtavat ja jos onnistuu, niin pakolla otetaan pois aivan järkyttävän suuri osuus yrityksen hankkimasta varallisuudesta.

Suomessa on vielä varallisuutta, mutta tulevaisuuden eväät ja kasvuedellytykset alkaa olla syöty ja itse tuhrattu juuri tämänkaltaisin säännöin..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Harri Vuorenpää Yrittäjä
#2

Jutun luvuissa oli pieni virhe nettovarallisuuden kohdalla, luvut nyt korjattu juttuun. Heitto oli lopullisissa veroluvuissa muutama kymmenen euroa. Pahoittelut virheestä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000